Perjantai-iltana lähdin ajelemaan kohti Turkua, joka sijaitsee Sveitsissä (ainakin silloin tällöin) Zürichin lähiössä Dietikonissa. Hämmästyttävää kyllä vanha kiltatuttavani mr. Turku oli onnistunut hankkimaan itselleen opiskelija-asunnon jonne ei ollut vaikea löytää. Koko rakennus oli ilmeisesti pyhitetty opiskelijoille ja se muistutti erittäin voimakkaasti Jämeräntaival ykkösen soluja. Vain lukitut väliovet puuttuivat. Suureksi hämmästyksekseni sain huomata että Genevessä pinnallaoleva Feldschlössen-olut oli myös Zürichissä kova juttu. Koska kello oli kuitenkin paljon, siirryimme varsin lyhyen kuulumisten vaihdon jälkeen Höyhensaarille.
Seuraavana aamuna jatkoimme kohti Ulmia, jossa majaansa kesäisin pitää kolmas tietokiltalainen Martti. Matka Ulmiin oli itseasiassa varsin hidas, koska samaan suuntaan meni suhteettoman paljon autoja ja tiellä oli useampi iso tietyö. Näkymät Boden-järvelle olivat kauniita silloin kun niitä oli ja oli helppoa havainnoida Sveitsin, Itävallan ja Saksan maantietunneleiden välisiä eroja.
Saksan autobahnien hienoin ominaisuus on geneerinen "nopeusrajoitus loppuu" -merkki joka tosiaan tarkoittaa kaikkien nopeusrajoituksien loppumista eikä esimerkiksi tietyn nopeusrajoitusalueen loppumista. Kun autobahn ei ole ruuhkainen, sillä voi edetä suorastaan nautinnollista 150-160 km/h -vauhtia.
Perillä Ulmissa pääsimme pienen epävarmuuden jälkeen perille. Google mapsista ajo-ohjeita printatessa kannattaa ottaa huomioon, että se ei aina kerro esimerkiksi liittymän numeroa vaan käskee poistumaan moottoritieltä tietynnimiselle kadulle, mikä ei ole erityisen helppoa. Perillä emme saaneetkaan yllättäen Marttia puhelimella kiinni vaan jouduimme turvautumaan ovisummeriin. Kämppis avasi kerrostalon alaoven ja huoneiston ovella meitä tervehtikin jo hieman krapulainen Martti joka tiesi varoittaa tarjotun viinan kiroista.
Hieman arvottuamme lähdimme syömään Saksan kansallisruokaa eli kebabia. Lähimmässä lähiöravintelissa döner maksoikin 3 eur ja kunnollinen ja iso annos 6 eur. Ranskan ja Sveitsin ravintolahintoihin tottuneelle moiset hinnat vastasivat ilmaiseksi syöntiä.
Ruuan jälkeen lähdimme kohti Ulmin keskustaa. Martti esitteli meille työpaikkaansa Deutsche Telekomin IPTV-streamauskeskuksessa ja tiesi lausua aimo sarjan valikoituja sanoja Microsoft Media Roomista ja SQL Server 2005:sta. Osasin valistaa Marttia kuitenkin sen verran, että hdtv-lähetyksen laatua kannattaa valvomossa valvoa katsomalla naisten lentopalloturnausta mahdollisimman paljon.
Tämän jälkeen lähdimme pyörimään Ulmin keskustaan. Keskustan keskellä on tietenkin suuri ja mahtava Ulmin Münster eli maailman korkein kirkko. Tai noh, kirkko jossa on maailman korkein torni. Lipputiskillä myyjä tiesi varoittaa kirkon tornin olevan ruuhkainen ja kehoitti palaamaan tunnin kuluttua.
Vetäydyimme ikuisen Tonavan rannalle nauttimaan paikallista olutta. Saksa on maailman territoriaalisin maa oluiden suhteen. Jokaisella panimolla on tietty kanta-alueensa jossa ei myydä mitään muuta olutta, mutta toisaalta mikään panimo ei saa myytyä tuotteitaan oman kannatusalueensa ulkopuolelle. Ulmin alueella Se Juttu on olutmerkki nimeltä kultainen härkä. Tavallaan huvittavaa ajatella että ulmilaiset oikeastaan palvovat kultaista härkäänsä huomattavasti hartaammin kuin jumalaansa paikallisessa kirkossa. Toinen huvittava detalji on se, että kirkon rakennustyöt ja Guld Ochsenin paneminen on aloitettu ajallisesti erittäin lähellä toisiaan 1500-luvulla.
Tuntia myöhemmin Münsterissä oli hieman hiljaisempaa ja aloitimme kapuamisen. Tornilla on korkeutta 176 metriä ja sitä pääsee kiipeämään 148 metrin korkeudella olevalle tasanteelle. Münsteriä on rakennettu huomattavasti pidempään kuin edes Iisakinkirkkoa, yli 500 vuotta. Ulmilaiset olivatkin kieroja siksi, että he rakensivat kirkkonsa huomattavasti matalemmaksi ja sulkivat tornin katon, mutta jättivät mahdollisuuden tornin korottamiselle odottamaan satoja vuosia. Ulmilaiset rakensivat kirkkonsa loppuun vasta 1900-luvulla kun juuri ketään ei enää kiinnostanut maailman korkeimman kirkon rakentaminen.
Portaita tasanteelle on 738 ja niiden kiipeäminen käy eittämättä varsin voimakkaasti kunnon päälle. Onneksi näköala ylhäältä oli vaivan ja 2,5 euron opiskelijasisäänpääsyn arvoinen moninkertaisesti. Ylhäällä oli pääruuhkan purkautumisestakin huolimatta varsin ahdasta, koska tasanne on varsin pieni.
Jahka pääsimme hengissä alas siirryimme viereiseen Barfüss -pienpanimoon maistelemaan paikan antimia ja istumaan iltaa. Samainen pienpanimo tarjoaa myös hyvää ruokaa ja yläkerrassa olisi ollut luvallista laulaa. Harmillista kyllä totesin valtaosan osaamistani saksankielisistä lauluista olevan sellaisia, joiden laulamisesta manner-Euroopassa ja erityisesti Saksassa heilahtaa häkki varsin nopeasti. Ravintolavieraat siis säästyivät tulkinnoiltani 30-ja 40-lukujen kestohiteistä.
Barfüssin oluttarjonta oli varsin erinomaista ja olipa panimolla jopa tsekihtävä tumma olut ja hyvin irlantilaistyyppinen punainen ale. Kaiken kaikkiaan suosittelen lämpimästi kaikille oluen ystäville jotka sattuvat liikkumaan Ulmin läheisyydessä.
Seuraavana aamuna hieman hitaan liikkeellelähdön (note to self: olutta voi maistella myös alle puolen litran annoksina) jälkeen hyvästelimme Tuomaksen kanssa Martin ja hänen kämppiksensä Sepon ja suuntasimme kohti Dachauta.
Anus Mundi on latinaan keksitty termi kuvaamaan keskitysleirejä. (Katkeran) Rakkaalla lapsella on lukemattomia muitakin nimiä ja nimityksiä, joista koen tarpeelliseksi mainita saksankielisen lyhenteen sanalle konzentrationslager eli KZ. Saksalaiset ovat selkesti lukeneet Sotilaslyhenteet ja -merkit teosta eli SLM:ää tietääkseen että "sotilaskielenkäytössä sanoja voidaan lyhentää joko niiden alusta, lopusta tai keskeltä".
Itse Dachauhun pääsy on ilmaista, mutta vieressä pysäköinnistä saattaa joutua maksamaan ja visiitistään saa selkeästi enemmän irti jos vuokraa audioguiden paikallisesta infopisteestä. Alue on tungettu tupaten täyteen kaikenlaista nähtävää ja muistomerkkiä ja kierrettävää riittä helposti kokonaiseksi päiväksi. Me emme viipyneet kuin viitisen tuntia paluuaikataulun johdosta.
Ensimmäisenä sisääntullessa silmiin pistää päivystystupa/portti, jossa lukee kuuluisa luterilaisen työetiikan tiivistävä ilmaus. Portin erikoisuus on se, että ihmisillä on pakottava tarve kulkea sen läpi, vaikka päivystysrakennuksen ympärikin pääsisi. Siksipä pelkästä portista on suorastaan mahdotonta saada kuvia.
Seuraavana huomion herättivät vartiotornit. Vanhat vitsit jonkun isoisästä joka kuoli keskitysleirillä pudotessaan vartiotornista eivät varmastikaan päde ainakaan Dachauhun, sillä sikäläisissä torneissa on mukavuuden vuoksi ikkunat, jotka toki voi avata mikäli osoittautuu tarpeelliseksi ampua karkuun yrittäviä vankeja.
Leiriä ympäröi saksalaisen tehokas suojajärjestelmä, joka koostuu sisältä ulospäin 6 metrin killing zonesta, jolle menevät ammutaan, vallihaudasta, Nato-lankamaisesta piikkilankavirityksestä (jota tuskin kutsuttiin Nato-langaksi 40-luvulla), sähköistetystä piikkilanka-aidasta, 3 metrin toissijaisesta killing zonesta ja lopulta yli miehenkorkuisesta betoniaidasta. Hyviä suunnittelemaan nuo saksalaiset.
Itse polttouuneja on 6 kpl kahdessa eri rakennuksessa. Ensimmäiset 2 lisättiin jälkikäteen kun haluttiin peitellä rivikansalaisilta leireillä kuolevien määrää 30-luvun lopulla. 40-luvun alkuun tultaessa 2 uunia ei enää riittänyt, joten lisärakennusta alettiin rakentaa. Lisärakennuksen yhteyteen rakennettiin myös kaasukammio alias suihku. Samaa Zyklon-B:tä käytettiin myös täiden tappamiseen kuolleiden vankien vaatteista jotta ne voitaisiin antaa eteenpäin tuleville vangeille. Itse suihkuhuone oli varsin karu eikä näyttänyt juurikaan suihkuhuoneelta. Kattoon oli asennettu valesuuttimia, jotta tapettavat eivät olisi vastustelleet ja olisivat menneet suihkuhuoneeseen sulassa sovussa. Ikävä kyllä valesuuttimet oli tökerösti tehty ja ensimmäinen ylöskatsonut vanki olisi havainnut ne väärennöksiksi ja varoittanut niitä neljääkymmentä muuta jotka olisivat vielä seisseet kammion
ulkopuolella. Dachaun "suihkua" ei kuitenkaan koskaan käytetty massamurhissa, joten ilmeisesti leirin SS-vartiokaartilla ei ollut mahdollisuutta debugata viimeisiä pikku vikoja use caseissa.
Samaisessa rakennuksessa oli muistomerkki neljälle teloitetulle naispuoliselle brittiupseerille jotka oli pudotettu lähialueille tekemään yhteistyötä partisaanien kanssa. Äänitteetkin kovasti itkivät ja surivat moista tapahtumaa, mikä on mielestäni varsin kummallista. Univormuttomat sabotöörit alias vakoojat kun on aina teloitettu sodissa ihan normaalikäytäntönä.
Aivan polttouunien vieressä oli suuri määrä muistomerkkejä sekä ortodoksinen kappeli, joka oli rakennettu venäjältä tuodun maa-aineksen päälle. Kappeli oli rakennettu muistamaan sitä seikkaa, että Dachaussa kuoli ylivoimaisesti eniten silloisen Neuvostoliiton kansalaisia. Paikan ekumeenisuutta kuvaa muutenkin se, että länsi-Rooman kirkolla ja sen lapsilla oli jopa kolme pytinkiä alueella: katolilainen ja geneerisen protestanttinen kappeli sekä karmeliittaluostari. Eivät sitten voineet edes tällaisessa paikassa yhdistää linjaansa. Voiton kuitenkin vei juutalaisten oikeasti tyylikäs mustasta basalttikivestä tehty muistomerkki.
Alueella oli myös kaksi parakkirakennusta vielä pystyssä. Toisessa näistä esitettiin vankien asuinoloja eri vuosina. Erityisesti mieleeni painui se seikka, että kuvaukset ajalta ennen vuotta -41 - jolloin mopo lähti niinsanotusti käsistä - kuvaukset elämästä leirillä olivat kovin tutunoloisia. Paljon miehiä asui tuvissa (Stuben), joiden siisteyttä kontrolloitiin. Kaikki läsnäolijat laskettiin päivittäin vahvuuslaskennassa, jossa ei sopinut perseillä tai tuli satikutia.
Jokaisen tuli sijaaman petinsä ja auta armias sitä, jonka punkka ei ollut SS-aliupseerin mielestä kunnossa. Pedit pedattiin sinivalkoruudullisella petauslakanalla. Ääniopas tiesi kertoa tarkat punkan muotovaatimukset, jotka muistuttivat hämäävän paljon niitä jotka olen itsekin aikanaan oppinut Helsingin Ilmatorjuntarykmentissä alokasaikanani. Ainoan eron tekivät muutamat lisärajoitteet, jotka olivat mahdollisia sänkyjen sijoittelun ansiosta (vierekkäisten punkkien ja tyynyjen piti olla tismalleen saman korkuisia).
Jollen aivan väärin muista niin varusmiesaikanani tulin lukeneeksi Ruotuväki-lehdestä että kukaan ei oikeastaan tiedä että mistä täydellisen punkan ideaali on tullut. Se vain siirtyy ikuisesti kouluttajilta alokkaille, jotka siirtävät tämän tiedon aikanaan eteenpäin. Ei ole mitenkään mahdoonta teoretisoida etteikö täydellisen punkan käsite olisi iskostettu jo jääkäreihin Saksassa, josta se olisi sitten saksalaisen sotilasperinteen mukana siirtynyt Dachauhun ja suomalaisen jääkäriperinteen mukana puolustusvoimille. Myös saniteettitiloista tuli ensimmäiseksi mieleeni vanha kunnon AUK-patteri Hyrylässä. Erilaisia Dachaun kurinpidollisia toimenpiteitä kuunnellessani tuli varsin usein mieleen sana simputus.
Alueen suurimman pystyssä olevan rakennuksen, huoltorakennuksen edessä on useita muistomerkkejä. Monet ovat sitä mitä saattaa odottaa, mutta yksi on ylitse muiden. Varsinaisen päämuistomerkin vieressä on pienempi, 70-luvulla pystytetty muistomerkki johon on kerätty kaikki erilaiset tunnistusmerkit joita vankien piti kantaa vankipuvussaan indikaattorina siitä syystä, joka heidät keskitysleirille oli tuotu. Muistomerkin oli tarkoitus symboloida sitä, kuinka keskitysleirin jälkeen etniset ja poliittiset vähemmistöt ovat vastustaneet kaikkea diskriminointia yhdessä. Tai noh, ei nyt aivan yhdessä. 70-luvun suvaitsevan ilmapiirin nimessä homoja indikoiva vaaleanpunainen kolmio jätettiin vähin äänin pois seinästä. Eläköön uusi vapaa yhteiskunta jossa ketään ei syrjitä!
Huoltorakennuksen takana, piilossa näkyvistä on Dachaun leirialueen vankila (aistinko rekursiota tässä? vankila keskitysleirillä...). Vankilaan laitettiin vaikeat vangit ja poliittisesti arkaluontoiset vangit sekä SS-Totenkopfin miehet jotka olivat saaneet tuomion omissa SS-tuomioistuimissaan. SS-tuomioistuimista tulee vääjäämättä mieleen George W. Bushin vaatimukset siitä, että yhdysvaltain asevoimat tutkivat ja rankaisevat jäseniään mahdollisista sotarikoksista, ei esimerkiksi Haagin sotarikostuomioistuin.
Suurimman rakennuksen sisällä on varsinainen museo, jossa on ääretön määrä postereita täynnä erilaista faktatietoa. Mielenkiintoisina detaljeina mainittakoon, että juutalaiset olivat vasta kolmanneksi suurin ryhmä Dachaussa silloisen Neuvostoliiton alueen sotavankien ja puolalaisten jälkeen. Myös vähemmän tunnettua on, että leirillä toimi (luotto)vangeille oma bordelli vuodesta 1941.
Alueella myös tehtiin paljon kokeita Luftwaffelle (kuolinnopeus hypotermiassa, äkillisen paineenpudotuksen fysiologiset vaikutukset) sekä Wehrmachtille (malarian tarttuminen ja hoito eri tilanteissa). Ajan henkeä ajatellen sopivan moraalittomat lääkärit ovat varmasti olleet innoissaan saadessaan koekaniineja jotka ovat fysiologisesti ekvivalentteja ihmisten kanssa olematta silti oikeastaan ihmisiä. Kaikkia normaalisti moraalittomia kokeita oli mahdollista tehdä vahingoittamatta ketään. Tai ainakaan ketään kenestä täytyy välittää. Uskoisin että nykyään tutkijat ovat yhtä innoissaan uusista, geneettisesti tai fysiologisesti ihmisenkaltaiseksi muokatuista hiirikannoista.
Huomionarvoista oli myös uusien tulijoiden käsittelyhuoneessa oleva, maalikerroksien alta löytynyt teksti "Rauchen Verboten". Ilmeisesti natsit olivat myös ensimmäisiä terveysnatseja.
Päästyämme vihdoin ulos lähdimme Tuomaksen kanssa takaisin kohti Zürichiä. Paluumatkalla törmäsimme jälleen samoihin tietöihin jotka aiheuttivat liikenneruuhkaa. Kokeilin myös maantierosvousta nimeltä saksalainen autobahnhuoltoasema, jossa diesel maksaa 20 senttiä litralta enemmän kuin kauempana autobahnista. Saksasta päästyämme tiet kuitenkin vetivät erinomaisen hyvin ja pääsimme Zürichiin jo hieman ennen kahdeksaa. Kotiin pääsin lopulta yhdentoista tietämillä.
tiistai 12. elokuuta 2008
5.8.-8.8. Tiismaanantai
Koska pidin maanantaina vielä lomapäivän, elin koko loppuviikon off-by-one päivissä. Tiistaina näin ensimmäisen kerran Cernin alueella lammaslauman. Olinkin jo hieman katsellut että paikallinen nurmikko näytti niinsanotusti orgaanisesti leikatulta. Hassua kyllä kaikkien lampaiden selkään oli spraymaalattu punainen viiva, miksi lie.
Kyselin hieman ympäriinsä eikä kukaan oikein tuntunut tietävän miksi Cernin alueella laidunnetaan lampaita (ja miehet eivät siis ratsasta siellä). Äkkiseltään keksin kaksi teoriaa: Ensimmäinen vaihtoehto on, että lampaita pidetään eräänlaisina kanarianlintuina varoittamassa säteilystä. Tämä ei kuitenkaan ole kovin todennäköistä koska lampaan massa on samaa kokoluokkaa ihmisen kanssa ja sitä kautta lampaan metabolia on yhtä nopea. Lampaat siis kuolisivat siinä vaiheessa kun ihmisetkin olisivat saaneet jo tappavan tai miltei tappavan annoksen. Toisen, todennäköisemmän teorian mukaan Fyysikkokillan parissa kuullut jutut fyysikoiden ja lampaiden välisestä erityisestä suhteesta ovat sittenkin totta ja kyseiset lampaat ovat työsuhde-etu fysisteille.
Samaiselle viikolle sattui myös (epävirallisen) lhcountdown.com-sivuston laskeman ajan nollahetki, joten internet (ihanaa kirjoittaa se pienellä) kuhisi noin päivän ajan maailmanloppua, puolihauskoja kuvia ja yhden oikeasti hauskan idean.
Kyselin hieman ympäriinsä eikä kukaan oikein tuntunut tietävän miksi Cernin alueella laidunnetaan lampaita (ja miehet eivät siis ratsasta siellä). Äkkiseltään keksin kaksi teoriaa: Ensimmäinen vaihtoehto on, että lampaita pidetään eräänlaisina kanarianlintuina varoittamassa säteilystä. Tämä ei kuitenkaan ole kovin todennäköistä koska lampaan massa on samaa kokoluokkaa ihmisen kanssa ja sitä kautta lampaan metabolia on yhtä nopea. Lampaat siis kuolisivat siinä vaiheessa kun ihmisetkin olisivat saaneet jo tappavan tai miltei tappavan annoksen. Toisen, todennäköisemmän teorian mukaan Fyysikkokillan parissa kuullut jutut fyysikoiden ja lampaiden välisestä erityisestä suhteesta ovat sittenkin totta ja kyseiset lampaat ovat työsuhde-etu fysisteille.
Samaiselle viikolle sattui myös (epävirallisen) lhcountdown.com-sivuston laskeman ajan nollahetki, joten internet (ihanaa kirjoittaa se pienellä) kuhisi noin päivän ajan maailmanloppua, puolihauskoja kuvia ja yhden oikeasti hauskan idean.
30.7.-4.8. Assembly
Loppuviikko, viikonloppu ja valtaosa kesän lomapäivistäni meni Assembly-tapahtumaa järjestäessä. Hauskaa oli kuten aina ja väsynyt läppä lensi samalla kun jännäsimme tekniikan toimimista.
Olin selkeästi liian lomatunnelmissa koska en älynnyt ottaa nakkisuoja-ilmettä naamalleni ja sitä kautta päädyinkin ykskaks järjestämään myös Fast Graphics -kompon jo etukäteen aiottujen kompojen lisäksi.
Eevil function head Wiba oli kaiken kukkuraksi järjestänyt aikataulut siten, etten päässyt Assemblyjen varjotapahtumaan eli Boozemblyille kuin muutamaksi hetkeksi. Tästä huolimatta ehdin nähdä siellä yllättäviä tuttuja kuten kirschin ja Flux^:n. Terkkuja vaan kummallekin ja osaanottoni Juusolle kihlautumisesta.
Paluumatkalla lentokoneessa vieressäni istui puhelias kanadankorealainen tyttö nimeltä Aimee. Opiskeli kuulemma hotellialaa Sionissa ja oli käynyt Etelä-Koreassa leikkauttamassa kroonisen umpparinsa paikallisessa halvassa mutta hyvässä julkisessa terveydenhoidossa. Aimee osasi antaa hyviä vinkkejä keski-Euroopassa ajamiseen. Höristin hieman korviani kun hän arvioi ajoaikoja eri paikkoihin Genevestä. Esimerkiksi Pariisiin oli 3,5-4 tuntia autolla (totuus: 540 km) ja Brysseliin vain tunti-pari enemmän. Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää että tämän jälkeen hän kertoi varsin seikkaperäisesti miksi pienet aasialaistaustaiset naiset ovat maailman vaarallisimpia kuskeja.
Olin selkeästi liian lomatunnelmissa koska en älynnyt ottaa nakkisuoja-ilmettä naamalleni ja sitä kautta päädyinkin ykskaks järjestämään myös Fast Graphics -kompon jo etukäteen aiottujen kompojen lisäksi.
Eevil function head Wiba oli kaiken kukkuraksi järjestänyt aikataulut siten, etten päässyt Assemblyjen varjotapahtumaan eli Boozemblyille kuin muutamaksi hetkeksi. Tästä huolimatta ehdin nähdä siellä yllättäviä tuttuja kuten kirschin ja Flux^:n. Terkkuja vaan kummallekin ja osaanottoni Juusolle kihlautumisesta.
Paluumatkalla lentokoneessa vieressäni istui puhelias kanadankorealainen tyttö nimeltä Aimee. Opiskeli kuulemma hotellialaa Sionissa ja oli käynyt Etelä-Koreassa leikkauttamassa kroonisen umpparinsa paikallisessa halvassa mutta hyvässä julkisessa terveydenhoidossa. Aimee osasi antaa hyviä vinkkejä keski-Euroopassa ajamiseen. Höristin hieman korviani kun hän arvioi ajoaikoja eri paikkoihin Genevestä. Esimerkiksi Pariisiin oli 3,5-4 tuntia autolla (totuus: 540 km) ja Brysseliin vain tunti-pari enemmän. Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää että tämän jälkeen hän kertoi varsin seikkaperäisesti miksi pienet aasialaistaustaiset naiset ovat maailman vaarallisimpia kuskeja.
28.7.-29.7. Tynkäviikko
Edellisen päivän ajomaratonin jäljiltä olin aamulla aivan puhki ja jouduin nukkumaan ylimääräisen tunnin ennen töihin lähtöä. Onneksi maanantai meni nopeasti. Maanantaina näin myös paikallisen departementin säteilyturvakeskuksen pakettiauton parkkeerattuna Cernin aidan ulkopuolelle. Olivat varmaan tulleet varmistamaan ettemme ole rikkoneet mitään.
Tiistaina tulin töihin pakatun matkalaukun kanssa ja lähdin työpäivän päätteeksi Cernin omalla sukkulakuljetuksella kohti lentokenttää ja Suomea. Lentokoneessa sain perverssiä mielihyvää siitä, että tilasin lentoemolta Lapin Kultaa oikein nimellä. Masokismini ja kiero huumorintajuni ei selkeästikään tunne rajoja.
Tiistaina tulin töihin pakatun matkalaukun kanssa ja lähdin työpäivän päätteeksi Cernin omalla sukkulakuljetuksella kohti lentokenttää ja Suomea. Lentokoneessa sain perverssiä mielihyvää siitä, että tilasin lentoemolta Lapin Kultaa oikein nimellä. Masokismini ja kiero huumorintajuni ei selkeästikään tunne rajoja.
tiistai 29. heinäkuuta 2008
26.7.-27.7. Milano ja Naboo
Lauantaiaamuna minä, Joni ja Pranav kokosimme itsemme edellisen illan ilakoinnin jäljiltä ja pakkauduimme autoon. Ikävä kyllä havaitsin että jos ilmaisen epäselvästi että tarkoitus on lähteä kello noin yhdeksän, se tarkoittaa että kolmen hengen ryhmä pääsee liikenteeseen aikaisintaan puoli yhdeltätoista.
Kieroina kettuina emme ajaneet suorinta reittiä Genevestä Milanoon. Säästimme noin 50 euroa tulleissa ajamalla mahdollisimman pitkään Sveitsin puolella, jossa moottoriteistä ei tarvitse maksaa tulleja. Emme ilmeisesti olleet ainoita jotka olivat saaneet tämän idean, sillä hieman ennen Alppien ylitystä maantie oli täysin tukossa. Vuorilla onneksi tilanne helpottui.
Näkymät Alpeilla olivat varsin vaikuttavat ja korvat naksuivat tiheään ajaessamme Simplonin solan kummallakin puolella. Ylämäkeen mennessä menoveden kulutus suorastaan hirvitti, mutta vastaavasti moottorijarrutuksella ajettavat alamäet kompensoivat keskikulutuksen varsin inhimilliseksi. Pieni insinööri sisälläni tiesi piipittä,ä että tälläinen energian säilyminen saattaisi olla jopa jotenkin yleistä ja fysiikan lakien mukaista (oletetaan toki kitka nollaksi).
Italian rajalla passivirkailija oli kiinnostunut Intialaisesta ja jopa ihan oikeasti luki sitten kaikkien passit läpi. Ensimmäinen kerta Keski-Euroopassa. Ensimmäisenä aidon italialaisena asiana huomasin liikeenteen. Ilmeisesti lähin nopeusrajoituskyltti on Italian paras vitsi. Tältä ainakin tuntui kun nynnynä turistina ajoin 100km/h 60km/h maantiellä ja kaikki natiivit painoivat ohi häpeilemättä. Italialaiset autostradat ovat muutenkin hauskoja siksi, että teoriassa joka kaistalla on oma nopeusrajoituksensa, joka on 60km/h oikeanpuolimmaisella ja 130km/h vasemmanpuolimmaisella. Käytännössä kaikki kaistat ajavat kuitenkin yhtä nopeasti, jos toki Porschet, Maseratit ja avo-Fiatit (lol) ajavat yksinomaan vasemmalla.
Jonin kämppiksen GPS-navigaattorin avulla löysimme perille yhden tähden yöpaikkaamme, Hotel Salukseen. Hotelli oli varsin halvan oloinen, mutta 20e/yö -hintaan ei ihan kauheasti voi olettaakaan. Onneksi sentään hotellihuoneen seinällä oli kuva alastomasta naisesta. Sanottakoon alastomuudesta taiteessa mitä vain, tunnistin kuvan välittömästi pehmopornoksi.
Heitettyämme vähät tavaramme autosta huoneeseen lähdimme kävelemään kohti lähintä metroasemaa. Matka hotellilta metroasemalle oli varsinaista slummia ja pelottavaa seutua kaiken kaikkiaan. Miljöö innoittikin Pranavin tiedustelemaan lasketaanko Italia kehittyneisiin vai kehitysmaihin. Alan pikku hiljaa vakuuttua siitä, että jokaisen eurooppalaisen pitäisi nähdä kotimannertaan jostain eri kulttuurista tulevan henkilön seurassa. Nämä kun osaavat kyseenalaistaa kaikki ne asiat, joita eurooppalaiset pitävät itsestäänselvinä. Totuus löytyy lasten ja intialaisten suista.
Milanon maanalainen koostuu kolmesta linjasta ja jenkkityylisistä vaunuista. Järjestelyt pelaavat hyvin ja asematkin ovat varsin siistejä. Turistit voivat ostaa itselleen 24h lipun, joka maksaa 3 eur. Linjat on asemoitu järkevästi kolmion muotoon siten, että joka pysäkiltä pääsee kaikkialle yhdellä vaihdolla.
Ensialkuun menimme Duomon pysäkille ja syömään. MacSapuska maittoi ja oli jopa edullista. Emme vielä menneet sisälle itse D'Uomo -kirkkoon vaan kävimme katsastamassa viereisen Galleria Vittorio Emanuelen ostoskeskuksen, joka ylittää mauttomuudessaan kaikki tähänasti käymäni. Koska 70 euron ei-mittatilauspaidat tai kalliit solmiot eivät kiinnostaneet, jatkoimme matkaamme kohti Castello Sforzescoa. Castello on näkemisen arvoinen vaikkei linnassa olevissa museonäyttelyssä tahtoisikaan käydä. Siellä täällä olevista esittelytauluista oppii paljon Milanon historiasta.
Castellosta oikaisimme jalan kohti Santa Maria delle Grazien kirkkoa, jossa on kuuluisa Leonardo da Vincin maalaama fresko viimeisestä ehtoollisesta. Ikävä kyllä freskoa pääsee katsomaan vain etukäteisvarauksella, mutta näimmepähän tämänkin kirkon.
Kirkollisen hetken jälkeen oli aika suunnata kohti Suvi Tommitaipaleen paljastamaa Alzaia Naviglio Granden kävelykatua. Katu oli varsin kaunis ja sen varrella on ravintoloita toisensa perään. Pysähdyimme ensimmäiseen paikkaan, joka mainosti mitä tahansa drinkkiä + naposteltavabuffettia hintaan 6,50 eur. Kiireetön terassilla tissuttelu oli varsin nautinnollinen kokemus. Kokeilimme Jonin kanssa myös Vermentino-rypäleistä tehtyä valkoviiniä, joka osoittautui varsin erinomaiseksi. Suosittelen lämpimästi. Illemmalla myös paikalliset alkoivat saapua iltakävelyilleen ja koko alue kuhisi elämää. Raati suosittelee varauksetta.
Milanon tämän vuoden muoti näytti suorastaan kivuliaan painovoimaa uhmaavalta. S-fysiikan lukijana Joni kuitenkin tiesi valistaa minua ja kertoi että painovoimaa ilmiönä ei vielä täysin ymmärretä. Päädyimme siis toteamaan että painovoima Milanossa ei ole vakio ja siksi kesän muotivaatteet ovat fyysisesti mahdollisia. Alunperin veikkasin Helium-implantteja normaalin silikonin tilalla. Olin muutenkin huomaavinani varsin paljon merkkejä plastiikkakirurgiasta ohikulkijoissa. Italialaiset tekevät miltei mitä vain pro forma.
Illalla palasimme metrolla hotellille pelonsekaisin tuntein. Hotelli nimittäin sijaitsi varsin ikävällä alueella ja jollen olisi ollut osa kolmen hengen ryhmää, olisin pelännyt toden teolla kadulla ryyppääviä maahanmuuttajaryhmiä. Ostimme kebabit hotellihuoneeseen vietäväksi paikallisesta intialaisesta ravintolasta, jonka pitäjät paljastuivatkin bangladeshilaisiksi ja joka myi lähinnä alkoholia vietäväksi. Jonin rohkeus riitti kebabin tuhoamiseen. Itse muistin että kebab-varrasta ei pidetty lämpimänä ja katsoin parhaaksi jättää riemun välistä.
Seuraavana aamuna lähdimme kukonlaulun aikaan (no melkein), katsastamaan Milanon Tuomoa, joka osoittautui maineensa veroiseksi. Sisällä oli sunnuntaiaamun kunniaksi jumalanpalvelus, ja paikan akustiikka ja katolilaisen jumalanpalveluskaavan korullisuus tekivät tilaisuudesta varsin mahtipontisen. Kirkkoa kiertäessäni silmäni osuivat yhteen pyhimyspatsaaseen, joka näytti aivan Kalkkikselta. Duomon katto oli myös käymisen arvoinen ja vertaansa vailla oleva photo opportunity. Kaiken kaikkiaan päälimmäisenä kirkosta jäi mieleen sen järjetön mahtipontisuus ja siihen upotettujen miestyövuosien ja rahan määrä. <sarkasmi> Milanolaiset ovat varmasti kovin hurskasta väkeä kun rakentavat moisia kirkkoja.</sarkasmi>
View Larger Map
Uuvutimme navigaattorin akun ajaessamme pois Milanosta, mutta pääsimme kuitenkin onnellisesti Comon kaupunkin samannimisen järven rannalla. Nautittuamme hyvän ja edullisen pizzalounaan yritimme saada venelippuja läheiseen Lennon kaupunkiin. Onnistuimme kuitenkin ajoittamaan lipunoston mahdollisimman huonosti, sillä seuraavaan lähtöön oli yli puolitoista tuntia. Päätimme ottaa riskin ja ajaa Lennoon järven rantaa kulkevaa pikkutietä.
Paikan päällä kävelimme maitse Villa Balbianelloon. Villassa on kuvattu kaikki järviseudun kohtaukset Attack of the Clonesissa.Päätimme ottaa ohjatun kiertokäynnin sisätiloissa pelkän puutarhakiertelyn asemesta. Kierros oli hieno ja kertoi paljon paikan historiasta. Se kuitenkin venähti yli puoleentoista tuntiin luvatusta tunnista, joten aikataulumme venyi entisestään. Kierros oli kuitenkin ehdottomasti hintansa väärti ja puutarha ja näköala olivat aivan uskomattomat. Suosittelen lämpimästi, mutta suosittelen varaamaan enemmän aikaa.
Paluu autolla Lennosta Comoon osoittautui helvetiksi. Osuimme tismalleen iltaruuhkaan pienellä rantatiellä, jolla onnistuimme etenemään 15 km 1,5 tunnissa. Tämän jälkeen olimmekin jo tuntikaupalla myöhässä aikataulusta. Ehdimme Alppien juurelle juuri auringonlaskun aikaan. Iltahämärässä Alppien profiili näyttää varsin kunnioitusta herättävältä, varsinkin kun tietää joutuvansa ylittämään ne pimeällä.
View Larger Map
Alppien ylitys pimeällä osoittautui lopulta varsin kivuttomaksi, jos toki nopeutta ei voinut pitää kovin korkealla näkyvyyden takia. Alppilaaksojen rinnekylät näyttävät jopa varsin vakuuttavilta pimeällä.
Lopen uupuneina pääsimme kotiin noin kello yhdeltä aamuyöstä.
Kieroina kettuina emme ajaneet suorinta reittiä Genevestä Milanoon. Säästimme noin 50 euroa tulleissa ajamalla mahdollisimman pitkään Sveitsin puolella, jossa moottoriteistä ei tarvitse maksaa tulleja. Emme ilmeisesti olleet ainoita jotka olivat saaneet tämän idean, sillä hieman ennen Alppien ylitystä maantie oli täysin tukossa. Vuorilla onneksi tilanne helpottui.
Näkymät Alpeilla olivat varsin vaikuttavat ja korvat naksuivat tiheään ajaessamme Simplonin solan kummallakin puolella. Ylämäkeen mennessä menoveden kulutus suorastaan hirvitti, mutta vastaavasti moottorijarrutuksella ajettavat alamäet kompensoivat keskikulutuksen varsin inhimilliseksi. Pieni insinööri sisälläni tiesi piipittä,ä että tälläinen energian säilyminen saattaisi olla jopa jotenkin yleistä ja fysiikan lakien mukaista (oletetaan toki kitka nollaksi).
Italian rajalla passivirkailija oli kiinnostunut Intialaisesta ja jopa ihan oikeasti luki sitten kaikkien passit läpi. Ensimmäinen kerta Keski-Euroopassa. Ensimmäisenä aidon italialaisena asiana huomasin liikeenteen. Ilmeisesti lähin nopeusrajoituskyltti on Italian paras vitsi. Tältä ainakin tuntui kun nynnynä turistina ajoin 100km/h 60km/h maantiellä ja kaikki natiivit painoivat ohi häpeilemättä. Italialaiset autostradat ovat muutenkin hauskoja siksi, että teoriassa joka kaistalla on oma nopeusrajoituksensa, joka on 60km/h oikeanpuolimmaisella ja 130km/h vasemmanpuolimmaisella. Käytännössä kaikki kaistat ajavat kuitenkin yhtä nopeasti, jos toki Porschet, Maseratit ja avo-Fiatit (lol) ajavat yksinomaan vasemmalla.
Jonin kämppiksen GPS-navigaattorin avulla löysimme perille yhden tähden yöpaikkaamme, Hotel Salukseen. Hotelli oli varsin halvan oloinen, mutta 20e/yö -hintaan ei ihan kauheasti voi olettaakaan. Onneksi sentään hotellihuoneen seinällä oli kuva alastomasta naisesta. Sanottakoon alastomuudesta taiteessa mitä vain, tunnistin kuvan välittömästi pehmopornoksi.
Heitettyämme vähät tavaramme autosta huoneeseen lähdimme kävelemään kohti lähintä metroasemaa. Matka hotellilta metroasemalle oli varsinaista slummia ja pelottavaa seutua kaiken kaikkiaan. Miljöö innoittikin Pranavin tiedustelemaan lasketaanko Italia kehittyneisiin vai kehitysmaihin. Alan pikku hiljaa vakuuttua siitä, että jokaisen eurooppalaisen pitäisi nähdä kotimannertaan jostain eri kulttuurista tulevan henkilön seurassa. Nämä kun osaavat kyseenalaistaa kaikki ne asiat, joita eurooppalaiset pitävät itsestäänselvinä. Totuus löytyy lasten ja intialaisten suista.
Milanon maanalainen koostuu kolmesta linjasta ja jenkkityylisistä vaunuista. Järjestelyt pelaavat hyvin ja asematkin ovat varsin siistejä. Turistit voivat ostaa itselleen 24h lipun, joka maksaa 3 eur. Linjat on asemoitu järkevästi kolmion muotoon siten, että joka pysäkiltä pääsee kaikkialle yhdellä vaihdolla.
Ensialkuun menimme Duomon pysäkille ja syömään. MacSapuska maittoi ja oli jopa edullista. Emme vielä menneet sisälle itse D'Uomo -kirkkoon vaan kävimme katsastamassa viereisen Galleria Vittorio Emanuelen ostoskeskuksen, joka ylittää mauttomuudessaan kaikki tähänasti käymäni. Koska 70 euron ei-mittatilauspaidat tai kalliit solmiot eivät kiinnostaneet, jatkoimme matkaamme kohti Castello Sforzescoa. Castello on näkemisen arvoinen vaikkei linnassa olevissa museonäyttelyssä tahtoisikaan käydä. Siellä täällä olevista esittelytauluista oppii paljon Milanon historiasta.
Castellosta oikaisimme jalan kohti Santa Maria delle Grazien kirkkoa, jossa on kuuluisa Leonardo da Vincin maalaama fresko viimeisestä ehtoollisesta. Ikävä kyllä freskoa pääsee katsomaan vain etukäteisvarauksella, mutta näimmepähän tämänkin kirkon.
Kirkollisen hetken jälkeen oli aika suunnata kohti Suvi Tommitaipaleen paljastamaa Alzaia Naviglio Granden kävelykatua. Katu oli varsin kaunis ja sen varrella on ravintoloita toisensa perään. Pysähdyimme ensimmäiseen paikkaan, joka mainosti mitä tahansa drinkkiä + naposteltavabuffettia hintaan 6,50 eur. Kiireetön terassilla tissuttelu oli varsin nautinnollinen kokemus. Kokeilimme Jonin kanssa myös Vermentino-rypäleistä tehtyä valkoviiniä, joka osoittautui varsin erinomaiseksi. Suosittelen lämpimästi. Illemmalla myös paikalliset alkoivat saapua iltakävelyilleen ja koko alue kuhisi elämää. Raati suosittelee varauksetta.
Milanon tämän vuoden muoti näytti suorastaan kivuliaan painovoimaa uhmaavalta. S-fysiikan lukijana Joni kuitenkin tiesi valistaa minua ja kertoi että painovoimaa ilmiönä ei vielä täysin ymmärretä. Päädyimme siis toteamaan että painovoima Milanossa ei ole vakio ja siksi kesän muotivaatteet ovat fyysisesti mahdollisia. Alunperin veikkasin Helium-implantteja normaalin silikonin tilalla. Olin muutenkin huomaavinani varsin paljon merkkejä plastiikkakirurgiasta ohikulkijoissa. Italialaiset tekevät miltei mitä vain pro forma.
Illalla palasimme metrolla hotellille pelonsekaisin tuntein. Hotelli nimittäin sijaitsi varsin ikävällä alueella ja jollen olisi ollut osa kolmen hengen ryhmää, olisin pelännyt toden teolla kadulla ryyppääviä maahanmuuttajaryhmiä. Ostimme kebabit hotellihuoneeseen vietäväksi paikallisesta intialaisesta ravintolasta, jonka pitäjät paljastuivatkin bangladeshilaisiksi ja joka myi lähinnä alkoholia vietäväksi. Jonin rohkeus riitti kebabin tuhoamiseen. Itse muistin että kebab-varrasta ei pidetty lämpimänä ja katsoin parhaaksi jättää riemun välistä.
Seuraavana aamuna lähdimme kukonlaulun aikaan (no melkein), katsastamaan Milanon Tuomoa, joka osoittautui maineensa veroiseksi. Sisällä oli sunnuntaiaamun kunniaksi jumalanpalvelus, ja paikan akustiikka ja katolilaisen jumalanpalveluskaavan korullisuus tekivät tilaisuudesta varsin mahtipontisen. Kirkkoa kiertäessäni silmäni osuivat yhteen pyhimyspatsaaseen, joka näytti aivan Kalkkikselta. Duomon katto oli myös käymisen arvoinen ja vertaansa vailla oleva photo opportunity. Kaiken kaikkiaan päälimmäisenä kirkosta jäi mieleen sen järjetön mahtipontisuus ja siihen upotettujen miestyövuosien ja rahan määrä. <sarkasmi> Milanolaiset ovat varmasti kovin hurskasta väkeä kun rakentavat moisia kirkkoja.</sarkasmi>
View Larger Map
Uuvutimme navigaattorin akun ajaessamme pois Milanosta, mutta pääsimme kuitenkin onnellisesti Comon kaupunkin samannimisen järven rannalla. Nautittuamme hyvän ja edullisen pizzalounaan yritimme saada venelippuja läheiseen Lennon kaupunkiin. Onnistuimme kuitenkin ajoittamaan lipunoston mahdollisimman huonosti, sillä seuraavaan lähtöön oli yli puolitoista tuntia. Päätimme ottaa riskin ja ajaa Lennoon järven rantaa kulkevaa pikkutietä.
Paikan päällä kävelimme maitse Villa Balbianelloon. Villassa on kuvattu kaikki järviseudun kohtaukset Attack of the Clonesissa.Päätimme ottaa ohjatun kiertokäynnin sisätiloissa pelkän puutarhakiertelyn asemesta. Kierros oli hieno ja kertoi paljon paikan historiasta. Se kuitenkin venähti yli puoleentoista tuntiin luvatusta tunnista, joten aikataulumme venyi entisestään. Kierros oli kuitenkin ehdottomasti hintansa väärti ja puutarha ja näköala olivat aivan uskomattomat. Suosittelen lämpimästi, mutta suosittelen varaamaan enemmän aikaa.
Paluu autolla Lennosta Comoon osoittautui helvetiksi. Osuimme tismalleen iltaruuhkaan pienellä rantatiellä, jolla onnistuimme etenemään 15 km 1,5 tunnissa. Tämän jälkeen olimmekin jo tuntikaupalla myöhässä aikataulusta. Ehdimme Alppien juurelle juuri auringonlaskun aikaan. Iltahämärässä Alppien profiili näyttää varsin kunnioitusta herättävältä, varsinkin kun tietää joutuvansa ylittämään ne pimeällä.
View Larger Map
Alppien ylitys pimeällä osoittautui lopulta varsin kivuttomaksi, jos toki nopeutta ei voinut pitää kovin korkealla näkyvyyden takia. Alppilaaksojen rinnekylät näyttävät jopa varsin vakuuttavilta pimeällä.
Lopen uupuneina pääsimme kotiin noin kello yhdeltä aamuyöstä.
21.7.-25.7. Tylsää ja tuparit
Alkuviikko meni hyvin pitkälti elämää vältellessä. Säännöllinen töissäkäynti, lenkkeily ja kokkaus veivät lähes kaiken ajan ja loppuaika meni turvallisesti lukiessa.
Krister lähti torstaina takaisin isänmaahan Puntala Rock -tapahtumaan. Koska Krister ei ole kovin kokenut lentomatkailija, ehdotin hänelle lentämistä krapulassa. Ikävä kyllä krapulahakuinen juominen ei oikein onnistunut koska olimme molemmat varsin väsyneitä. Torstaina pääsinkin heittämään Kriken kentälle, jonka ajojärjestelyt ovat maailman idioottimaisimmat. Pelkästään pudottaakseen lähtevän matkustajan joutuu ajamaan parkkipaikalle. Onneksi parkkipaikka ei sentään maksa alle 10 minuutin pysähdyksillä, mutta ikävä kyllä se on aina täynnä ja sinne joutuu jonottamaan hyvän tovin.
Perjantaina työkaverimme Kalle tyttöystävineen/avovaimoineen/it's complicatedeineen järjesti tuparit. Valistettuani hetken intialaisia otaniemeläisestä tuparikulttuurista he lämpenivät ajatukselle ja kävimmekin läheisessä rautakaupassa ostamassa Kallelle ja Kirstenille tuparilahjan. Pienen kiertelyn jälkeen käteen löytyi lahjabudjettiin sopiva käsienpesuallas alias boolikulho. Ilmeisesti käsienpesualtaat ovat halvempia keski-Euroopassa koska en muista koskaan nähneeni moista missään teekkarihäppeningeissä. Myös vessanpöntöt olivat halpoja, mutta kuljetuskapasiteetti tuli ikävä kyllä vastaan. Tuparit olivat varsin onnistuneet ja jouduin taistelemaan pääni sisällä jotta onnistuin lähtemään ennen puoltayötä.
Krister lähti torstaina takaisin isänmaahan Puntala Rock -tapahtumaan. Koska Krister ei ole kovin kokenut lentomatkailija, ehdotin hänelle lentämistä krapulassa. Ikävä kyllä krapulahakuinen juominen ei oikein onnistunut koska olimme molemmat varsin väsyneitä. Torstaina pääsinkin heittämään Kriken kentälle, jonka ajojärjestelyt ovat maailman idioottimaisimmat. Pelkästään pudottaakseen lähtevän matkustajan joutuu ajamaan parkkipaikalle. Onneksi parkkipaikka ei sentään maksa alle 10 minuutin pysähdyksillä, mutta ikävä kyllä se on aina täynnä ja sinne joutuu jonottamaan hyvän tovin.
Perjantaina työkaverimme Kalle tyttöystävineen/avovaimoineen/it's complicatedeineen järjesti tuparit. Valistettuani hetken intialaisia otaniemeläisestä tuparikulttuurista he lämpenivät ajatukselle ja kävimmekin läheisessä rautakaupassa ostamassa Kallelle ja Kirstenille tuparilahjan. Pienen kiertelyn jälkeen käteen löytyi lahjabudjettiin sopiva käsienpesuallas alias boolikulho. Ilmeisesti käsienpesualtaat ovat halvempia keski-Euroopassa koska en muista koskaan nähneeni moista missään teekkarihäppeningeissä. Myös vessanpöntöt olivat halpoja, mutta kuljetuskapasiteetti tuli ikävä kyllä vastaan. Tuparit olivat varsin onnistuneet ja jouduin taistelemaan pääni sisällä jotta onnistuin lähtemään ennen puoltayötä.
torstai 24. heinäkuuta 2008
Saltsa 17.7.-20.7.
Opiskelutoverini Saltsa (vanhemmilleen Joonas) tuli piipahtamaan suur-Geneven alueelle torstain iltalennolla Helsingistä. Torstai-ilta meni lähinnä asettuessa, vaikka ehdimmekin käydä Charly'sissa yhdellä. Saltsa-raukka kärsi selviä vierotusoireita irkistä, mutta kärsi ne varsin urheasti vain yhdellä kännyirkkauksella. Saltsa toi mukanaan suomalaisille elintärkeän työkalun, juustohöylän. Vaikka Ranska onkin juustojen maa niin en muista nähneeni ainokaistakaan suomalaismallista höylää myynnissä täällä. Onneksi niitä saa esim. Helsinki-Vantaalta. Ennustan juustokulutuksen lähtevän räjähdysmäiseen kasvuun mummonmökissä.
Seuraavana päivänä jouduin menemään töihin, mutta päästin Saltsan pyörimään Geneven keskustaan. Iltapäivällä Joonas hakeutui takaisin Cerniin ja kävi katsomassa täkäläisen Microcosm-näyttelyn. Aikataulutus petti hieman, joten jouduin pitämään hänelle seuraa pari tuntia iltapäivällä yrittäen samalla tehdä etätöitä ravintola ykkösen terassilta.
Illalla palasimme takaisin Cernin aitojen sisäpuolelle kesäopiskelijoiden järjestämiin bileisiin. Pääsymaksu bileisiin oli suolaisehko 10 CHF, mutta toisaalta näppärät järjestäjät tarjosivatkin tuolla summalla sitten loputtomasti sangriaa, kaljaa ja sapuskaa. Ilmeisesti kaljankantokulttuuri elää ja voi hyvin myös muualla Euroopassa. (Vivant le IE!) Keskusteluissa havaitsin varsin nopeasti, että joka iikalla on oma (negatiivinen) mielipiteensä Bolognan prosessista ja siitä voi turvallisesti aloittaa keskustelun kaikkien eurooppalaisen näköisten kanssa.
Seuraavana päivänä päänsäryn hellittäessä lähdimme kohti Chamonix:n pikkukylää vuorilla. Ajo sinne kesti noin tunnin ja tietullejakin oli vaivaiset 5eur. Päästyämme perille teimme virheen ja menimme ensimmäiseksi syömään wikitravelin suosittelemaan Poco Loco -ravintolaan. Ravintola itsessään oli varsin mainio ja käymisen arvoinen, mutta ruokailumme aikana säätila ehti muuttua ylempänä.
Ruokailun jälkeen menimme l'Aiguille du midi -köysiradalla 3842 metrin korkeuteen katselemaan maisemia. Äsken mainitsemani pilvet tekivät maisemista seuraamisesta varsin vaikeaa itse näköalatasanteilla. Onneksi pilvipeite allamme rakoili kuitenkin hetkittäin, jotta pääsimme näkemään allaolevan laakson koko komeudessaan. Ylöpuolellamme olevat pilvet eivät rakoilleet, joten kuulemma mahtavat näkymät Mont Blancin suuntaan jäivät näkemättä. Paluumatkalla hissiin jonottaessa seurasin viereisen kiinalaisryhmän edesottamuksia. Matkailevien kiinalaisten perusyksikkö tuntuu olevan keski-ikäiset isä ja äiti ja yksi (1) hemmoteltu prinssi/prinsessa. Sitä se yhden lapsen politiikka teettää. Politiikasta puheenollen kiinalaiset kovasti mainostivat sikäläistä Tiibet-nimistä provinssia alppinisteille.
Ylhäällä oli ihan oikeasti kylmää, lämpötila oli nollan tuntumassa ja voimakkaat tuulet korostivat kylmän tunnetta. Toisaalta hellettä paljon kärsineenä on mukavaa leikkiä hieman lumen kanssa. Virkistävä kokemus kaikenkaikkiaan, jos toki hieman kallis 38 euron hintaan nähden. Vertailun vuoksi päivälippu Pariisin Disneylandiin maksaa n. 45 eur.
Illalla menimme Cernin työntekijöiden yhdistyksen CSSA:n järjestämään Hardronic Music Festivaliin Prevessinin toimipisteelle. Musiikin taso vaihteli aivan mainiosta bluesista parhaimmillaankin väljähtäneeseen nyyhkymetalliin. Meno oli kuitenkin varsin hyvää ja oluttarjontaakin paikalla oli. Kämppikseni Krikke tiivistikin tunnelmansa varsin osuneesti:
"Jumalauta, tää on ihan paras päivä täällä CERNIssä: ensin kävin vuorilla, sit illalla kuuntelemaan elävää musiikkia ja ryyppäämään ja ehdin jopa pelata Civiä automatkalla!"
Seuraavana päivänä kävimme vielä nopeasti läheisessä Fort L'Eclusen linnakkeessa. Paikka löytyi varsin kohtuullisen -sivuston Léman sans Frontiere kautta. Linnake sijaitsee suurinpiirtein ainoan Jura-vuorten läpi menevän solan rinteillä. Ilmeisesti Sveitsin ja Ranskan välinen raja on kulkenut vuosisatoja juurikin Jura-vuorilla ja linnake on rakennettu nykyiseen kuntoonsa 1800-luvun lopulla. Linnake koostuu kahdesta osasta, alemmasta ja ylemmästä linnakkeesta. Näitä yhdistää hulppeat 1 162 porrasta. Tasaisin välein portaikossa on yhden tykkijaoksen vetäviä luolia, joista pystyy totaalisesti dominoimaan koko solaa. Yritimme kiivetä myös portaita ylös, mutta jo hieman 400 portaan jälkeen usko loppui kesken ja nälkä alkoi kurnia, joten palasimme takaisin.
Päivän ateriaksi kokkasimme pizzoja valmiisiin taikinapohjiin. (Myydäänkö Suomessa ei-pakastettuja taikinapohjia?). Kentälle heitettäessä paljastin Saltsalle että Finnairin ilmaistarjoiluihin kuuluu myös kuohuviini. Ilmeisesti paluumatka meni hyvin.
Seuraavana päivänä jouduin menemään töihin, mutta päästin Saltsan pyörimään Geneven keskustaan. Iltapäivällä Joonas hakeutui takaisin Cerniin ja kävi katsomassa täkäläisen Microcosm-näyttelyn. Aikataulutus petti hieman, joten jouduin pitämään hänelle seuraa pari tuntia iltapäivällä yrittäen samalla tehdä etätöitä ravintola ykkösen terassilta.
Illalla palasimme takaisin Cernin aitojen sisäpuolelle kesäopiskelijoiden järjestämiin bileisiin. Pääsymaksu bileisiin oli suolaisehko 10 CHF, mutta toisaalta näppärät järjestäjät tarjosivatkin tuolla summalla sitten loputtomasti sangriaa, kaljaa ja sapuskaa. Ilmeisesti kaljankantokulttuuri elää ja voi hyvin myös muualla Euroopassa. (Vivant le IE!) Keskusteluissa havaitsin varsin nopeasti, että joka iikalla on oma (negatiivinen) mielipiteensä Bolognan prosessista ja siitä voi turvallisesti aloittaa keskustelun kaikkien eurooppalaisen näköisten kanssa.
Seuraavana päivänä päänsäryn hellittäessä lähdimme kohti Chamonix:n pikkukylää vuorilla. Ajo sinne kesti noin tunnin ja tietullejakin oli vaivaiset 5eur. Päästyämme perille teimme virheen ja menimme ensimmäiseksi syömään wikitravelin suosittelemaan Poco Loco -ravintolaan. Ravintola itsessään oli varsin mainio ja käymisen arvoinen, mutta ruokailumme aikana säätila ehti muuttua ylempänä.
Ruokailun jälkeen menimme l'Aiguille du midi -köysiradalla 3842 metrin korkeuteen katselemaan maisemia. Äsken mainitsemani pilvet tekivät maisemista seuraamisesta varsin vaikeaa itse näköalatasanteilla. Onneksi pilvipeite allamme rakoili kuitenkin hetkittäin, jotta pääsimme näkemään allaolevan laakson koko komeudessaan. Ylöpuolellamme olevat pilvet eivät rakoilleet, joten kuulemma mahtavat näkymät Mont Blancin suuntaan jäivät näkemättä. Paluumatkalla hissiin jonottaessa seurasin viereisen kiinalaisryhmän edesottamuksia. Matkailevien kiinalaisten perusyksikkö tuntuu olevan keski-ikäiset isä ja äiti ja yksi (1) hemmoteltu prinssi/prinsessa. Sitä se yhden lapsen politiikka teettää. Politiikasta puheenollen kiinalaiset kovasti mainostivat sikäläistä Tiibet-nimistä provinssia alppinisteille.
Ylhäällä oli ihan oikeasti kylmää, lämpötila oli nollan tuntumassa ja voimakkaat tuulet korostivat kylmän tunnetta. Toisaalta hellettä paljon kärsineenä on mukavaa leikkiä hieman lumen kanssa. Virkistävä kokemus kaikenkaikkiaan, jos toki hieman kallis 38 euron hintaan nähden. Vertailun vuoksi päivälippu Pariisin Disneylandiin maksaa n. 45 eur.
Illalla menimme Cernin työntekijöiden yhdistyksen CSSA:n järjestämään Hardronic Music Festivaliin Prevessinin toimipisteelle. Musiikin taso vaihteli aivan mainiosta bluesista parhaimmillaankin väljähtäneeseen nyyhkymetalliin. Meno oli kuitenkin varsin hyvää ja oluttarjontaakin paikalla oli. Kämppikseni Krikke tiivistikin tunnelmansa varsin osuneesti:
"Jumalauta, tää on ihan paras päivä täällä CERNIssä: ensin kävin vuorilla, sit illalla kuuntelemaan elävää musiikkia ja ryyppäämään ja ehdin jopa pelata Civiä automatkalla!"
Seuraavana päivänä kävimme vielä nopeasti läheisessä Fort L'Eclusen linnakkeessa. Paikka löytyi varsin kohtuullisen -sivuston Léman sans Frontiere kautta. Linnake sijaitsee suurinpiirtein ainoan Jura-vuorten läpi menevän solan rinteillä. Ilmeisesti Sveitsin ja Ranskan välinen raja on kulkenut vuosisatoja juurikin Jura-vuorilla ja linnake on rakennettu nykyiseen kuntoonsa 1800-luvun lopulla. Linnake koostuu kahdesta osasta, alemmasta ja ylemmästä linnakkeesta. Näitä yhdistää hulppeat 1 162 porrasta. Tasaisin välein portaikossa on yhden tykkijaoksen vetäviä luolia, joista pystyy totaalisesti dominoimaan koko solaa. Yritimme kiivetä myös portaita ylös, mutta jo hieman 400 portaan jälkeen usko loppui kesken ja nälkä alkoi kurnia, joten palasimme takaisin.
Päivän ateriaksi kokkasimme pizzoja valmiisiin taikinapohjiin. (Myydäänkö Suomessa ei-pakastettuja taikinapohjia?). Kentälle heitettäessä paljastin Saltsalle että Finnairin ilmaistarjoiluihin kuuluu myös kuohuviini. Ilmeisesti paluumatka meni hyvin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
