perjantai 30. toukokuuta 2008

Esittelyä

Ehkä paras hetki kirjoittaa rehellisesti itsestään on aamuyöllä kun ajatus ei luista itsekritiikkiin asti. Toivottavasti tätä blogia eksyy lukemaan edes joku joka ei tunne minua ennestään ja toivottavasti minut jo tuntevat henkilöt tunnistavat minut tästä kuvauksesta.

Olen 23-vuotias opiskelija TKK:lla (vielä hetken ennen kuin nimi muutetaan tyhmemmäksi). Pääaineenani luen informaatiotekniikkaa. Sivuaineesta ei ole hajuakaan ja elänkin para-aikaa akateemista shoppailuvaihetta sen suhteen. Kuten lääkiksen pääsykokeessa käynnistä voi päätellä, en ole lainkaan varma edes siitä, mille alalle aion "sitten joskus aikuisena".

Opinnot ovat edenneet suositusvauhtia eli verrattain hyvin. Vaikka olen 23-vuotias olen vasta lopettelemassa kolmatta vuosikurssia. Vietin ylimääräisen vuoden lukiossa ja heti sen perään toisen ylimääräisen vuoden Suomen suurimmassa hernekeiton tuhoamossa. Omaan fuksivuosikertaani verrattuna olen siis aloittanut opintoni hieman varmempana itsestäni ja onnistunut välttämään etsikkoajan, jota monet ovat tuntuneet ottavan vuoden tai useammankin (ja jotkut viettävät sitä yhä). 

Mainitsen opintojen etenemisen lähinnä siksi, että haluan korostaa sitä että hakeakseen CERNiin kesäharjoittelijaksi ei ole pakko olla tutalainen tai fyysikko yli nelosen keskiarvolla ja viiden vuoden valmistumisajalla. 

Henkilönä en sitten osaakaan kertoa juuri mitään itsestäni. Olen oppinut kotoa tavan, jossa ihmisten luonteenpiirteitä kuvataan negatiivisen kautta. Erityisenä painopisteenä luonteenpiirteiden vertautuvuudet ICD-taudinkuviin. Ilmeisesti lääkärivanhempieni on ollut helpointa kommunikoida keskenään monimutkaisia käsitteitä yhteisellä opitulla termistöllä. Jälkikasvulle tämä ja kaikille ihmisille luontainen sokeus omia vikoja kohtaan estää varsin tehokkaasti monimutkaiset itseanialyysit. Ainakin painokelpoiset sellaiset.

Ehkäpä kuitenkin nyt on aika vetäytyä lepäämään ennen huomisen hirveää bullshit-maratonia , jonka maalissa loistaa kevään viimeinen koulusuoritus. (Jos luet tätä Leo, pyydän anteeksi tulevan harkkatyöpalautukseni sisältöä.)

Ei kommentteja: