Perjantai-iltana lähdin ajelemaan kohti Turkua, joka sijaitsee Sveitsissä (ainakin silloin tällöin) Zürichin lähiössä Dietikonissa. Hämmästyttävää kyllä vanha kiltatuttavani mr. Turku oli onnistunut hankkimaan itselleen opiskelija-asunnon jonne ei ollut vaikea löytää. Koko rakennus oli ilmeisesti pyhitetty opiskelijoille ja se muistutti erittäin voimakkaasti Jämeräntaival ykkösen soluja. Vain lukitut väliovet puuttuivat. Suureksi hämmästyksekseni sain huomata että Genevessä pinnallaoleva Feldschlössen-olut oli myös Zürichissä kova juttu. Koska kello oli kuitenkin paljon, siirryimme varsin lyhyen kuulumisten vaihdon jälkeen Höyhensaarille.
Seuraavana aamuna jatkoimme kohti Ulmia, jossa majaansa kesäisin pitää kolmas tietokiltalainen Martti. Matka Ulmiin oli itseasiassa varsin hidas, koska samaan suuntaan meni suhteettoman paljon autoja ja tiellä oli useampi iso tietyö. Näkymät Boden-järvelle olivat kauniita silloin kun niitä oli ja oli helppoa havainnoida Sveitsin, Itävallan ja Saksan maantietunneleiden välisiä eroja.
Saksan autobahnien hienoin ominaisuus on geneerinen "nopeusrajoitus loppuu" -merkki joka tosiaan tarkoittaa kaikkien nopeusrajoituksien loppumista eikä esimerkiksi tietyn nopeusrajoitusalueen loppumista. Kun autobahn ei ole ruuhkainen, sillä voi edetä suorastaan nautinnollista 150-160 km/h -vauhtia.
Perillä Ulmissa pääsimme pienen epävarmuuden jälkeen perille. Google mapsista ajo-ohjeita printatessa kannattaa ottaa huomioon, että se ei aina kerro esimerkiksi liittymän numeroa vaan käskee poistumaan moottoritieltä tietynnimiselle kadulle, mikä ei ole erityisen helppoa. Perillä emme saaneetkaan yllättäen Marttia puhelimella kiinni vaan jouduimme turvautumaan ovisummeriin. Kämppis avasi kerrostalon alaoven ja huoneiston ovella meitä tervehtikin jo hieman krapulainen Martti joka tiesi varoittaa tarjotun viinan kiroista.
Hieman arvottuamme lähdimme syömään Saksan kansallisruokaa eli kebabia. Lähimmässä lähiöravintelissa döner maksoikin 3 eur ja kunnollinen ja iso annos 6 eur. Ranskan ja Sveitsin ravintolahintoihin tottuneelle moiset hinnat vastasivat ilmaiseksi syöntiä.
Ruuan jälkeen lähdimme kohti Ulmin keskustaa. Martti esitteli meille työpaikkaansa Deutsche Telekomin IPTV-streamauskeskuksessa ja tiesi lausua aimo sarjan valikoituja sanoja Microsoft Media Roomista ja SQL Server 2005:sta. Osasin valistaa Marttia kuitenkin sen verran, että hdtv-lähetyksen laatua kannattaa valvomossa valvoa katsomalla naisten lentopalloturnausta mahdollisimman paljon.
Tämän jälkeen lähdimme pyörimään Ulmin keskustaan. Keskustan keskellä on tietenkin suuri ja mahtava Ulmin Münster eli maailman korkein kirkko. Tai noh, kirkko jossa on maailman korkein torni. Lipputiskillä myyjä tiesi varoittaa kirkon tornin olevan ruuhkainen ja kehoitti palaamaan tunnin kuluttua.
Vetäydyimme ikuisen Tonavan rannalle nauttimaan paikallista olutta. Saksa on maailman territoriaalisin maa oluiden suhteen. Jokaisella panimolla on tietty kanta-alueensa jossa ei myydä mitään muuta olutta, mutta toisaalta mikään panimo ei saa myytyä tuotteitaan oman kannatusalueensa ulkopuolelle. Ulmin alueella Se Juttu on olutmerkki nimeltä kultainen härkä. Tavallaan huvittavaa ajatella että ulmilaiset oikeastaan palvovat kultaista härkäänsä huomattavasti hartaammin kuin jumalaansa paikallisessa kirkossa. Toinen huvittava detalji on se, että kirkon rakennustyöt ja Guld Ochsenin paneminen on aloitettu ajallisesti erittäin lähellä toisiaan 1500-luvulla.
Tuntia myöhemmin Münsterissä oli hieman hiljaisempaa ja aloitimme kapuamisen. Tornilla on korkeutta 176 metriä ja sitä pääsee kiipeämään 148 metrin korkeudella olevalle tasanteelle. Münsteriä on rakennettu huomattavasti pidempään kuin edes Iisakinkirkkoa, yli 500 vuotta. Ulmilaiset olivatkin kieroja siksi, että he rakensivat kirkkonsa huomattavasti matalemmaksi ja sulkivat tornin katon, mutta jättivät mahdollisuuden tornin korottamiselle odottamaan satoja vuosia. Ulmilaiset rakensivat kirkkonsa loppuun vasta 1900-luvulla kun juuri ketään ei enää kiinnostanut maailman korkeimman kirkon rakentaminen.
Portaita tasanteelle on 738 ja niiden kiipeäminen käy eittämättä varsin voimakkaasti kunnon päälle. Onneksi näköala ylhäältä oli vaivan ja 2,5 euron opiskelijasisäänpääsyn arvoinen moninkertaisesti. Ylhäällä oli pääruuhkan purkautumisestakin huolimatta varsin ahdasta, koska tasanne on varsin pieni.
Jahka pääsimme hengissä alas siirryimme viereiseen Barfüss -pienpanimoon maistelemaan paikan antimia ja istumaan iltaa. Samainen pienpanimo tarjoaa myös hyvää ruokaa ja yläkerrassa olisi ollut luvallista laulaa. Harmillista kyllä totesin valtaosan osaamistani saksankielisistä lauluista olevan sellaisia, joiden laulamisesta manner-Euroopassa ja erityisesti Saksassa heilahtaa häkki varsin nopeasti. Ravintolavieraat siis säästyivät tulkinnoiltani 30-ja 40-lukujen kestohiteistä.
Barfüssin oluttarjonta oli varsin erinomaista ja olipa panimolla jopa tsekihtävä tumma olut ja hyvin irlantilaistyyppinen punainen ale. Kaiken kaikkiaan suosittelen lämpimästi kaikille oluen ystäville jotka sattuvat liikkumaan Ulmin läheisyydessä.
Seuraavana aamuna hieman hitaan liikkeellelähdön (note to self: olutta voi maistella myös alle puolen litran annoksina) jälkeen hyvästelimme Tuomaksen kanssa Martin ja hänen kämppiksensä Sepon ja suuntasimme kohti Dachauta.
Anus Mundi on latinaan keksitty termi kuvaamaan keskitysleirejä. (Katkeran) Rakkaalla lapsella on lukemattomia muitakin nimiä ja nimityksiä, joista koen tarpeelliseksi mainita saksankielisen lyhenteen sanalle konzentrationslager eli KZ. Saksalaiset ovat selkesti lukeneet Sotilaslyhenteet ja -merkit teosta eli SLM:ää tietääkseen että "sotilaskielenkäytössä sanoja voidaan lyhentää joko niiden alusta, lopusta tai keskeltä".
Itse Dachauhun pääsy on ilmaista, mutta vieressä pysäköinnistä saattaa joutua maksamaan ja visiitistään saa selkeästi enemmän irti jos vuokraa audioguiden paikallisesta infopisteestä. Alue on tungettu tupaten täyteen kaikenlaista nähtävää ja muistomerkkiä ja kierrettävää riittä helposti kokonaiseksi päiväksi. Me emme viipyneet kuin viitisen tuntia paluuaikataulun johdosta.
Ensimmäisenä sisääntullessa silmiin pistää päivystystupa/portti, jossa lukee kuuluisa luterilaisen työetiikan tiivistävä ilmaus. Portin erikoisuus on se, että ihmisillä on pakottava tarve kulkea sen läpi, vaikka päivystysrakennuksen ympärikin pääsisi. Siksipä pelkästä portista on suorastaan mahdotonta saada kuvia.
Seuraavana huomion herättivät vartiotornit. Vanhat vitsit jonkun isoisästä joka kuoli keskitysleirillä pudotessaan vartiotornista eivät varmastikaan päde ainakaan Dachauhun, sillä sikäläisissä torneissa on mukavuuden vuoksi ikkunat, jotka toki voi avata mikäli osoittautuu tarpeelliseksi ampua karkuun yrittäviä vankeja.
Leiriä ympäröi saksalaisen tehokas suojajärjestelmä, joka koostuu sisältä ulospäin 6 metrin killing zonesta, jolle menevät ammutaan, vallihaudasta, Nato-lankamaisesta piikkilankavirityksestä (jota tuskin kutsuttiin Nato-langaksi 40-luvulla), sähköistetystä piikkilanka-aidasta, 3 metrin toissijaisesta killing zonesta ja lopulta yli miehenkorkuisesta betoniaidasta. Hyviä suunnittelemaan nuo saksalaiset.
Itse polttouuneja on 6 kpl kahdessa eri rakennuksessa. Ensimmäiset 2 lisättiin jälkikäteen kun haluttiin peitellä rivikansalaisilta leireillä kuolevien määrää 30-luvun lopulla. 40-luvun alkuun tultaessa 2 uunia ei enää riittänyt, joten lisärakennusta alettiin rakentaa. Lisärakennuksen yhteyteen rakennettiin myös kaasukammio alias suihku. Samaa Zyklon-B:tä käytettiin myös täiden tappamiseen kuolleiden vankien vaatteista jotta ne voitaisiin antaa eteenpäin tuleville vangeille. Itse suihkuhuone oli varsin karu eikä näyttänyt juurikaan suihkuhuoneelta. Kattoon oli asennettu valesuuttimia, jotta tapettavat eivät olisi vastustelleet ja olisivat menneet suihkuhuoneeseen sulassa sovussa. Ikävä kyllä valesuuttimet oli tökerösti tehty ja ensimmäinen ylöskatsonut vanki olisi havainnut ne väärennöksiksi ja varoittanut niitä neljääkymmentä muuta jotka olisivat vielä seisseet kammion
ulkopuolella. Dachaun "suihkua" ei kuitenkaan koskaan käytetty massamurhissa, joten ilmeisesti leirin SS-vartiokaartilla ei ollut mahdollisuutta debugata viimeisiä pikku vikoja use caseissa.
Samaisessa rakennuksessa oli muistomerkki neljälle teloitetulle naispuoliselle brittiupseerille jotka oli pudotettu lähialueille tekemään yhteistyötä partisaanien kanssa. Äänitteetkin kovasti itkivät ja surivat moista tapahtumaa, mikä on mielestäni varsin kummallista. Univormuttomat sabotöörit alias vakoojat kun on aina teloitettu sodissa ihan normaalikäytäntönä.
Aivan polttouunien vieressä oli suuri määrä muistomerkkejä sekä ortodoksinen kappeli, joka oli rakennettu venäjältä tuodun maa-aineksen päälle. Kappeli oli rakennettu muistamaan sitä seikkaa, että Dachaussa kuoli ylivoimaisesti eniten silloisen Neuvostoliiton kansalaisia. Paikan ekumeenisuutta kuvaa muutenkin se, että länsi-Rooman kirkolla ja sen lapsilla oli jopa kolme pytinkiä alueella: katolilainen ja geneerisen protestanttinen kappeli sekä karmeliittaluostari. Eivät sitten voineet edes tällaisessa paikassa yhdistää linjaansa. Voiton kuitenkin vei juutalaisten oikeasti tyylikäs mustasta basalttikivestä tehty muistomerkki.
Alueella oli myös kaksi parakkirakennusta vielä pystyssä. Toisessa näistä esitettiin vankien asuinoloja eri vuosina. Erityisesti mieleeni painui se seikka, että kuvaukset ajalta ennen vuotta -41 - jolloin mopo lähti niinsanotusti käsistä - kuvaukset elämästä leirillä olivat kovin tutunoloisia. Paljon miehiä asui tuvissa (Stuben), joiden siisteyttä kontrolloitiin. Kaikki läsnäolijat laskettiin päivittäin vahvuuslaskennassa, jossa ei sopinut perseillä tai tuli satikutia.
Jokaisen tuli sijaaman petinsä ja auta armias sitä, jonka punkka ei ollut SS-aliupseerin mielestä kunnossa. Pedit pedattiin sinivalkoruudullisella petauslakanalla. Ääniopas tiesi kertoa tarkat punkan muotovaatimukset, jotka muistuttivat hämäävän paljon niitä jotka olen itsekin aikanaan oppinut Helsingin Ilmatorjuntarykmentissä alokasaikanani. Ainoan eron tekivät muutamat lisärajoitteet, jotka olivat mahdollisia sänkyjen sijoittelun ansiosta (vierekkäisten punkkien ja tyynyjen piti olla tismalleen saman korkuisia).
Jollen aivan väärin muista niin varusmiesaikanani tulin lukeneeksi Ruotuväki-lehdestä että kukaan ei oikeastaan tiedä että mistä täydellisen punkan ideaali on tullut. Se vain siirtyy ikuisesti kouluttajilta alokkaille, jotka siirtävät tämän tiedon aikanaan eteenpäin. Ei ole mitenkään mahdoonta teoretisoida etteikö täydellisen punkan käsite olisi iskostettu jo jääkäreihin Saksassa, josta se olisi sitten saksalaisen sotilasperinteen mukana siirtynyt Dachauhun ja suomalaisen jääkäriperinteen mukana puolustusvoimille. Myös saniteettitiloista tuli ensimmäiseksi mieleeni vanha kunnon AUK-patteri Hyrylässä. Erilaisia Dachaun kurinpidollisia toimenpiteitä kuunnellessani tuli varsin usein mieleen sana simputus.
Alueen suurimman pystyssä olevan rakennuksen, huoltorakennuksen edessä on useita muistomerkkejä. Monet ovat sitä mitä saattaa odottaa, mutta yksi on ylitse muiden. Varsinaisen päämuistomerkin vieressä on pienempi, 70-luvulla pystytetty muistomerkki johon on kerätty kaikki erilaiset tunnistusmerkit joita vankien piti kantaa vankipuvussaan indikaattorina siitä syystä, joka heidät keskitysleirille oli tuotu. Muistomerkin oli tarkoitus symboloida sitä, kuinka keskitysleirin jälkeen etniset ja poliittiset vähemmistöt ovat vastustaneet kaikkea diskriminointia yhdessä. Tai noh, ei nyt aivan yhdessä. 70-luvun suvaitsevan ilmapiirin nimessä homoja indikoiva vaaleanpunainen kolmio jätettiin vähin äänin pois seinästä. Eläköön uusi vapaa yhteiskunta jossa ketään ei syrjitä!
Huoltorakennuksen takana, piilossa näkyvistä on Dachaun leirialueen vankila (aistinko rekursiota tässä? vankila keskitysleirillä...). Vankilaan laitettiin vaikeat vangit ja poliittisesti arkaluontoiset vangit sekä SS-Totenkopfin miehet jotka olivat saaneet tuomion omissa SS-tuomioistuimissaan. SS-tuomioistuimista tulee vääjäämättä mieleen George W. Bushin vaatimukset siitä, että yhdysvaltain asevoimat tutkivat ja rankaisevat jäseniään mahdollisista sotarikoksista, ei esimerkiksi Haagin sotarikostuomioistuin.
Suurimman rakennuksen sisällä on varsinainen museo, jossa on ääretön määrä postereita täynnä erilaista faktatietoa. Mielenkiintoisina detaljeina mainittakoon, että juutalaiset olivat vasta kolmanneksi suurin ryhmä Dachaussa silloisen Neuvostoliiton alueen sotavankien ja puolalaisten jälkeen. Myös vähemmän tunnettua on, että leirillä toimi (luotto)vangeille oma bordelli vuodesta 1941.
Alueella myös tehtiin paljon kokeita Luftwaffelle (kuolinnopeus hypotermiassa, äkillisen paineenpudotuksen fysiologiset vaikutukset) sekä Wehrmachtille (malarian tarttuminen ja hoito eri tilanteissa). Ajan henkeä ajatellen sopivan moraalittomat lääkärit ovat varmasti olleet innoissaan saadessaan koekaniineja jotka ovat fysiologisesti ekvivalentteja ihmisten kanssa olematta silti oikeastaan ihmisiä. Kaikkia normaalisti moraalittomia kokeita oli mahdollista tehdä vahingoittamatta ketään. Tai ainakaan ketään kenestä täytyy välittää. Uskoisin että nykyään tutkijat ovat yhtä innoissaan uusista, geneettisesti tai fysiologisesti ihmisenkaltaiseksi muokatuista hiirikannoista.
Huomionarvoista oli myös uusien tulijoiden käsittelyhuoneessa oleva, maalikerroksien alta löytynyt teksti "Rauchen Verboten". Ilmeisesti natsit olivat myös ensimmäisiä terveysnatseja.
Päästyämme vihdoin ulos lähdimme Tuomaksen kanssa takaisin kohti Zürichiä. Paluumatkalla törmäsimme jälleen samoihin tietöihin jotka aiheuttivat liikenneruuhkaa. Kokeilin myös maantierosvousta nimeltä saksalainen autobahnhuoltoasema, jossa diesel maksaa 20 senttiä litralta enemmän kuin kauempana autobahnista. Saksasta päästyämme tiet kuitenkin vetivät erinomaisen hyvin ja pääsimme Zürichiin jo hieman ennen kahdeksaa. Kotiin pääsin lopulta yhdentoista tietämillä.
tiistai 12. elokuuta 2008
5.8.-8.8. Tiismaanantai
Koska pidin maanantaina vielä lomapäivän, elin koko loppuviikon off-by-one päivissä. Tiistaina näin ensimmäisen kerran Cernin alueella lammaslauman. Olinkin jo hieman katsellut että paikallinen nurmikko näytti niinsanotusti orgaanisesti leikatulta. Hassua kyllä kaikkien lampaiden selkään oli spraymaalattu punainen viiva, miksi lie.
Kyselin hieman ympäriinsä eikä kukaan oikein tuntunut tietävän miksi Cernin alueella laidunnetaan lampaita (ja miehet eivät siis ratsasta siellä). Äkkiseltään keksin kaksi teoriaa: Ensimmäinen vaihtoehto on, että lampaita pidetään eräänlaisina kanarianlintuina varoittamassa säteilystä. Tämä ei kuitenkaan ole kovin todennäköistä koska lampaan massa on samaa kokoluokkaa ihmisen kanssa ja sitä kautta lampaan metabolia on yhtä nopea. Lampaat siis kuolisivat siinä vaiheessa kun ihmisetkin olisivat saaneet jo tappavan tai miltei tappavan annoksen. Toisen, todennäköisemmän teorian mukaan Fyysikkokillan parissa kuullut jutut fyysikoiden ja lampaiden välisestä erityisestä suhteesta ovat sittenkin totta ja kyseiset lampaat ovat työsuhde-etu fysisteille.
Samaiselle viikolle sattui myös (epävirallisen) lhcountdown.com-sivuston laskeman ajan nollahetki, joten internet (ihanaa kirjoittaa se pienellä) kuhisi noin päivän ajan maailmanloppua, puolihauskoja kuvia ja yhden oikeasti hauskan idean.
Kyselin hieman ympäriinsä eikä kukaan oikein tuntunut tietävän miksi Cernin alueella laidunnetaan lampaita (ja miehet eivät siis ratsasta siellä). Äkkiseltään keksin kaksi teoriaa: Ensimmäinen vaihtoehto on, että lampaita pidetään eräänlaisina kanarianlintuina varoittamassa säteilystä. Tämä ei kuitenkaan ole kovin todennäköistä koska lampaan massa on samaa kokoluokkaa ihmisen kanssa ja sitä kautta lampaan metabolia on yhtä nopea. Lampaat siis kuolisivat siinä vaiheessa kun ihmisetkin olisivat saaneet jo tappavan tai miltei tappavan annoksen. Toisen, todennäköisemmän teorian mukaan Fyysikkokillan parissa kuullut jutut fyysikoiden ja lampaiden välisestä erityisestä suhteesta ovat sittenkin totta ja kyseiset lampaat ovat työsuhde-etu fysisteille.
Samaiselle viikolle sattui myös (epävirallisen) lhcountdown.com-sivuston laskeman ajan nollahetki, joten internet (ihanaa kirjoittaa se pienellä) kuhisi noin päivän ajan maailmanloppua, puolihauskoja kuvia ja yhden oikeasti hauskan idean.
30.7.-4.8. Assembly
Loppuviikko, viikonloppu ja valtaosa kesän lomapäivistäni meni Assembly-tapahtumaa järjestäessä. Hauskaa oli kuten aina ja väsynyt läppä lensi samalla kun jännäsimme tekniikan toimimista.
Olin selkeästi liian lomatunnelmissa koska en älynnyt ottaa nakkisuoja-ilmettä naamalleni ja sitä kautta päädyinkin ykskaks järjestämään myös Fast Graphics -kompon jo etukäteen aiottujen kompojen lisäksi.
Eevil function head Wiba oli kaiken kukkuraksi järjestänyt aikataulut siten, etten päässyt Assemblyjen varjotapahtumaan eli Boozemblyille kuin muutamaksi hetkeksi. Tästä huolimatta ehdin nähdä siellä yllättäviä tuttuja kuten kirschin ja Flux^:n. Terkkuja vaan kummallekin ja osaanottoni Juusolle kihlautumisesta.
Paluumatkalla lentokoneessa vieressäni istui puhelias kanadankorealainen tyttö nimeltä Aimee. Opiskeli kuulemma hotellialaa Sionissa ja oli käynyt Etelä-Koreassa leikkauttamassa kroonisen umpparinsa paikallisessa halvassa mutta hyvässä julkisessa terveydenhoidossa. Aimee osasi antaa hyviä vinkkejä keski-Euroopassa ajamiseen. Höristin hieman korviani kun hän arvioi ajoaikoja eri paikkoihin Genevestä. Esimerkiksi Pariisiin oli 3,5-4 tuntia autolla (totuus: 540 km) ja Brysseliin vain tunti-pari enemmän. Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää että tämän jälkeen hän kertoi varsin seikkaperäisesti miksi pienet aasialaistaustaiset naiset ovat maailman vaarallisimpia kuskeja.
Olin selkeästi liian lomatunnelmissa koska en älynnyt ottaa nakkisuoja-ilmettä naamalleni ja sitä kautta päädyinkin ykskaks järjestämään myös Fast Graphics -kompon jo etukäteen aiottujen kompojen lisäksi.
Eevil function head Wiba oli kaiken kukkuraksi järjestänyt aikataulut siten, etten päässyt Assemblyjen varjotapahtumaan eli Boozemblyille kuin muutamaksi hetkeksi. Tästä huolimatta ehdin nähdä siellä yllättäviä tuttuja kuten kirschin ja Flux^:n. Terkkuja vaan kummallekin ja osaanottoni Juusolle kihlautumisesta.
Paluumatkalla lentokoneessa vieressäni istui puhelias kanadankorealainen tyttö nimeltä Aimee. Opiskeli kuulemma hotellialaa Sionissa ja oli käynyt Etelä-Koreassa leikkauttamassa kroonisen umpparinsa paikallisessa halvassa mutta hyvässä julkisessa terveydenhoidossa. Aimee osasi antaa hyviä vinkkejä keski-Euroopassa ajamiseen. Höristin hieman korviani kun hän arvioi ajoaikoja eri paikkoihin Genevestä. Esimerkiksi Pariisiin oli 3,5-4 tuntia autolla (totuus: 540 km) ja Brysseliin vain tunti-pari enemmän. Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää että tämän jälkeen hän kertoi varsin seikkaperäisesti miksi pienet aasialaistaustaiset naiset ovat maailman vaarallisimpia kuskeja.
28.7.-29.7. Tynkäviikko
Edellisen päivän ajomaratonin jäljiltä olin aamulla aivan puhki ja jouduin nukkumaan ylimääräisen tunnin ennen töihin lähtöä. Onneksi maanantai meni nopeasti. Maanantaina näin myös paikallisen departementin säteilyturvakeskuksen pakettiauton parkkeerattuna Cernin aidan ulkopuolelle. Olivat varmaan tulleet varmistamaan ettemme ole rikkoneet mitään.
Tiistaina tulin töihin pakatun matkalaukun kanssa ja lähdin työpäivän päätteeksi Cernin omalla sukkulakuljetuksella kohti lentokenttää ja Suomea. Lentokoneessa sain perverssiä mielihyvää siitä, että tilasin lentoemolta Lapin Kultaa oikein nimellä. Masokismini ja kiero huumorintajuni ei selkeästikään tunne rajoja.
Tiistaina tulin töihin pakatun matkalaukun kanssa ja lähdin työpäivän päätteeksi Cernin omalla sukkulakuljetuksella kohti lentokenttää ja Suomea. Lentokoneessa sain perverssiä mielihyvää siitä, että tilasin lentoemolta Lapin Kultaa oikein nimellä. Masokismini ja kiero huumorintajuni ei selkeästikään tunne rajoja.
tiistai 29. heinäkuuta 2008
26.7.-27.7. Milano ja Naboo
Lauantaiaamuna minä, Joni ja Pranav kokosimme itsemme edellisen illan ilakoinnin jäljiltä ja pakkauduimme autoon. Ikävä kyllä havaitsin että jos ilmaisen epäselvästi että tarkoitus on lähteä kello noin yhdeksän, se tarkoittaa että kolmen hengen ryhmä pääsee liikenteeseen aikaisintaan puoli yhdeltätoista.
Kieroina kettuina emme ajaneet suorinta reittiä Genevestä Milanoon. Säästimme noin 50 euroa tulleissa ajamalla mahdollisimman pitkään Sveitsin puolella, jossa moottoriteistä ei tarvitse maksaa tulleja. Emme ilmeisesti olleet ainoita jotka olivat saaneet tämän idean, sillä hieman ennen Alppien ylitystä maantie oli täysin tukossa. Vuorilla onneksi tilanne helpottui.
Näkymät Alpeilla olivat varsin vaikuttavat ja korvat naksuivat tiheään ajaessamme Simplonin solan kummallakin puolella. Ylämäkeen mennessä menoveden kulutus suorastaan hirvitti, mutta vastaavasti moottorijarrutuksella ajettavat alamäet kompensoivat keskikulutuksen varsin inhimilliseksi. Pieni insinööri sisälläni tiesi piipittä,ä että tälläinen energian säilyminen saattaisi olla jopa jotenkin yleistä ja fysiikan lakien mukaista (oletetaan toki kitka nollaksi).
Italian rajalla passivirkailija oli kiinnostunut Intialaisesta ja jopa ihan oikeasti luki sitten kaikkien passit läpi. Ensimmäinen kerta Keski-Euroopassa. Ensimmäisenä aidon italialaisena asiana huomasin liikeenteen. Ilmeisesti lähin nopeusrajoituskyltti on Italian paras vitsi. Tältä ainakin tuntui kun nynnynä turistina ajoin 100km/h 60km/h maantiellä ja kaikki natiivit painoivat ohi häpeilemättä. Italialaiset autostradat ovat muutenkin hauskoja siksi, että teoriassa joka kaistalla on oma nopeusrajoituksensa, joka on 60km/h oikeanpuolimmaisella ja 130km/h vasemmanpuolimmaisella. Käytännössä kaikki kaistat ajavat kuitenkin yhtä nopeasti, jos toki Porschet, Maseratit ja avo-Fiatit (lol) ajavat yksinomaan vasemmalla.
Jonin kämppiksen GPS-navigaattorin avulla löysimme perille yhden tähden yöpaikkaamme, Hotel Salukseen. Hotelli oli varsin halvan oloinen, mutta 20e/yö -hintaan ei ihan kauheasti voi olettaakaan. Onneksi sentään hotellihuoneen seinällä oli kuva alastomasta naisesta. Sanottakoon alastomuudesta taiteessa mitä vain, tunnistin kuvan välittömästi pehmopornoksi.
Heitettyämme vähät tavaramme autosta huoneeseen lähdimme kävelemään kohti lähintä metroasemaa. Matka hotellilta metroasemalle oli varsinaista slummia ja pelottavaa seutua kaiken kaikkiaan. Miljöö innoittikin Pranavin tiedustelemaan lasketaanko Italia kehittyneisiin vai kehitysmaihin. Alan pikku hiljaa vakuuttua siitä, että jokaisen eurooppalaisen pitäisi nähdä kotimannertaan jostain eri kulttuurista tulevan henkilön seurassa. Nämä kun osaavat kyseenalaistaa kaikki ne asiat, joita eurooppalaiset pitävät itsestäänselvinä. Totuus löytyy lasten ja intialaisten suista.
Milanon maanalainen koostuu kolmesta linjasta ja jenkkityylisistä vaunuista. Järjestelyt pelaavat hyvin ja asematkin ovat varsin siistejä. Turistit voivat ostaa itselleen 24h lipun, joka maksaa 3 eur. Linjat on asemoitu järkevästi kolmion muotoon siten, että joka pysäkiltä pääsee kaikkialle yhdellä vaihdolla.
Ensialkuun menimme Duomon pysäkille ja syömään. MacSapuska maittoi ja oli jopa edullista. Emme vielä menneet sisälle itse D'Uomo -kirkkoon vaan kävimme katsastamassa viereisen Galleria Vittorio Emanuelen ostoskeskuksen, joka ylittää mauttomuudessaan kaikki tähänasti käymäni. Koska 70 euron ei-mittatilauspaidat tai kalliit solmiot eivät kiinnostaneet, jatkoimme matkaamme kohti Castello Sforzescoa. Castello on näkemisen arvoinen vaikkei linnassa olevissa museonäyttelyssä tahtoisikaan käydä. Siellä täällä olevista esittelytauluista oppii paljon Milanon historiasta.
Castellosta oikaisimme jalan kohti Santa Maria delle Grazien kirkkoa, jossa on kuuluisa Leonardo da Vincin maalaama fresko viimeisestä ehtoollisesta. Ikävä kyllä freskoa pääsee katsomaan vain etukäteisvarauksella, mutta näimmepähän tämänkin kirkon.
Kirkollisen hetken jälkeen oli aika suunnata kohti Suvi Tommitaipaleen paljastamaa Alzaia Naviglio Granden kävelykatua. Katu oli varsin kaunis ja sen varrella on ravintoloita toisensa perään. Pysähdyimme ensimmäiseen paikkaan, joka mainosti mitä tahansa drinkkiä + naposteltavabuffettia hintaan 6,50 eur. Kiireetön terassilla tissuttelu oli varsin nautinnollinen kokemus. Kokeilimme Jonin kanssa myös Vermentino-rypäleistä tehtyä valkoviiniä, joka osoittautui varsin erinomaiseksi. Suosittelen lämpimästi. Illemmalla myös paikalliset alkoivat saapua iltakävelyilleen ja koko alue kuhisi elämää. Raati suosittelee varauksetta.
Milanon tämän vuoden muoti näytti suorastaan kivuliaan painovoimaa uhmaavalta. S-fysiikan lukijana Joni kuitenkin tiesi valistaa minua ja kertoi että painovoimaa ilmiönä ei vielä täysin ymmärretä. Päädyimme siis toteamaan että painovoima Milanossa ei ole vakio ja siksi kesän muotivaatteet ovat fyysisesti mahdollisia. Alunperin veikkasin Helium-implantteja normaalin silikonin tilalla. Olin muutenkin huomaavinani varsin paljon merkkejä plastiikkakirurgiasta ohikulkijoissa. Italialaiset tekevät miltei mitä vain pro forma.
Illalla palasimme metrolla hotellille pelonsekaisin tuntein. Hotelli nimittäin sijaitsi varsin ikävällä alueella ja jollen olisi ollut osa kolmen hengen ryhmää, olisin pelännyt toden teolla kadulla ryyppääviä maahanmuuttajaryhmiä. Ostimme kebabit hotellihuoneeseen vietäväksi paikallisesta intialaisesta ravintolasta, jonka pitäjät paljastuivatkin bangladeshilaisiksi ja joka myi lähinnä alkoholia vietäväksi. Jonin rohkeus riitti kebabin tuhoamiseen. Itse muistin että kebab-varrasta ei pidetty lämpimänä ja katsoin parhaaksi jättää riemun välistä.
Seuraavana aamuna lähdimme kukonlaulun aikaan (no melkein), katsastamaan Milanon Tuomoa, joka osoittautui maineensa veroiseksi. Sisällä oli sunnuntaiaamun kunniaksi jumalanpalvelus, ja paikan akustiikka ja katolilaisen jumalanpalveluskaavan korullisuus tekivät tilaisuudesta varsin mahtipontisen. Kirkkoa kiertäessäni silmäni osuivat yhteen pyhimyspatsaaseen, joka näytti aivan Kalkkikselta. Duomon katto oli myös käymisen arvoinen ja vertaansa vailla oleva photo opportunity. Kaiken kaikkiaan päälimmäisenä kirkosta jäi mieleen sen järjetön mahtipontisuus ja siihen upotettujen miestyövuosien ja rahan määrä. <sarkasmi> Milanolaiset ovat varmasti kovin hurskasta väkeä kun rakentavat moisia kirkkoja.</sarkasmi>
View Larger Map
Uuvutimme navigaattorin akun ajaessamme pois Milanosta, mutta pääsimme kuitenkin onnellisesti Comon kaupunkin samannimisen järven rannalla. Nautittuamme hyvän ja edullisen pizzalounaan yritimme saada venelippuja läheiseen Lennon kaupunkiin. Onnistuimme kuitenkin ajoittamaan lipunoston mahdollisimman huonosti, sillä seuraavaan lähtöön oli yli puolitoista tuntia. Päätimme ottaa riskin ja ajaa Lennoon järven rantaa kulkevaa pikkutietä.
Paikan päällä kävelimme maitse Villa Balbianelloon. Villassa on kuvattu kaikki järviseudun kohtaukset Attack of the Clonesissa.Päätimme ottaa ohjatun kiertokäynnin sisätiloissa pelkän puutarhakiertelyn asemesta. Kierros oli hieno ja kertoi paljon paikan historiasta. Se kuitenkin venähti yli puoleentoista tuntiin luvatusta tunnista, joten aikataulumme venyi entisestään. Kierros oli kuitenkin ehdottomasti hintansa väärti ja puutarha ja näköala olivat aivan uskomattomat. Suosittelen lämpimästi, mutta suosittelen varaamaan enemmän aikaa.
Paluu autolla Lennosta Comoon osoittautui helvetiksi. Osuimme tismalleen iltaruuhkaan pienellä rantatiellä, jolla onnistuimme etenemään 15 km 1,5 tunnissa. Tämän jälkeen olimmekin jo tuntikaupalla myöhässä aikataulusta. Ehdimme Alppien juurelle juuri auringonlaskun aikaan. Iltahämärässä Alppien profiili näyttää varsin kunnioitusta herättävältä, varsinkin kun tietää joutuvansa ylittämään ne pimeällä.
View Larger Map
Alppien ylitys pimeällä osoittautui lopulta varsin kivuttomaksi, jos toki nopeutta ei voinut pitää kovin korkealla näkyvyyden takia. Alppilaaksojen rinnekylät näyttävät jopa varsin vakuuttavilta pimeällä.
Lopen uupuneina pääsimme kotiin noin kello yhdeltä aamuyöstä.
Kieroina kettuina emme ajaneet suorinta reittiä Genevestä Milanoon. Säästimme noin 50 euroa tulleissa ajamalla mahdollisimman pitkään Sveitsin puolella, jossa moottoriteistä ei tarvitse maksaa tulleja. Emme ilmeisesti olleet ainoita jotka olivat saaneet tämän idean, sillä hieman ennen Alppien ylitystä maantie oli täysin tukossa. Vuorilla onneksi tilanne helpottui.
Näkymät Alpeilla olivat varsin vaikuttavat ja korvat naksuivat tiheään ajaessamme Simplonin solan kummallakin puolella. Ylämäkeen mennessä menoveden kulutus suorastaan hirvitti, mutta vastaavasti moottorijarrutuksella ajettavat alamäet kompensoivat keskikulutuksen varsin inhimilliseksi. Pieni insinööri sisälläni tiesi piipittä,ä että tälläinen energian säilyminen saattaisi olla jopa jotenkin yleistä ja fysiikan lakien mukaista (oletetaan toki kitka nollaksi).
Italian rajalla passivirkailija oli kiinnostunut Intialaisesta ja jopa ihan oikeasti luki sitten kaikkien passit läpi. Ensimmäinen kerta Keski-Euroopassa. Ensimmäisenä aidon italialaisena asiana huomasin liikeenteen. Ilmeisesti lähin nopeusrajoituskyltti on Italian paras vitsi. Tältä ainakin tuntui kun nynnynä turistina ajoin 100km/h 60km/h maantiellä ja kaikki natiivit painoivat ohi häpeilemättä. Italialaiset autostradat ovat muutenkin hauskoja siksi, että teoriassa joka kaistalla on oma nopeusrajoituksensa, joka on 60km/h oikeanpuolimmaisella ja 130km/h vasemmanpuolimmaisella. Käytännössä kaikki kaistat ajavat kuitenkin yhtä nopeasti, jos toki Porschet, Maseratit ja avo-Fiatit (lol) ajavat yksinomaan vasemmalla.
Jonin kämppiksen GPS-navigaattorin avulla löysimme perille yhden tähden yöpaikkaamme, Hotel Salukseen. Hotelli oli varsin halvan oloinen, mutta 20e/yö -hintaan ei ihan kauheasti voi olettaakaan. Onneksi sentään hotellihuoneen seinällä oli kuva alastomasta naisesta. Sanottakoon alastomuudesta taiteessa mitä vain, tunnistin kuvan välittömästi pehmopornoksi.
Heitettyämme vähät tavaramme autosta huoneeseen lähdimme kävelemään kohti lähintä metroasemaa. Matka hotellilta metroasemalle oli varsinaista slummia ja pelottavaa seutua kaiken kaikkiaan. Miljöö innoittikin Pranavin tiedustelemaan lasketaanko Italia kehittyneisiin vai kehitysmaihin. Alan pikku hiljaa vakuuttua siitä, että jokaisen eurooppalaisen pitäisi nähdä kotimannertaan jostain eri kulttuurista tulevan henkilön seurassa. Nämä kun osaavat kyseenalaistaa kaikki ne asiat, joita eurooppalaiset pitävät itsestäänselvinä. Totuus löytyy lasten ja intialaisten suista.
Milanon maanalainen koostuu kolmesta linjasta ja jenkkityylisistä vaunuista. Järjestelyt pelaavat hyvin ja asematkin ovat varsin siistejä. Turistit voivat ostaa itselleen 24h lipun, joka maksaa 3 eur. Linjat on asemoitu järkevästi kolmion muotoon siten, että joka pysäkiltä pääsee kaikkialle yhdellä vaihdolla.
Ensialkuun menimme Duomon pysäkille ja syömään. MacSapuska maittoi ja oli jopa edullista. Emme vielä menneet sisälle itse D'Uomo -kirkkoon vaan kävimme katsastamassa viereisen Galleria Vittorio Emanuelen ostoskeskuksen, joka ylittää mauttomuudessaan kaikki tähänasti käymäni. Koska 70 euron ei-mittatilauspaidat tai kalliit solmiot eivät kiinnostaneet, jatkoimme matkaamme kohti Castello Sforzescoa. Castello on näkemisen arvoinen vaikkei linnassa olevissa museonäyttelyssä tahtoisikaan käydä. Siellä täällä olevista esittelytauluista oppii paljon Milanon historiasta.
Castellosta oikaisimme jalan kohti Santa Maria delle Grazien kirkkoa, jossa on kuuluisa Leonardo da Vincin maalaama fresko viimeisestä ehtoollisesta. Ikävä kyllä freskoa pääsee katsomaan vain etukäteisvarauksella, mutta näimmepähän tämänkin kirkon.
Kirkollisen hetken jälkeen oli aika suunnata kohti Suvi Tommitaipaleen paljastamaa Alzaia Naviglio Granden kävelykatua. Katu oli varsin kaunis ja sen varrella on ravintoloita toisensa perään. Pysähdyimme ensimmäiseen paikkaan, joka mainosti mitä tahansa drinkkiä + naposteltavabuffettia hintaan 6,50 eur. Kiireetön terassilla tissuttelu oli varsin nautinnollinen kokemus. Kokeilimme Jonin kanssa myös Vermentino-rypäleistä tehtyä valkoviiniä, joka osoittautui varsin erinomaiseksi. Suosittelen lämpimästi. Illemmalla myös paikalliset alkoivat saapua iltakävelyilleen ja koko alue kuhisi elämää. Raati suosittelee varauksetta.
Milanon tämän vuoden muoti näytti suorastaan kivuliaan painovoimaa uhmaavalta. S-fysiikan lukijana Joni kuitenkin tiesi valistaa minua ja kertoi että painovoimaa ilmiönä ei vielä täysin ymmärretä. Päädyimme siis toteamaan että painovoima Milanossa ei ole vakio ja siksi kesän muotivaatteet ovat fyysisesti mahdollisia. Alunperin veikkasin Helium-implantteja normaalin silikonin tilalla. Olin muutenkin huomaavinani varsin paljon merkkejä plastiikkakirurgiasta ohikulkijoissa. Italialaiset tekevät miltei mitä vain pro forma.
Illalla palasimme metrolla hotellille pelonsekaisin tuntein. Hotelli nimittäin sijaitsi varsin ikävällä alueella ja jollen olisi ollut osa kolmen hengen ryhmää, olisin pelännyt toden teolla kadulla ryyppääviä maahanmuuttajaryhmiä. Ostimme kebabit hotellihuoneeseen vietäväksi paikallisesta intialaisesta ravintolasta, jonka pitäjät paljastuivatkin bangladeshilaisiksi ja joka myi lähinnä alkoholia vietäväksi. Jonin rohkeus riitti kebabin tuhoamiseen. Itse muistin että kebab-varrasta ei pidetty lämpimänä ja katsoin parhaaksi jättää riemun välistä.
Seuraavana aamuna lähdimme kukonlaulun aikaan (no melkein), katsastamaan Milanon Tuomoa, joka osoittautui maineensa veroiseksi. Sisällä oli sunnuntaiaamun kunniaksi jumalanpalvelus, ja paikan akustiikka ja katolilaisen jumalanpalveluskaavan korullisuus tekivät tilaisuudesta varsin mahtipontisen. Kirkkoa kiertäessäni silmäni osuivat yhteen pyhimyspatsaaseen, joka näytti aivan Kalkkikselta. Duomon katto oli myös käymisen arvoinen ja vertaansa vailla oleva photo opportunity. Kaiken kaikkiaan päälimmäisenä kirkosta jäi mieleen sen järjetön mahtipontisuus ja siihen upotettujen miestyövuosien ja rahan määrä. <sarkasmi> Milanolaiset ovat varmasti kovin hurskasta väkeä kun rakentavat moisia kirkkoja.</sarkasmi>
View Larger Map
Uuvutimme navigaattorin akun ajaessamme pois Milanosta, mutta pääsimme kuitenkin onnellisesti Comon kaupunkin samannimisen järven rannalla. Nautittuamme hyvän ja edullisen pizzalounaan yritimme saada venelippuja läheiseen Lennon kaupunkiin. Onnistuimme kuitenkin ajoittamaan lipunoston mahdollisimman huonosti, sillä seuraavaan lähtöön oli yli puolitoista tuntia. Päätimme ottaa riskin ja ajaa Lennoon järven rantaa kulkevaa pikkutietä.
Paikan päällä kävelimme maitse Villa Balbianelloon. Villassa on kuvattu kaikki järviseudun kohtaukset Attack of the Clonesissa.Päätimme ottaa ohjatun kiertokäynnin sisätiloissa pelkän puutarhakiertelyn asemesta. Kierros oli hieno ja kertoi paljon paikan historiasta. Se kuitenkin venähti yli puoleentoista tuntiin luvatusta tunnista, joten aikataulumme venyi entisestään. Kierros oli kuitenkin ehdottomasti hintansa väärti ja puutarha ja näköala olivat aivan uskomattomat. Suosittelen lämpimästi, mutta suosittelen varaamaan enemmän aikaa.
Paluu autolla Lennosta Comoon osoittautui helvetiksi. Osuimme tismalleen iltaruuhkaan pienellä rantatiellä, jolla onnistuimme etenemään 15 km 1,5 tunnissa. Tämän jälkeen olimmekin jo tuntikaupalla myöhässä aikataulusta. Ehdimme Alppien juurelle juuri auringonlaskun aikaan. Iltahämärässä Alppien profiili näyttää varsin kunnioitusta herättävältä, varsinkin kun tietää joutuvansa ylittämään ne pimeällä.
View Larger Map
Alppien ylitys pimeällä osoittautui lopulta varsin kivuttomaksi, jos toki nopeutta ei voinut pitää kovin korkealla näkyvyyden takia. Alppilaaksojen rinnekylät näyttävät jopa varsin vakuuttavilta pimeällä.
Lopen uupuneina pääsimme kotiin noin kello yhdeltä aamuyöstä.
21.7.-25.7. Tylsää ja tuparit
Alkuviikko meni hyvin pitkälti elämää vältellessä. Säännöllinen töissäkäynti, lenkkeily ja kokkaus veivät lähes kaiken ajan ja loppuaika meni turvallisesti lukiessa.
Krister lähti torstaina takaisin isänmaahan Puntala Rock -tapahtumaan. Koska Krister ei ole kovin kokenut lentomatkailija, ehdotin hänelle lentämistä krapulassa. Ikävä kyllä krapulahakuinen juominen ei oikein onnistunut koska olimme molemmat varsin väsyneitä. Torstaina pääsinkin heittämään Kriken kentälle, jonka ajojärjestelyt ovat maailman idioottimaisimmat. Pelkästään pudottaakseen lähtevän matkustajan joutuu ajamaan parkkipaikalle. Onneksi parkkipaikka ei sentään maksa alle 10 minuutin pysähdyksillä, mutta ikävä kyllä se on aina täynnä ja sinne joutuu jonottamaan hyvän tovin.
Perjantaina työkaverimme Kalle tyttöystävineen/avovaimoineen/it's complicatedeineen järjesti tuparit. Valistettuani hetken intialaisia otaniemeläisestä tuparikulttuurista he lämpenivät ajatukselle ja kävimmekin läheisessä rautakaupassa ostamassa Kallelle ja Kirstenille tuparilahjan. Pienen kiertelyn jälkeen käteen löytyi lahjabudjettiin sopiva käsienpesuallas alias boolikulho. Ilmeisesti käsienpesualtaat ovat halvempia keski-Euroopassa koska en muista koskaan nähneeni moista missään teekkarihäppeningeissä. Myös vessanpöntöt olivat halpoja, mutta kuljetuskapasiteetti tuli ikävä kyllä vastaan. Tuparit olivat varsin onnistuneet ja jouduin taistelemaan pääni sisällä jotta onnistuin lähtemään ennen puoltayötä.
Krister lähti torstaina takaisin isänmaahan Puntala Rock -tapahtumaan. Koska Krister ei ole kovin kokenut lentomatkailija, ehdotin hänelle lentämistä krapulassa. Ikävä kyllä krapulahakuinen juominen ei oikein onnistunut koska olimme molemmat varsin väsyneitä. Torstaina pääsinkin heittämään Kriken kentälle, jonka ajojärjestelyt ovat maailman idioottimaisimmat. Pelkästään pudottaakseen lähtevän matkustajan joutuu ajamaan parkkipaikalle. Onneksi parkkipaikka ei sentään maksa alle 10 minuutin pysähdyksillä, mutta ikävä kyllä se on aina täynnä ja sinne joutuu jonottamaan hyvän tovin.
Perjantaina työkaverimme Kalle tyttöystävineen/avovaimoineen/it's complicatedeineen järjesti tuparit. Valistettuani hetken intialaisia otaniemeläisestä tuparikulttuurista he lämpenivät ajatukselle ja kävimmekin läheisessä rautakaupassa ostamassa Kallelle ja Kirstenille tuparilahjan. Pienen kiertelyn jälkeen käteen löytyi lahjabudjettiin sopiva käsienpesuallas alias boolikulho. Ilmeisesti käsienpesualtaat ovat halvempia keski-Euroopassa koska en muista koskaan nähneeni moista missään teekkarihäppeningeissä. Myös vessanpöntöt olivat halpoja, mutta kuljetuskapasiteetti tuli ikävä kyllä vastaan. Tuparit olivat varsin onnistuneet ja jouduin taistelemaan pääni sisällä jotta onnistuin lähtemään ennen puoltayötä.
torstai 24. heinäkuuta 2008
Saltsa 17.7.-20.7.
Opiskelutoverini Saltsa (vanhemmilleen Joonas) tuli piipahtamaan suur-Geneven alueelle torstain iltalennolla Helsingistä. Torstai-ilta meni lähinnä asettuessa, vaikka ehdimmekin käydä Charly'sissa yhdellä. Saltsa-raukka kärsi selviä vierotusoireita irkistä, mutta kärsi ne varsin urheasti vain yhdellä kännyirkkauksella. Saltsa toi mukanaan suomalaisille elintärkeän työkalun, juustohöylän. Vaikka Ranska onkin juustojen maa niin en muista nähneeni ainokaistakaan suomalaismallista höylää myynnissä täällä. Onneksi niitä saa esim. Helsinki-Vantaalta. Ennustan juustokulutuksen lähtevän räjähdysmäiseen kasvuun mummonmökissä.
Seuraavana päivänä jouduin menemään töihin, mutta päästin Saltsan pyörimään Geneven keskustaan. Iltapäivällä Joonas hakeutui takaisin Cerniin ja kävi katsomassa täkäläisen Microcosm-näyttelyn. Aikataulutus petti hieman, joten jouduin pitämään hänelle seuraa pari tuntia iltapäivällä yrittäen samalla tehdä etätöitä ravintola ykkösen terassilta.
Illalla palasimme takaisin Cernin aitojen sisäpuolelle kesäopiskelijoiden järjestämiin bileisiin. Pääsymaksu bileisiin oli suolaisehko 10 CHF, mutta toisaalta näppärät järjestäjät tarjosivatkin tuolla summalla sitten loputtomasti sangriaa, kaljaa ja sapuskaa. Ilmeisesti kaljankantokulttuuri elää ja voi hyvin myös muualla Euroopassa. (Vivant le IE!) Keskusteluissa havaitsin varsin nopeasti, että joka iikalla on oma (negatiivinen) mielipiteensä Bolognan prosessista ja siitä voi turvallisesti aloittaa keskustelun kaikkien eurooppalaisen näköisten kanssa.
Seuraavana päivänä päänsäryn hellittäessä lähdimme kohti Chamonix:n pikkukylää vuorilla. Ajo sinne kesti noin tunnin ja tietullejakin oli vaivaiset 5eur. Päästyämme perille teimme virheen ja menimme ensimmäiseksi syömään wikitravelin suosittelemaan Poco Loco -ravintolaan. Ravintola itsessään oli varsin mainio ja käymisen arvoinen, mutta ruokailumme aikana säätila ehti muuttua ylempänä.
Ruokailun jälkeen menimme l'Aiguille du midi -köysiradalla 3842 metrin korkeuteen katselemaan maisemia. Äsken mainitsemani pilvet tekivät maisemista seuraamisesta varsin vaikeaa itse näköalatasanteilla. Onneksi pilvipeite allamme rakoili kuitenkin hetkittäin, jotta pääsimme näkemään allaolevan laakson koko komeudessaan. Ylöpuolellamme olevat pilvet eivät rakoilleet, joten kuulemma mahtavat näkymät Mont Blancin suuntaan jäivät näkemättä. Paluumatkalla hissiin jonottaessa seurasin viereisen kiinalaisryhmän edesottamuksia. Matkailevien kiinalaisten perusyksikkö tuntuu olevan keski-ikäiset isä ja äiti ja yksi (1) hemmoteltu prinssi/prinsessa. Sitä se yhden lapsen politiikka teettää. Politiikasta puheenollen kiinalaiset kovasti mainostivat sikäläistä Tiibet-nimistä provinssia alppinisteille.
Ylhäällä oli ihan oikeasti kylmää, lämpötila oli nollan tuntumassa ja voimakkaat tuulet korostivat kylmän tunnetta. Toisaalta hellettä paljon kärsineenä on mukavaa leikkiä hieman lumen kanssa. Virkistävä kokemus kaikenkaikkiaan, jos toki hieman kallis 38 euron hintaan nähden. Vertailun vuoksi päivälippu Pariisin Disneylandiin maksaa n. 45 eur.
Illalla menimme Cernin työntekijöiden yhdistyksen CSSA:n järjestämään Hardronic Music Festivaliin Prevessinin toimipisteelle. Musiikin taso vaihteli aivan mainiosta bluesista parhaimmillaankin väljähtäneeseen nyyhkymetalliin. Meno oli kuitenkin varsin hyvää ja oluttarjontaakin paikalla oli. Kämppikseni Krikke tiivistikin tunnelmansa varsin osuneesti:
"Jumalauta, tää on ihan paras päivä täällä CERNIssä: ensin kävin vuorilla, sit illalla kuuntelemaan elävää musiikkia ja ryyppäämään ja ehdin jopa pelata Civiä automatkalla!"
Seuraavana päivänä kävimme vielä nopeasti läheisessä Fort L'Eclusen linnakkeessa. Paikka löytyi varsin kohtuullisen -sivuston Léman sans Frontiere kautta. Linnake sijaitsee suurinpiirtein ainoan Jura-vuorten läpi menevän solan rinteillä. Ilmeisesti Sveitsin ja Ranskan välinen raja on kulkenut vuosisatoja juurikin Jura-vuorilla ja linnake on rakennettu nykyiseen kuntoonsa 1800-luvun lopulla. Linnake koostuu kahdesta osasta, alemmasta ja ylemmästä linnakkeesta. Näitä yhdistää hulppeat 1 162 porrasta. Tasaisin välein portaikossa on yhden tykkijaoksen vetäviä luolia, joista pystyy totaalisesti dominoimaan koko solaa. Yritimme kiivetä myös portaita ylös, mutta jo hieman 400 portaan jälkeen usko loppui kesken ja nälkä alkoi kurnia, joten palasimme takaisin.
Päivän ateriaksi kokkasimme pizzoja valmiisiin taikinapohjiin. (Myydäänkö Suomessa ei-pakastettuja taikinapohjia?). Kentälle heitettäessä paljastin Saltsalle että Finnairin ilmaistarjoiluihin kuuluu myös kuohuviini. Ilmeisesti paluumatka meni hyvin.
Seuraavana päivänä jouduin menemään töihin, mutta päästin Saltsan pyörimään Geneven keskustaan. Iltapäivällä Joonas hakeutui takaisin Cerniin ja kävi katsomassa täkäläisen Microcosm-näyttelyn. Aikataulutus petti hieman, joten jouduin pitämään hänelle seuraa pari tuntia iltapäivällä yrittäen samalla tehdä etätöitä ravintola ykkösen terassilta.
Illalla palasimme takaisin Cernin aitojen sisäpuolelle kesäopiskelijoiden järjestämiin bileisiin. Pääsymaksu bileisiin oli suolaisehko 10 CHF, mutta toisaalta näppärät järjestäjät tarjosivatkin tuolla summalla sitten loputtomasti sangriaa, kaljaa ja sapuskaa. Ilmeisesti kaljankantokulttuuri elää ja voi hyvin myös muualla Euroopassa. (Vivant le IE!) Keskusteluissa havaitsin varsin nopeasti, että joka iikalla on oma (negatiivinen) mielipiteensä Bolognan prosessista ja siitä voi turvallisesti aloittaa keskustelun kaikkien eurooppalaisen näköisten kanssa.
Seuraavana päivänä päänsäryn hellittäessä lähdimme kohti Chamonix:n pikkukylää vuorilla. Ajo sinne kesti noin tunnin ja tietullejakin oli vaivaiset 5eur. Päästyämme perille teimme virheen ja menimme ensimmäiseksi syömään wikitravelin suosittelemaan Poco Loco -ravintolaan. Ravintola itsessään oli varsin mainio ja käymisen arvoinen, mutta ruokailumme aikana säätila ehti muuttua ylempänä.
Ruokailun jälkeen menimme l'Aiguille du midi -köysiradalla 3842 metrin korkeuteen katselemaan maisemia. Äsken mainitsemani pilvet tekivät maisemista seuraamisesta varsin vaikeaa itse näköalatasanteilla. Onneksi pilvipeite allamme rakoili kuitenkin hetkittäin, jotta pääsimme näkemään allaolevan laakson koko komeudessaan. Ylöpuolellamme olevat pilvet eivät rakoilleet, joten kuulemma mahtavat näkymät Mont Blancin suuntaan jäivät näkemättä. Paluumatkalla hissiin jonottaessa seurasin viereisen kiinalaisryhmän edesottamuksia. Matkailevien kiinalaisten perusyksikkö tuntuu olevan keski-ikäiset isä ja äiti ja yksi (1) hemmoteltu prinssi/prinsessa. Sitä se yhden lapsen politiikka teettää. Politiikasta puheenollen kiinalaiset kovasti mainostivat sikäläistä Tiibet-nimistä provinssia alppinisteille.
Ylhäällä oli ihan oikeasti kylmää, lämpötila oli nollan tuntumassa ja voimakkaat tuulet korostivat kylmän tunnetta. Toisaalta hellettä paljon kärsineenä on mukavaa leikkiä hieman lumen kanssa. Virkistävä kokemus kaikenkaikkiaan, jos toki hieman kallis 38 euron hintaan nähden. Vertailun vuoksi päivälippu Pariisin Disneylandiin maksaa n. 45 eur.
Illalla menimme Cernin työntekijöiden yhdistyksen CSSA:n järjestämään Hardronic Music Festivaliin Prevessinin toimipisteelle. Musiikin taso vaihteli aivan mainiosta bluesista parhaimmillaankin väljähtäneeseen nyyhkymetalliin. Meno oli kuitenkin varsin hyvää ja oluttarjontaakin paikalla oli. Kämppikseni Krikke tiivistikin tunnelmansa varsin osuneesti:
"Jumalauta, tää on ihan paras päivä täällä CERNIssä: ensin kävin vuorilla, sit illalla kuuntelemaan elävää musiikkia ja ryyppäämään ja ehdin jopa pelata Civiä automatkalla!"
Seuraavana päivänä kävimme vielä nopeasti läheisessä Fort L'Eclusen linnakkeessa. Paikka löytyi varsin kohtuullisen -sivuston Léman sans Frontiere kautta. Linnake sijaitsee suurinpiirtein ainoan Jura-vuorten läpi menevän solan rinteillä. Ilmeisesti Sveitsin ja Ranskan välinen raja on kulkenut vuosisatoja juurikin Jura-vuorilla ja linnake on rakennettu nykyiseen kuntoonsa 1800-luvun lopulla. Linnake koostuu kahdesta osasta, alemmasta ja ylemmästä linnakkeesta. Näitä yhdistää hulppeat 1 162 porrasta. Tasaisin välein portaikossa on yhden tykkijaoksen vetäviä luolia, joista pystyy totaalisesti dominoimaan koko solaa. Yritimme kiivetä myös portaita ylös, mutta jo hieman 400 portaan jälkeen usko loppui kesken ja nälkä alkoi kurnia, joten palasimme takaisin.
Päivän ateriaksi kokkasimme pizzoja valmiisiin taikinapohjiin. (Myydäänkö Suomessa ei-pakastettuja taikinapohjia?). Kentälle heitettäessä paljastin Saltsalle että Finnairin ilmaistarjoiluihin kuuluu myös kuohuviini. Ilmeisesti paluumatka meni hyvin.
keskiviikko 23. heinäkuuta 2008
14.7.-17.7.
Uusi viikko alkoi varsin rutiininomaisesti ja yllätyksettömästi. Tiistaina, välittömästi töiden jälkeen käymälläni lenkillä en kärsinyt
läheskään yhtä paljon keuhko-oireista, mikä vahvistaa epäilyksiäni homeen osallisuudesta.
Tiistaina alkoivat OpenLabin kesäluennot, jotka esittävät grid-laskentaa ja sen teknisiä puolia CERNin näkökulmasta. Ainakin ensimmäinen luento oli tietosisällöltään vaikuttava ja avartava, jos toki luennoitsija olisi voinut pitää edes pienen tauon kahden ja puolen tunnin mittaisessa esityksessään. Kiinnostuksellakin on rajansa, joita täälläpäin ei tunnuta laisinkaan ymmärtävän.
Aiheeseen liittyen seuraavana päivänä slashdotissa joku oli määritellyt cloud computingin olevan "hajautettua laskentaa, joka ei vaadi osaamista kuten grid-laskenta". Jotenkin määritelmä haiskahtaa hypeltä, mutta tiedäpä tuota, esimerkiksi funktionaalisissa kielissä voi olla hajautetun laskennan automatisoinnin tulevaisuus.
läheskään yhtä paljon keuhko-oireista, mikä vahvistaa epäilyksiäni homeen osallisuudesta.
Tiistaina alkoivat OpenLabin kesäluennot, jotka esittävät grid-laskentaa ja sen teknisiä puolia CERNin näkökulmasta. Ainakin ensimmäinen luento oli tietosisällöltään vaikuttava ja avartava, jos toki luennoitsija olisi voinut pitää edes pienen tauon kahden ja puolen tunnin mittaisessa esityksessään. Kiinnostuksellakin on rajansa, joita täälläpäin ei tunnuta laisinkaan ymmärtävän.
Aiheeseen liittyen seuraavana päivänä slashdotissa joku oli määritellyt cloud computingin olevan "hajautettua laskentaa, joka ei vaadi osaamista kuten grid-laskenta". Jotenkin määritelmä haiskahtaa hypeltä, mutta tiedäpä tuota, esimerkiksi funktionaalisissa kielissä voi olla hajautetun laskennan automatisoinnin tulevaisuus.
7.7.-13.7.
Uusi työviikko keski-Euroopassa alkoi huonosti. Olin onnistunut saamaan Suomessa tai jopa sitä ennen jonkin flunssansukuisen taudin joka sai aikaan lämpöä maanantaina ja tiistaina. Onneksi perusflunssaan ei tarvitse lääkärin
palveluja, mutta tulinpa silti selvittäneeksi niiden saatavuuden täälläpäin.
Tilasin hyvissä ajoin ennen lähtöäni Suomesta Kelalta eurooppalaisen sairausvakuutuskortin. Eurooppalaista korttia näyttämällä pääsee normaaliin sairaanhoitojärjestelmään sekä Ranskassa että Sveitsissä. Sveitsin tiedot näyttivät hieman arveluttavilta ja epävarmoilta, ilmeisesti järjestelmä on arvauskeskuspohjainen kuten Suomessakin ja koko hoitomaksun (min. 100eur) joutuu maksamaan ennen sairaalasta poistumista.
Ranskassa sensijaan on ns. voucher-järjestelmä jossa valtio säätelee erilaisten lääkäripalvelujen hintoja. Kaikki lääkärit suuria keskussairaaloita lukuunottamatta ovat yksityisyrittäjiä ja voivat halutessaan enemmän (kakkostyypin palvelut) tai tismalleen valtion määräämän verran (ykköstyypin palvelut). Kukin potilas valitsee lääkärinsä mieltymystensä mukaan ja valtio korvaa 80% määräämästään hinnasta 100euron kuluihin asti, jonka jälkeen valtio korvaa koko palvelun. Esimerkiksi yleislääkärikäynnin valtion määräämä hinta on 22 eur, josta valtio maksaa takaisin 17.60 eur, joten potilaan kustannuksiksi jää 4.60. En ole päässyt nauttimaan kunnallisesta terveydenhuollosta aikoihin, mutta näppituntuma sanoo että hintataso on matalampi kuin Suomessa, jonka lisäksi yksityisyrittäjälääkärit kuulemma ihan aikuisten oikeasti palvelevat maksavaa asiakasta.
Samaisen viikon torstaina HIP järjesti kesägrillauksen CERN Prevessinin grillialueella. Alueelle löytäminen oli varsin haastavaa, koska en tiennyt etukäteen minne mennä ja alue on piilotettu kauimmaiseen nurkkaan pois tieltä. Onneksi kuitenkin grilliruoka sekä viinit olivat hyviä ja olutta oli paljon (se oli puolestaan halpaa). Grillauksen jäljiltä meinasin nukkua pommiin ja tulin ensimmäistä kertaa testaanneeksi ravintola ykkösen aamiaistarjonnan.
Perjantai-iltana kävimme Meyrinissä sijaitsevassa Baléxertin ostoskeskuksessa. Sieltä mukaani tarttuivat halvat nappikuulokkeet lenkkeilyä varten ja sandaalit. Kävimme myös tarkistamassa paikallisen teatterin ja L'incrayable Hulkin, onneksi tosin ei-dubattuna. Intialainen kämppis tuli mukaamme ja kävi elämänsä ensimmäistä kertaa elokuvassa, josta jotain rojaltia päätyy myös elokuvan tekijöille.
Lauantai ja sunnuntai kuluivat rentoutuessa ja nolifettäessä. Hankimme sopivat kytkentäkaapelit verkonpainona seisseen televisiomme ja kannettavan väliin. Neljästä paikalla olleesta nörtistä vain yhden läppärissä oli tv-outti. Hetken aikaa pohdin että pitäisiköhän itsenikin tilata se Applen ökykallis sovitinkaapeli. Koneen omistanut inkkari oli huvittavan pihalla DVD:n soitto-ohjelman käytöstä. (Miksipä sitä olisi DVd:itä ostellut kun kerran dvd-rippejä saa ilmaiseksi netistä?)
Intialaisen, omien sanojensa mukaan scifi-fanin sivistäminen jatkui rankalla Star Wars -maratonilla. Oli suorastaan virkistävää nähdä yllätys jonkun silmissä, kun Darth Vader paljastuu Luken isäksi ja vielä suurempi ällistys siitä, että Leia on Luken sisko (veikkaili ääneen että Luke kettuna pokaa tytön trilogian lopussa).
Sunnuntaina erehdyin myös ensimmäistä kertaa lenkille ja sain tuta viikonlopun kopissa huohottelun vaikutukset keuhkoissani. Vaikken olekaan kovasti herkkä homeelle, korostuu sille altistuminen hieman reippaammassa urheilussa. Hyvän lenkin päälle oli mukava mennä jääkylmään suihkuun, koska mummonmökin boileri ilmeisesti reistasi koska emme saaneet tippaakaan lämmintä vettä koko viikonloppuna.
palveluja, mutta tulinpa silti selvittäneeksi niiden saatavuuden täälläpäin.
Tilasin hyvissä ajoin ennen lähtöäni Suomesta Kelalta eurooppalaisen sairausvakuutuskortin. Eurooppalaista korttia näyttämällä pääsee normaaliin sairaanhoitojärjestelmään sekä Ranskassa että Sveitsissä. Sveitsin tiedot näyttivät hieman arveluttavilta ja epävarmoilta, ilmeisesti järjestelmä on arvauskeskuspohjainen kuten Suomessakin ja koko hoitomaksun (min. 100eur) joutuu maksamaan ennen sairaalasta poistumista.
Ranskassa sensijaan on ns. voucher-järjestelmä jossa valtio säätelee erilaisten lääkäripalvelujen hintoja. Kaikki lääkärit suuria keskussairaaloita lukuunottamatta ovat yksityisyrittäjiä ja voivat halutessaan enemmän (kakkostyypin palvelut) tai tismalleen valtion määräämän verran (ykköstyypin palvelut). Kukin potilas valitsee lääkärinsä mieltymystensä mukaan ja valtio korvaa 80% määräämästään hinnasta 100euron kuluihin asti, jonka jälkeen valtio korvaa koko palvelun. Esimerkiksi yleislääkärikäynnin valtion määräämä hinta on 22 eur, josta valtio maksaa takaisin 17.60 eur, joten potilaan kustannuksiksi jää 4.60. En ole päässyt nauttimaan kunnallisesta terveydenhuollosta aikoihin, mutta näppituntuma sanoo että hintataso on matalampi kuin Suomessa, jonka lisäksi yksityisyrittäjälääkärit kuulemma ihan aikuisten oikeasti palvelevat maksavaa asiakasta.
Samaisen viikon torstaina HIP järjesti kesägrillauksen CERN Prevessinin grillialueella. Alueelle löytäminen oli varsin haastavaa, koska en tiennyt etukäteen minne mennä ja alue on piilotettu kauimmaiseen nurkkaan pois tieltä. Onneksi kuitenkin grilliruoka sekä viinit olivat hyviä ja olutta oli paljon (se oli puolestaan halpaa). Grillauksen jäljiltä meinasin nukkua pommiin ja tulin ensimmäistä kertaa testaanneeksi ravintola ykkösen aamiaistarjonnan.
Perjantai-iltana kävimme Meyrinissä sijaitsevassa Baléxertin ostoskeskuksessa. Sieltä mukaani tarttuivat halvat nappikuulokkeet lenkkeilyä varten ja sandaalit. Kävimme myös tarkistamassa paikallisen teatterin ja L'incrayable Hulkin, onneksi tosin ei-dubattuna. Intialainen kämppis tuli mukaamme ja kävi elämänsä ensimmäistä kertaa elokuvassa, josta jotain rojaltia päätyy myös elokuvan tekijöille.
Lauantai ja sunnuntai kuluivat rentoutuessa ja nolifettäessä. Hankimme sopivat kytkentäkaapelit verkonpainona seisseen televisiomme ja kannettavan väliin. Neljästä paikalla olleesta nörtistä vain yhden läppärissä oli tv-outti. Hetken aikaa pohdin että pitäisiköhän itsenikin tilata se Applen ökykallis sovitinkaapeli. Koneen omistanut inkkari oli huvittavan pihalla DVD:n soitto-ohjelman käytöstä. (Miksipä sitä olisi DVd:itä ostellut kun kerran dvd-rippejä saa ilmaiseksi netistä?)
Intialaisen, omien sanojensa mukaan scifi-fanin sivistäminen jatkui rankalla Star Wars -maratonilla. Oli suorastaan virkistävää nähdä yllätys jonkun silmissä, kun Darth Vader paljastuu Luken isäksi ja vielä suurempi ällistys siitä, että Leia on Luken sisko (veikkaili ääneen että Luke kettuna pokaa tytön trilogian lopussa).
Sunnuntaina erehdyin myös ensimmäistä kertaa lenkille ja sain tuta viikonlopun kopissa huohottelun vaikutukset keuhkoissani. Vaikken olekaan kovasti herkkä homeelle, korostuu sille altistuminen hieman reippaammassa urheilussa. Hyvän lenkin päälle oli mukava mennä jääkylmään suihkuun, koska mummonmökin boileri ilmeisesti reistasi koska emme saaneet tippaakaan lämmintä vettä koko viikonloppuna.
torstai 10. heinäkuuta 2008
30.6.-3.7.
Uusi viikko alkoi mukavasti palkkapäivällä. Rahaa olikin jo ehditty odottaa kuin kuuta nousevaa, koska mummonmökin toinenkin kuukausivuokra piti maksaa ennen ensimmäistä palkkaa suomalaiselle tilille. Ehdin jo jonkin aikaa tuntea itseni varsin köyhäksi ennen palkan tuloa.Lomakausi jatkui kovana ja valtaosan viikkoa olimme ekstrakevyellä miehityksellä töissä. Tiistaina pieneksi yllätykseksi miltei kaikille toimistollemme eksyi yllätyskesäteekkari Tanpereelta, Jarno. Jarno oli hakenut aivan normaalisti kesätöitä TTY:n matematiikan laitokselta josta oli kerrottu että "Tuu vaan, mutta osan kesää vietät sitten Ranskassa, onko selvä?". Kaikkea sitä sattuu. Onneksi kuitenkin pysyvämpi tamperelaistyöntekijämme Tapio lähti samana päivänä lomille joten emme joutuneet kuuntelemaan liikaa tanpereen murretta.
Keskiviikkona kesäteekkari/DI-työläinen Maria piti pienet bileet sen kunniaksi että hänen junansa kääntyi. Junan kääntymisen käsitettä oli hauska selittää kahdelle intialaiselle ja inttiä käymättömälle suomenruotsalaiselle. Maistelimme erilaisia punaisia viinejä, joiden tanniinit tekivät tepposensa. Seuraavan yön aikana krapulakeiju kävi vierailulla ja loihti varsin komean päänsäryn aamuksi.
Onneksi torstaiaamuna kuitenkin alkoivat viralliset kesäluennot, joille oli hyvä mennä torkkumaan päänsärkyä pois. Harmi vaan etten saanut aivan kauheasti irti kyseisistä luennoista. Onneksi kalvot ovat kuitenkin netissä. Hauskana detaljina pakko mainita, että hiukkasfysiikan perusteiden luennoitsija on itse piirtänyt suurimman osan kalvostaan.
Illemmalla torstaina työtoverini Heka heitti minut kentälle, josta lensin takaisin Suomeen viikonlopun häitä varten. Itse häätilaisuushan on lauantaina, mutta to-su -lennot olivat selkeästi halvempia kuin pe-su -lennot joten otin yhden ylimääräisen lomapäivän tätä varten.
Keskiviikkona kesäteekkari/DI-työläinen Maria piti pienet bileet sen kunniaksi että hänen junansa kääntyi. Junan kääntymisen käsitettä oli hauska selittää kahdelle intialaiselle ja inttiä käymättömälle suomenruotsalaiselle. Maistelimme erilaisia punaisia viinejä, joiden tanniinit tekivät tepposensa. Seuraavan yön aikana krapulakeiju kävi vierailulla ja loihti varsin komean päänsäryn aamuksi.
Onneksi torstaiaamuna kuitenkin alkoivat viralliset kesäluennot, joille oli hyvä mennä torkkumaan päänsärkyä pois. Harmi vaan etten saanut aivan kauheasti irti kyseisistä luennoista. Onneksi kalvot ovat kuitenkin netissä. Hauskana detaljina pakko mainita, että hiukkasfysiikan perusteiden luennoitsija on itse piirtänyt suurimman osan kalvostaan.
Illemmalla torstaina työtoverini Heka heitti minut kentälle, josta lensin takaisin Suomeen viikonlopun häitä varten. Itse häätilaisuushan on lauantaina, mutta to-su -lennot olivat selkeästi halvempia kuin pe-su -lennot joten otin yhden ylimääräisen lomapäivän tätä varten.
maanantai 7. heinäkuuta 2008
Jari ja Tiina, 28.6.-29.6.
Lauantaina isäni ja hänen kihlattunsa tulivat viemään minulta auton viikoksi. He kiertävät Alsassin viinialueita viikon verran ajellen B&B:stä B&B:hen ja nauttien. Ensimmäisen yön olivat kuitenkin varanneet läheisestä hotelli Kyriadista jotta voisivat viettää hieman laatuaikaa kanssani.
Hain heidät kentältä lauantaiaamuna kello kymmeneltä jonka jälkeen lähdimme kiertämään Geneve-järveä tai paikallisemmin Lac Lemania. Ensimmäinen pysäkki oli itseasiassa hieman järven rannasta poispäin sijaitseva Champagnen pikkukylä Sveitsiläisessä Vaudin maakunnassa. Kylähän on ollut viime aikoina uutisissa siksi että kylän asukkaat päättivät antaa piut paut WTO:lle ja painattaa kylänsä nimen tekemiinsä viineihin.
Kylä oli ikävä kyllä täysin kuollut emmekä löytäneet ensimmäistäkään myymälää josta olisimme saaneet ostettua paikallisia tuotteita. Onneksi itse viinitarhat olivat sentään avoimia ja kävimme katsomassa niitä. Eräs paikallisista merkeistä on (edelliseen WTO:n päätökseen viitaten) la Censuré. Vakaa aikomukseni on vielä palata tuohon pikkukylään ja ostaa korillinen la Censuré -viintä. Mikäli näin teen niin yksi puteli on jo korvamerkitty Matti Nikille.
Koska emme löytäneet avointa ravintolaakaan palasimme kohti Geneve-järveä ja pysähdyimme ensimmäiselle huoltoasemalle. Huoltoaseman yhteydessä ollut Autogrill-ketjun myymälä yllätti tasollaan (ja ikävä kyllä hintatasollaan). Näkymät olivat vaikuttavia ja ruoka jopa oikeasti hyvää. Suosittelen lämpimästi niin kauan kuin joku muu maksaa.
Lausannessa käytin vieraitani uudelleen Sauvabelinin tornissa. Sandaalien valinta kiitteli portaiden yläpäässä koska jalkani eivät menneet läheskään yhtä pahasti hapoille kuin edellisen nousun yhteydessä. Jari taisi ottaa jonkunnäköisen panoraamakuvan jonka aion pyhästi pyytää häneltä tähän liitettäväksi.
Lausannesta matka jatkui järven toiselle puolelle Evianiin. Evian on varsin miellyttävän ja kalliin oloinen pikkukylä Ranskan puolella. Rakennukset ovat vaikuttavia, hotellit näyttävät kalliilta ja meininki on muutenkin varsin idyllistä. Miinuspuolena mainittakoon se, että Ranskan puolella ei yksinkertaisesti ole muita teitä kuin pieni rantatie jonka nopeusrajoituksena on yleensä 50km/h. Kontrastia Sveitsin puoleen lisää se, että Sveitsin moottoritie numero 1 kulkee järven pohjoispuolta. Paluumatkaan kuluikin noin tuplasti enemmän aikaa kuin matkaan Genevestä järven toiseen päähän.
Illalla kävimme kokeilemassa Geniksen keskustasta ravintola Pamukkalen ei-noutosapuskoita jotka osoittautuivat hintaviksi mutta mukavan tulisiksi.
Seuraavana aamuna suunnistimme kohti Annecyn kaupunkia wikitravelin suositusten mukaisesti. Annecyn keskiaikaisessa keskustassa kun on joka sunnuntai markkinat. Neuvo osoittautui varsin hyväksi kunhan ensin löysimme vanhan keskustan (n.b. centre ville != keskiaikainen keskusta). Markkinat olivat varsin eloisat ja mielenkiintoiset vaikka onnistuinkin olemaan ostamatta sieltä mitään. Oman lisänsä kiertelynautintoon toi itse vanha kaupunki, joka oli erittäin hyvin säilytetty vanhannäköisenä, vaikka siellä täällä olikin tuoreita rakennuksia. Lisäksi Annecy on saanut (tai ottanut) lisänimekseen Ranskan Venetsia. Kaupunki sijaitsee järven rannalla ja vanha keskusta keinotekoisella saarella jossa kanaalit kulkevat ristiin rastiin. Efekti oli varsin miellyttävä ja koska kaikkien kanaalien pohjat oli valettu uuteen aikaan betonilla, ei hajujakaan päässyt syntymään ja vesi näytti kirkkaalta.
Markkinoilla käynnin jälkeen olikin hyvä palata takaisin St. Genisiin ja päästää Jari ja Tiina jatkamaan kohti Alsassia. Itse jatkoin iltaa Plainpalais'lla seuraten jalkapallon EM-finaalia. Tunnelma oli paikan päällä korkealla ja liikkuminen vaikeaa väkimassojen johdosta. Katselunautintoa tosin haittasi Saksan varsin hampaaton ja innoton peli. Hyi hyi Fritz, Günther ja kumppanit.
Hain heidät kentältä lauantaiaamuna kello kymmeneltä jonka jälkeen lähdimme kiertämään Geneve-järveä tai paikallisemmin Lac Lemania. Ensimmäinen pysäkki oli itseasiassa hieman järven rannasta poispäin sijaitseva Champagnen pikkukylä Sveitsiläisessä Vaudin maakunnassa. Kylähän on ollut viime aikoina uutisissa siksi että kylän asukkaat päättivät antaa piut paut WTO:lle ja painattaa kylänsä nimen tekemiinsä viineihin.
Kylä oli ikävä kyllä täysin kuollut emmekä löytäneet ensimmäistäkään myymälää josta olisimme saaneet ostettua paikallisia tuotteita. Onneksi itse viinitarhat olivat sentään avoimia ja kävimme katsomassa niitä. Eräs paikallisista merkeistä on (edelliseen WTO:n päätökseen viitaten) la Censuré. Vakaa aikomukseni on vielä palata tuohon pikkukylään ja ostaa korillinen la Censuré -viintä. Mikäli näin teen niin yksi puteli on jo korvamerkitty Matti Nikille.
Koska emme löytäneet avointa ravintolaakaan palasimme kohti Geneve-järveä ja pysähdyimme ensimmäiselle huoltoasemalle. Huoltoaseman yhteydessä ollut Autogrill-ketjun myymälä yllätti tasollaan (ja ikävä kyllä hintatasollaan). Näkymät olivat vaikuttavia ja ruoka jopa oikeasti hyvää. Suosittelen lämpimästi niin kauan kuin joku muu maksaa.
Lausannessa käytin vieraitani uudelleen Sauvabelinin tornissa. Sandaalien valinta kiitteli portaiden yläpäässä koska jalkani eivät menneet läheskään yhtä pahasti hapoille kuin edellisen nousun yhteydessä. Jari taisi ottaa jonkunnäköisen panoraamakuvan jonka aion pyhästi pyytää häneltä tähän liitettäväksi.
Lausannesta matka jatkui järven toiselle puolelle Evianiin. Evian on varsin miellyttävän ja kalliin oloinen pikkukylä Ranskan puolella. Rakennukset ovat vaikuttavia, hotellit näyttävät kalliilta ja meininki on muutenkin varsin idyllistä. Miinuspuolena mainittakoon se, että Ranskan puolella ei yksinkertaisesti ole muita teitä kuin pieni rantatie jonka nopeusrajoituksena on yleensä 50km/h. Kontrastia Sveitsin puoleen lisää se, että Sveitsin moottoritie numero 1 kulkee järven pohjoispuolta. Paluumatkaan kuluikin noin tuplasti enemmän aikaa kuin matkaan Genevestä järven toiseen päähän.
Illalla kävimme kokeilemassa Geniksen keskustasta ravintola Pamukkalen ei-noutosapuskoita jotka osoittautuivat hintaviksi mutta mukavan tulisiksi.
Seuraavana aamuna suunnistimme kohti Annecyn kaupunkia wikitravelin suositusten mukaisesti. Annecyn keskiaikaisessa keskustassa kun on joka sunnuntai markkinat. Neuvo osoittautui varsin hyväksi kunhan ensin löysimme vanhan keskustan (n.b. centre ville != keskiaikainen keskusta). Markkinat olivat varsin eloisat ja mielenkiintoiset vaikka onnistuinkin olemaan ostamatta sieltä mitään. Oman lisänsä kiertelynautintoon toi itse vanha kaupunki, joka oli erittäin hyvin säilytetty vanhannäköisenä, vaikka siellä täällä olikin tuoreita rakennuksia. Lisäksi Annecy on saanut (tai ottanut) lisänimekseen Ranskan Venetsia. Kaupunki sijaitsee järven rannalla ja vanha keskusta keinotekoisella saarella jossa kanaalit kulkevat ristiin rastiin. Efekti oli varsin miellyttävä ja koska kaikkien kanaalien pohjat oli valettu uuteen aikaan betonilla, ei hajujakaan päässyt syntymään ja vesi näytti kirkkaalta.
Markkinoilla käynnin jälkeen olikin hyvä palata takaisin St. Genisiin ja päästää Jari ja Tiina jatkamaan kohti Alsassia. Itse jatkoin iltaa Plainpalais'lla seuraten jalkapallon EM-finaalia. Tunnelma oli paikan päällä korkealla ja liikkuminen vaikeaa väkimassojen johdosta. Katselunautintoa tosin haittasi Saksan varsin hampaaton ja innoton peli. Hyi hyi Fritz, Günther ja kumppanit.
22.6.-27.6. Kuumaa
Sunnuntaipäivä meni rentoutuessa ja kirjoja lukiessa. Sunnuntaina alkoivat myös kovat helteet, joita jatkuikin koko seuraava viikko. Päivän ylin lämpötila vaihteli 28 ja 33 asteen välillä hiki virtasi. Huvittavaa kyllä helleaalto iski kaikkein raskaimmin intialaisiin kämppiksiini jotka jaksoivat koko ajan huhkia hellettä siinä missä me suomalaiset kärsimme stoalaisen tottuneesti kuumuudesta. Intiassa kun ensimmäinen kotiin hankittava luksusesine ei olekaan telkkari tai tietokone vaan ilmastointilaite. Sikäläisen mentaliteetin perusteella keski-eurooppalaiset ilmastoimattomat toimistot ovat aivan käsittämättömiä. Itseasiassa jouduimme todistelemaan että "ei näy ilmastointilaitetta missään, ei" ennen kuin inkkarit edes uskoivat ettei toimistoamme todellakaan ole ilmastoitu.
Muuten töissä oli varsin hiljaista lomien takia. Ensimmäistä kertaa me kesäteekkarit muodostimme enemmistön paikallaolijoista.
Muuten töissä oli varsin hiljaista lomien takia. Ensimmäistä kertaa me kesäteekkarit muodostimme enemmistön paikallaolijoista.
maanantai 23. kesäkuuta 2008
Lausanne
Juhannuspäivänä heräsin tottumuksen ansiosta varsin aikaisin ja luin työn alla olleen kirjani loppuun. Puoliltapäivin keskustelin intialaisten kanssa ja he olivat lähdössä toimistolle soittamaan kotiin ja muutenkin käyttämään nettiä. Koin ajatuksen hyväksi ja lähdimme yhdessä autolla matkaan.
Automatkalla kerroin heille saamastani ideasta piipahtaa Lausannessa iltapäivällä. Ideani sai kaikua, joten lähdimme parin tunnin jälkeen lounaalle läheiseen intialaiseen ravintolaan ja jatkoimme siitä suoraan kohti Lausannea.
Ensivaikutelma Lausannesta oli että se on mäkinen ja selkeästi yliopistokaupunki. Jalankulkijat vaikuttivat selvästi nuorekkaammilta kuin esimerkiksi Genevessä ja rullaluistelijoita oli paljon.
Ensimmäinen pysäkkimme Lausannessa oli Olympiamuseo. Museo sijaitsee varsin erinomaisessa paikassa Geneve-järven rannalla. Sen ohi kulkevalta rantakadulta oli miltei mahdotonta löytää parkkipaikkaa, mutta onnistuimme lopulta löytämään sellaisen vain puolen kilometrin päästä.
Museo oli varsin yllätyksettömästi teemattu tulevien Pekingin olympialaisten mukaan. Myös yhtä yllätyksettömästi ja suureksi harmikseni Kiinan valtio oli saanut ilmeisesti sanella varsin vapaasti näyttelyssä esiteltävän propagandan ja se tuoksui voimakkaasti joka käänteessä.
Pysyvä näyttely olikin sitten jo huomattavasti parempi ja antoisampi. Katsellessani Helsingin olympialaisten soihdun visakoivuista kahvaa mieleni täytti yllättäen kauhea nationalismin puuska. Mistä lie ilmestynyt. Varsinaisten näyttelyalueiden ulkopuolinen osa olikin sitten täynnä erilaisia mainoksia ja muutenkin kapitalismin valtaama. Kuriositeettina mainittakoon että yläkerran ravintola hyväksyi vain VISA-kortteja koska VISA on yksi olympialaisten pääsponsoreista.
Museon sulkeuduttua kuudelta hakeuduimme wikitravel.orgin suosittelemaan toiseen kohteeseen, Sauvaubelinin metsään. Keski-Euroopan lehtimetsät tuntuivat hyvin oudoilta Suomen havu- ja sekametsiin tottuneelle. Kiertelimme metsää hyvän tovin etsiessämme ilmaista näköalatornia. Vasta kun olimme jo luovuttaneet, havaitsimme että olimme lähteneet parkkipaikalta tismalleen väärään suuntaan ja että näköalatorni olikin vain sadan metrin päässä toisessa suunnassa. Tiheä lehtimetsä yksinkertaisesti esti näkemästä tornia vähänkään kauempaa.
Itse torni on n. 30 metriä korkea puinen rakennelma. Huipulle kiipeäminen tuntui pohkeissa, mutta toisaalta näköala Geneve-järvelle, Alpeille, Jura-vuorille ja koko ympäristöön oli häikäisevä. Aisti-ilmavalvojan paratiisi, jos toki huonosti naamioitu. Palatessamme autolle huomasin, että tornin juurelle oli rakennettu jonkinasteinen bunkkeri. Ilmeisesti myös Sveitsin armeija oli vakuuttunut tornin valvontakapasiteetista.
Automatkalla kerroin heille saamastani ideasta piipahtaa Lausannessa iltapäivällä. Ideani sai kaikua, joten lähdimme parin tunnin jälkeen lounaalle läheiseen intialaiseen ravintolaan ja jatkoimme siitä suoraan kohti Lausannea.
Ensivaikutelma Lausannesta oli että se on mäkinen ja selkeästi yliopistokaupunki. Jalankulkijat vaikuttivat selvästi nuorekkaammilta kuin esimerkiksi Genevessä ja rullaluistelijoita oli paljon.
Ensimmäinen pysäkkimme Lausannessa oli Olympiamuseo. Museo sijaitsee varsin erinomaisessa paikassa Geneve-järven rannalla. Sen ohi kulkevalta rantakadulta oli miltei mahdotonta löytää parkkipaikkaa, mutta onnistuimme lopulta löytämään sellaisen vain puolen kilometrin päästä.
Museo oli varsin yllätyksettömästi teemattu tulevien Pekingin olympialaisten mukaan. Myös yhtä yllätyksettömästi ja suureksi harmikseni Kiinan valtio oli saanut ilmeisesti sanella varsin vapaasti näyttelyssä esiteltävän propagandan ja se tuoksui voimakkaasti joka käänteessä.
Pysyvä näyttely olikin sitten jo huomattavasti parempi ja antoisampi. Katsellessani Helsingin olympialaisten soihdun visakoivuista kahvaa mieleni täytti yllättäen kauhea nationalismin puuska. Mistä lie ilmestynyt. Varsinaisten näyttelyalueiden ulkopuolinen osa olikin sitten täynnä erilaisia mainoksia ja muutenkin kapitalismin valtaama. Kuriositeettina mainittakoon että yläkerran ravintola hyväksyi vain VISA-kortteja koska VISA on yksi olympialaisten pääsponsoreista.
Museon sulkeuduttua kuudelta hakeuduimme wikitravel.orgin suosittelemaan toiseen kohteeseen, Sauvaubelinin metsään. Keski-Euroopan lehtimetsät tuntuivat hyvin oudoilta Suomen havu- ja sekametsiin tottuneelle. Kiertelimme metsää hyvän tovin etsiessämme ilmaista näköalatornia. Vasta kun olimme jo luovuttaneet, havaitsimme että olimme lähteneet parkkipaikalta tismalleen väärään suuntaan ja että näköalatorni olikin vain sadan metrin päässä toisessa suunnassa. Tiheä lehtimetsä yksinkertaisesti esti näkemästä tornia vähänkään kauempaa.
Itse torni on n. 30 metriä korkea puinen rakennelma. Huipulle kiipeäminen tuntui pohkeissa, mutta toisaalta näköala Geneve-järvelle, Alpeille, Jura-vuorille ja koko ympäristöön oli häikäisevä. Aisti-ilmavalvojan paratiisi, jos toki huonosti naamioitu. Palatessamme autolle huomasin, että tornin juurelle oli rakennettu jonkinasteinen bunkkeri. Ilmeisesti myös Sveitsin armeija oli vakuuttunut tornin valvontakapasiteetista.
Juhannus
Juhannus ei ole juhlapäivä Sveitsissä tai Ranskassa. Niinpä sain rauhassa seurata irkistä ihmisten juhannusstressausta ja -säätöä. Olin etukäteen sopinut meneväni rovaniemeläisten luokse. Sinne myös päädyinkin juhannusaattona töiden jälkeen vain pienen logistisen säädön jälkeen. Osoittautui että neljän hengen rovaniemeläiskommuuni yhdellä lisävahvistuksella oli mitä erinomaisinta juhannusseuraa. Meininki oli häpeämättömän härmäläistä ja humalahakuista kuten hyvään juhannukseen kuuluukin. Myös Krikke päätyi lopulta seuraamme kyllästyttyään urheiluun ja terveellisiin elämäntapoihin.
Auringon laskettua siirryimme junalla Geneven keskustaan, jossa oli suuri musiikkifestivaali. Ikävä kyllä kukaan meistä ei osannut selkeästi paikallistaa meitä kartalta, jossa esityspaikat oli merkitty. Pienen haeskelun jälkeen kuitenkin löysimme useita puistoja täynnä ihmisiä.
Määrittelemättömästä syystä päädyimme kuitenkin määrittelemättömästä syystä lähimpään kapakkaan katsomaan kuinka Turkki teki "Ruotsit" toisen kerran EM-kisoissa. Matsin jälkeen Turkin fanit kiertelivät kaupunkia aivan vauhkoina ja pitivät ääntä kuin heikkopäiset. Onneksi paikallinen poliisi osasi odottaa moista ja oli näkyvästi paikalla hillitsemässä liiallista juhlintaa.
Illan päätteeksi kokeilimme paikallista yölinjaa. Meno oli varsin hyvää ja huokeaa verrattuna taksiin, mutta toisaalta onnistuimme valitsemaan kahdesta bussivaihtoehdosta sen väärän joka vei meidät vain CERNin porteille. Toinen bussi olisi tuonut selkeästi Ranskan puolelle noin kilometrin päähän asunnostamme. Toisaalta viiden kilometrin kävely laskuhumalassa kasvatti taas hieman luonnetta mutta toisaalta olisi sen silti mielellään välttänyt.
Kuvia tulee ehkä joskus
Auringon laskettua siirryimme junalla Geneven keskustaan, jossa oli suuri musiikkifestivaali. Ikävä kyllä kukaan meistä ei osannut selkeästi paikallistaa meitä kartalta, jossa esityspaikat oli merkitty. Pienen haeskelun jälkeen kuitenkin löysimme useita puistoja täynnä ihmisiä.
Määrittelemättömästä syystä päädyimme kuitenkin määrittelemättömästä syystä lähimpään kapakkaan katsomaan kuinka Turkki teki "Ruotsit" toisen kerran EM-kisoissa. Matsin jälkeen Turkin fanit kiertelivät kaupunkia aivan vauhkoina ja pitivät ääntä kuin heikkopäiset. Onneksi paikallinen poliisi osasi odottaa moista ja oli näkyvästi paikalla hillitsemässä liiallista juhlintaa.
Illan päätteeksi kokeilimme paikallista yölinjaa. Meno oli varsin hyvää ja huokeaa verrattuna taksiin, mutta toisaalta onnistuimme valitsemaan kahdesta bussivaihtoehdosta sen väärän joka vei meidät vain CERNin porteille. Toinen bussi olisi tuonut selkeästi Ranskan puolelle noin kilometrin päähän asunnostamme. Toisaalta viiden kilometrin kävely laskuhumalassa kasvatti taas hieman luonnetta mutta toisaalta olisi sen silti mielellään välttänyt.
Kuvia tulee ehkä joskus
Viikko 16.-20.6.
Kolmas työviikko sujui varsin yllätyksettömästi ja onnistuin jopa edistymään mukavasti pienistä epävarmuuksista huolimatta.
Varsinaisten työtehtävieni lisäksi kävin kuuntelemassa Glen Cowanin mielenkiintoisen luentosarjan tilastollisista menetelmistä ja koneoppimisesta korkeaenergiafysiikassa. Luentojen sisältö vastasi lähinnä hahmontunnistuksen ja neuraalilaskennan perusteita. Piristävää kyllä kaikki olennaiset kaavat johdettiin kuitenkin hieman eri premisseistä kuin mihin olen tottunut. Hienoa nähdä että fyysikoiden ja tikkiläisten välillä on sentään jotain fenomenologisia eroja.
Keskusteltuani hieman luennoitsijan kanssa erään luennon jälkeen olen vakuuttunut siitä, että fyysikkojen osuus Higgsin bosonin löytämisessä on käytännössä ohi koska kokeet ja mittarit on suunniteltu. Loppu löytämistyöstä olisi järkevää jättää tiedonlouhijoille, mutta pahoin pelkään että sekin jätetään asiaan perehtymättömille fyysikoille.
Kävin myös kuuntelemassa mielenkiintoisen seminaarin Microsoftin maihinnousuyrityksestä hajautetun laskennan alalle. Vaikka osa toteutetusta järjestelmästä saakin tietoteekkarin kavahtamaan (Excel-plugin), uskon että monien muiden alojen asiantuntijoille ne kuulostavat mitä erinomaisimmilta myyntivalteilta.
Elämä mummonmökissä on asettunut varsin mukavaan rytmiin eikä kukaan vaikuta ainakaan päällepäin kovin hermostuneelta. Pranav on opettanut minulle kasviscurryjen tekoa ja Sachin puhui jotain jugurttimarinoidusta kanasta (vaikka myönsikin ettei ole koskaan aikaisemmin tehnyt moista). Havaitsin hämmästyksekseni pari päivää sitten että englantiini on hiipinyt vienoinen intialainen aksentti. Vahvan kieli-identiteetin puute tekee jälleen tepposensa. Tässä iässä joutuisin vahvan kieli-identiteetin hankkimiseksi viettämään useita vuosia tietyllä murrealueella. Nähtäväksi jää tuleeko tämä toteutumaan.
Varsinaisten työtehtävieni lisäksi kävin kuuntelemassa Glen Cowanin mielenkiintoisen luentosarjan tilastollisista menetelmistä ja koneoppimisesta korkeaenergiafysiikassa. Luentojen sisältö vastasi lähinnä hahmontunnistuksen ja neuraalilaskennan perusteita. Piristävää kyllä kaikki olennaiset kaavat johdettiin kuitenkin hieman eri premisseistä kuin mihin olen tottunut. Hienoa nähdä että fyysikoiden ja tikkiläisten välillä on sentään jotain fenomenologisia eroja.
Keskusteltuani hieman luennoitsijan kanssa erään luennon jälkeen olen vakuuttunut siitä, että fyysikkojen osuus Higgsin bosonin löytämisessä on käytännössä ohi koska kokeet ja mittarit on suunniteltu. Loppu löytämistyöstä olisi järkevää jättää tiedonlouhijoille, mutta pahoin pelkään että sekin jätetään asiaan perehtymättömille fyysikoille.
Kävin myös kuuntelemassa mielenkiintoisen seminaarin Microsoftin maihinnousuyrityksestä hajautetun laskennan alalle. Vaikka osa toteutetusta järjestelmästä saakin tietoteekkarin kavahtamaan (Excel-plugin), uskon että monien muiden alojen asiantuntijoille ne kuulostavat mitä erinomaisimmilta myyntivalteilta.
Elämä mummonmökissä on asettunut varsin mukavaan rytmiin eikä kukaan vaikuta ainakaan päällepäin kovin hermostuneelta. Pranav on opettanut minulle kasviscurryjen tekoa ja Sachin puhui jotain jugurttimarinoidusta kanasta (vaikka myönsikin ettei ole koskaan aikaisemmin tehnyt moista). Havaitsin hämmästyksekseni pari päivää sitten että englantiini on hiipinyt vienoinen intialainen aksentti. Vahvan kieli-identiteetin puute tekee jälleen tepposensa. Tässä iässä joutuisin vahvan kieli-identiteetin hankkimiseksi viettämään useita vuosia tietyllä murrealueella. Nähtäväksi jää tuleeko tämä toteutumaan.
tiistai 17. kesäkuuta 2008
Viikonloppu ja Auto
Shampanja-aamiainen osoittautui varsin nimensä veroiseksi. Kuuleman mukaan tämä oli ensimmäinen perinteinen shampanja-aamiainen jolla tarjoiltiin myös syötävää. Toimistolle oli tullut yhteistyötahoja ja kaikki esittelivät työtään ja kytköksiään HIPiin. Opinpa kuitenkin sen, että Suomi on pelannut korttinsa hyvin verrattuna muihin CERN-sopimuksen tehneisiin maihin ja Suomen CERNin jäsenmaksurahat palaavat melkein tuplattuina takaisin suomalaisille tahoille joita HIP edustaa.
Aamiaisen jälkeen kävimme testaamassa portin vieressä Sveitsin puolella sijaitsevan intialaisen ravintolan. Tarjonta oli varsin hyvää ja jopa intialaisvahvistukset olivat samaa mieltä. Itse jäin hieman kaipaamaan lammasta, mutta toisaalta teki hyvää nauttia kerrankin ateria ilman punaista lihaa.
Työpäivän päätyttyä siirryimme Geneven puolelle Vernierin lähiöön, jossa linnoittauduimme aurinkoiselle terassille. Tästä matka jatkui pienten kommervenkkien kautta taas Plainpalaisille katsomaan jalkapalloa. Onnistuin kokeilemaan mäkkärissä tilaamista ranskaksi ja sain annoksen joka maksoi miltei 15 euroa ja jossa oli mielenkiintoisia detaljeja joita en mielestäni tilannut, kuten sundae-jäätelö.
Kuvittelin jo tottuneeni kävelemään kohtalaisia (10-15 km) matkoja päivittäin mutta silti onnistuin kävelemään molemmat jalkani rakoille.
Lauantaiaamuna sain tekstiviestin siskoltani Juulialta, joka ilmoitti olevansa tulossa illemmalla tuomaan autoa. Olin hieman yllättynyt sillä olin jäänyt siihen käsitykseen että sisko ja hänen kaverinsa tulevat vasta viikkoa myöhemmin. Perheen sisäinen kommunikaatio iski siis jälleen. Lauantaipäivä menikin sitten rentoutuessa, lukiessa ja odotellessa.
Sunnuntaiaamuna jouduin heräämään aikaisin heittämään vieraat kentälle. Zürichiin. Ilmeisesti sieltä saa selkeästi halvempia lentoja. Sveitsi on varsin pieni maa, koska ajoin melkein 2/3 sen leveydestä ja takaisin melkein järjellisessä ajassa. 6,5 tuntia myöhemmin pääsin takaisin kotipihaan. Vain minuutteja myöhemmin kämppikseni palasivat kiipeilemästä Jura-vuorilta vielä uupuneempina kuin minä.
Illalla kävimme Jukan ja Kriken kanssa Charly'sissä katsomassa vaiherikasta Tsekki-Turkki -peliä.
Aamiaisen jälkeen kävimme testaamassa portin vieressä Sveitsin puolella sijaitsevan intialaisen ravintolan. Tarjonta oli varsin hyvää ja jopa intialaisvahvistukset olivat samaa mieltä. Itse jäin hieman kaipaamaan lammasta, mutta toisaalta teki hyvää nauttia kerrankin ateria ilman punaista lihaa.
Työpäivän päätyttyä siirryimme Geneven puolelle Vernierin lähiöön, jossa linnoittauduimme aurinkoiselle terassille. Tästä matka jatkui pienten kommervenkkien kautta taas Plainpalaisille katsomaan jalkapalloa. Onnistuin kokeilemaan mäkkärissä tilaamista ranskaksi ja sain annoksen joka maksoi miltei 15 euroa ja jossa oli mielenkiintoisia detaljeja joita en mielestäni tilannut, kuten sundae-jäätelö.
Kuvittelin jo tottuneeni kävelemään kohtalaisia (10-15 km) matkoja päivittäin mutta silti onnistuin kävelemään molemmat jalkani rakoille.
Lauantaiaamuna sain tekstiviestin siskoltani Juulialta, joka ilmoitti olevansa tulossa illemmalla tuomaan autoa. Olin hieman yllättynyt sillä olin jäänyt siihen käsitykseen että sisko ja hänen kaverinsa tulevat vasta viikkoa myöhemmin. Perheen sisäinen kommunikaatio iski siis jälleen. Lauantaipäivä menikin sitten rentoutuessa, lukiessa ja odotellessa.
Sunnuntaiaamuna jouduin heräämään aikaisin heittämään vieraat kentälle. Zürichiin. Ilmeisesti sieltä saa selkeästi halvempia lentoja. Sveitsi on varsin pieni maa, koska ajoin melkein 2/3 sen leveydestä ja takaisin melkein järjellisessä ajassa. 6,5 tuntia myöhemmin pääsin takaisin kotipihaan. Vain minuutteja myöhemmin kämppikseni palasivat kiipeilemästä Jura-vuorilta vielä uupuneempina kuin minä.
Illalla kävimme Jukan ja Kriken kanssa Charly'sissä katsomassa vaiherikasta Tsekki-Turkki -peliä.
13.6. ATLAS
Perjantaina 13.6. kävimme vierailulla ATLAS-detektorissa. Ryhmä kesäharjoittelijoita kerääntyi CERNin B-portille josta toinen Suomi-toimiston sihteereistä tuli noutamaan meitä. Lyhyen kävelymatkan jälkeen päädyimme varsin mitäänsanomattoman tehdashallin eteen ja varsinainen oppaamme Markus Nordberg tuli koppaamaan meidät haltuunsa.
Varsinainen detektori on n. 90 metriä pinnan alla ja sinne päädäkseen täytyy ensin läpäistä turvaportit (paitsi jos sattuu olemaan esittelykierroksella).
Hissistä ensimmäisenä silmään pistävät suuret jäähdyttimet, jotka pitävät suprajohdemagneetteja jäähdyttävän heliumin riittävän kylmänä. Helium kuljetetaan käytävien katossa itse törmäyttimeen.
Itse detektori on varsin massiivisen kokoinen. Päissä olevat magneetit kohdistavat eri suuntiin kulkevat "protonirykelmät" niin tarkasti että osa protoneista törmää toisiinsa joka törmäyksessä. Tarkkuus oli muistaakseni muutaman femtometrin luokkaa. Koska LHC aloittaa kohta toimintansa hiukkasia havaitsevia sensoreita kalibroidaan para-aikaa avaruudesta tulevalla taustasäteilyllä. Se kun sattuu olemaan varsin vakio joten sillä on helppo tarkastaa detektorien toiminta ns. Murphy-efektin välttämiseksi.
Ehkä silmiinpistävintä rakennelmassa oli se, että sitä oli useammasta kohdasta korjattu jeesus-teipillä. Ilmeisesti tietyt asiat eivät vain muutu.
Itseasiassa olimme erittäin onnekkaita sillä LHC:n käynnistymistä ennakoiden ATLAS oli teoriassa suljettu vierailijoilta mutta saimme jonkinnäköisen erityisluvan käydä pyörähtämässä paikalla. Käynnin lopuksi huomasin että erityisen tavaraportin sisälle oli jätetty reppu joka ei tuntunut kuuluvan kenellekään, vaikka isot kyltit kiersivät jättämästä sinne mitään tavaraa. Jos olisimme olleet Yhdysvalloissa tai Britanniassa olisin oikeasti huolestunut.
Hieman myöhemmin olisi ollut mahdollista käydä myös ohjaushuoneessa vilkuilemassa mutta ikävä kyllä kiire shampanja-aamiaiselle esti moiset.
Varsinainen detektori on n. 90 metriä pinnan alla ja sinne päädäkseen täytyy ensin läpäistä turvaportit (paitsi jos sattuu olemaan esittelykierroksella).
Hissistä ensimmäisenä silmään pistävät suuret jäähdyttimet, jotka pitävät suprajohdemagneetteja jäähdyttävän heliumin riittävän kylmänä. Helium kuljetetaan käytävien katossa itse törmäyttimeen.
Itse detektori on varsin massiivisen kokoinen. Päissä olevat magneetit kohdistavat eri suuntiin kulkevat "protonirykelmät" niin tarkasti että osa protoneista törmää toisiinsa joka törmäyksessä. Tarkkuus oli muistaakseni muutaman femtometrin luokkaa. Koska LHC aloittaa kohta toimintansa hiukkasia havaitsevia sensoreita kalibroidaan para-aikaa avaruudesta tulevalla taustasäteilyllä. Se kun sattuu olemaan varsin vakio joten sillä on helppo tarkastaa detektorien toiminta ns. Murphy-efektin välttämiseksi.
Ehkä silmiinpistävintä rakennelmassa oli se, että sitä oli useammasta kohdasta korjattu jeesus-teipillä. Ilmeisesti tietyt asiat eivät vain muutu.
Itseasiassa olimme erittäin onnekkaita sillä LHC:n käynnistymistä ennakoiden ATLAS oli teoriassa suljettu vierailijoilta mutta saimme jonkinnäköisen erityisluvan käydä pyörähtämässä paikalla. Käynnin lopuksi huomasin että erityisen tavaraportin sisälle oli jätetty reppu joka ei tuntunut kuuluvan kenellekään, vaikka isot kyltit kiersivät jättämästä sinne mitään tavaraa. Jos olisimme olleet Yhdysvalloissa tai Britanniassa olisin oikeasti huolestunut.
Hieman myöhemmin olisi ollut mahdollista käydä myös ohjaushuoneessa vilkuilemassa mutta ikävä kyllä kiire shampanja-aamiaiselle esti moiset.
torstai 12. kesäkuuta 2008
Legoinsinöörien ihmemaa
CERNissä kävellessään ei yksinkertaisesti voi välttää törmäämästä suuriin, legopalikannäköisiin betonimötiköihin. Niitä on varastoituna useassa paikassa ja niistä on tehty erinäköisiä rakennelmia sinne tänne perinteisempien rakennusten sekaan.
Asiasta kysyttyäni minulle kerrottiin, että nämä ovat paikallisten insinöörien ratkaisu väliaikaiseen säteilysuojaukseen. Ilmeisesti niitä alettiin sittemmin käyttämään myös muihin tarkoituksiin ja väliaikaisuuskin on varsin joustava käsite ainakin muutamien rakennelmien päälle kasvaneesta vegetaatiosta päätellen.
Ilmeisesti kaikki ne lapset, jotka haluavat isoina legoinsinööreiksi päätyvät töihin CERNiin. Niin, ja tokihan niitä litteämpiäkin legopalikoita on saatavilla. Kyllä se insinööri on pohjattoman kekseliäs.
Arkea
Arki alkaa pikkuhiljaa asettua taloon ja toinen viikko onkin edennyt varsin yllätyksettömästi. Emme perinpohjaisen selvittelyn jälkeenkään emme ole löytäneet järkevää tapaa saada Internet-yhteyttä mökille. Itse en koe tätä mitenkään suurena menetyksenä, sillä netittömyys tekee elämästä paljon yksinkertaisempaa ja rauhallisempaa.
Päivittäinen rutiini koostuu kävelystä töihin, työnteosta, kauppakäynneistä kotimatkalla ja rauhallisesta illanvietosta mökillä. Koska aikaa on, tulee ruuan eteen nähtyä helposti hieman enemmän vaivaa. Lukemistahtini on hidastunut normaalin hektisestä kirjojen ahmimisesta verkkaiseen nautiskeluun, jollaista en ole ehtinyt harrastamaan vuosiin.
Eilen tulin Suomessa olevan kaverin synttäreiden kunniaksi (tarvitsin tekosyyn) kokeilleeksi yhden euron kuohuviiniä. Sanoisin, että keski-Euroopassa juomiin kannattaa ehkä panostaa se toinen euro tai jopa kaksi euroa lisää koska niillä saa jo huomattavasti parempaa kuoharia. Huvittavana sivuhuomautuksena kerrottakoon, että lähikaupasta saa kuulemma ajoittain Pol Rémya hintaan 80 snt (versus Alkon 5,99€). Kuinkakohan suuri osa tuosta hintaerosta on oikeasti tuontikustannuksia?
Keski-Eurooppalaiseen elämänrytmiin tottuu yllättävänkin helposti. Tunnin luonastauko työajalla kuulosti kaksi viikkoa sitten absurdilta, mutta nyttemmin olen oppinut käyttämään sen kokonaan hyväkseni ja käyttäisin kernaasti enemmänkin aikaa.
Huomenna tiedossa on järjestettyä ohjelmaa. Ensin vierailu ATLAS-tunneliin ja sitten työpaikan mystinen morale boosting event nimeltä "shampanja-aamiainen". Lauantaina (tai sunnuntaina mikäli krapulakeiju päättää vierailla lauantaiaamuna) olemme menossa viereisille Jura-vuorille joilla on kuulemma varsin metka vaellella. Kuvia siis tiedossa.
Päivittäinen rutiini koostuu kävelystä töihin, työnteosta, kauppakäynneistä kotimatkalla ja rauhallisesta illanvietosta mökillä. Koska aikaa on, tulee ruuan eteen nähtyä helposti hieman enemmän vaivaa. Lukemistahtini on hidastunut normaalin hektisestä kirjojen ahmimisesta verkkaiseen nautiskeluun, jollaista en ole ehtinyt harrastamaan vuosiin.
Eilen tulin Suomessa olevan kaverin synttäreiden kunniaksi (tarvitsin tekosyyn) kokeilleeksi yhden euron kuohuviiniä. Sanoisin, että keski-Euroopassa juomiin kannattaa ehkä panostaa se toinen euro tai jopa kaksi euroa lisää koska niillä saa jo huomattavasti parempaa kuoharia. Huvittavana sivuhuomautuksena kerrottakoon, että lähikaupasta saa kuulemma ajoittain Pol Rémya hintaan 80 snt (versus Alkon 5,99€). Kuinkakohan suuri osa tuosta hintaerosta on oikeasti tuontikustannuksia?
Keski-Eurooppalaiseen elämänrytmiin tottuu yllättävänkin helposti. Tunnin luonastauko työajalla kuulosti kaksi viikkoa sitten absurdilta, mutta nyttemmin olen oppinut käyttämään sen kokonaan hyväkseni ja käyttäisin kernaasti enemmänkin aikaa.
Huomenna tiedossa on järjestettyä ohjelmaa. Ensin vierailu ATLAS-tunneliin ja sitten työpaikan mystinen morale boosting event nimeltä "shampanja-aamiainen". Lauantaina (tai sunnuntaina mikäli krapulakeiju päättää vierailla lauantaiaamuna) olemme menossa viereisille Jura-vuorille joilla on kuulemma varsin metka vaellella. Kuvia siis tiedossa.
maanantai 9. kesäkuuta 2008
Viikonloppu ja Geneve
Pimp my Jet d'Eau
Perjantai-ilta sujui rauhallisissa merkeissä ja lauantaiaamupäiväkin meni kattoon tuijotellessa. Kyllä kiireetön, internetitön elämä on auvoisaa.
Lauantai-illaksi menimmekin sitten Geneven keskustaan seuraamaan jalkapalloa. Samaan bussiin kanssamme eksyivät Joni ja jyväskyläläinen fyysikko jonka nimi ei muistu mieleeni. (Huono nimimuisti on perseestä). Geneven keskustassa seuraamme liittyi vielä toisella puolella Geneveä asuva Ilkka, joka oli myös ensimmäistä kertaa tutustumassa ydinkeskustaan.
Silta järven yli
Seikkailtuamme puolisen tuntia suurilla kaduilla päätimme ettemme halua seurata pelejä Turkin tai Portugalin kannattajien keskellä ja etsiydyimme stokastisesti (lue: arpomalla) mahdollisimman kauas keskeisiltä alueilta pieneen kahvilaan. Sveitsin peliä kelpasikin katsoa koska terassilla lisäksemme vain tarjoilija oli kiinnostunut seuraamaan peliä.
Ensimmäisen pelin jälkeen lähdimme etsimään sapuskaa ja päädyimme kebab-ravintolaan joka palveli töykeästi koska henkilökunta halusi keskittyä jännäämään peliä. Matkamme jatkui eteenpäin kohti Plainpalais'n aukiota, jossa on Geneven virallinen kesäkatsomo. Hinnat eivät häikäisseet halpuudellaan eikä tarjonta ollut kovin hääppöistä, mutta olutta sai ja fiilis oli katossa kun Portugali näytti Turkille Euroopan rajat.
Pelin jälkeen kiersimme Geneven baaritarjontaa ja kävi ilmi, että opiskelukaverini sisko on myös töissä CERNissä. Yöllä totesimme Kriken kanssa että taksin saaminen Genevestä voi olla varsin vaikeaa. Lopulta päädyimme kävelemään juna-asemalle josta saimme lopulta taksin.
Portugaaalo-lollo-lolo
Sunnuntai menikin rentoutuessa. Ainoana mainittavampana tekona kävimme pesemässä pyykkiä läheisessä automaattipesulassa. 5 euroa/koneellinen on varsin suolainen hinta pyykinpesusta. Jos täällä viettää vähänkään pidemmän aikaa, on pesukoneen hankkiminen helposti kannattavaa.
perjantai 6. kesäkuuta 2008
Arjen harmautta
Juravuorten löytäminen kuvasta jätetään harjoitustehtäväksi
Keskiviikkona sade yllätti minut ja Kriken palatessamme töistä joten jouduimme pakenemaan sadetta Charly'siin. Suureksi iloksemme havaitsimme että Charly's tarjoaa langatonta verkkoa asiakkailleen. Kuukauden olut on Pelforth de Printemps, varsin mukiinmenevä IPA.
Kävimme matkalla myös toisessa lähikaupassa katsastamassa valikoimaa. Harmittavasti alle euron viinit olivat loppuneet, mutta kokeilimme euron ja kahden sentin viiniä. Kulinaristisena elämyksenä viini ei ollut kummoinen, mutta toisaalta se ei myöskään maistunut erityisen pahalle.
Torstaina työrutiini alkoi astua sisään ja sain tehtyä huomattavan määrän taustaselvitystä. Illalla heitimme työporukan kanssa tikkaa Charly'sissä. Hämmentävää kyllä en ollut huonoin heittäjä, mutta toisaalta voittamani henkilöt olivat antaneet minulle runsaskätisesti tasoitusta nautittimiensa oluiden muodossa. Kokeilin sikamaisen halpaa St. Feuillien Blondea, josta tuli nopeasti suosittu kun Krister havaitsi sen olevan alkoholi/hinta-suhteeltaan pubin paras juoma.
En ole suunnitellut mitään erityistä viikonlopulle, mutta kuulemma Geneven keskustassa on iso screeni jolta voi katsoa lauantaina Genevessä pelattavan jalkapallon EM-ottelun. Liput itse stadionille maksavat 200-300 Euroopan keskuspankin polettia mustassa pörssissä, joten itse futishuuma jäänee kokeilematta.
Torstaina puolenpäivän aikoihin alkanut sade jatkuu vieläkin tätä kirjoittaessani perjantai-iltapäivällä. Sää on ollut varsin lohdutonta, mutta sen pitäisi kuulemma parantua kesän edetessä. Jään odottamaan innolla.
Sateen lohduttomuutta laimentaa mukavasti se, että löysin kuin löysinkin englanninkielisten kirjojen osion amazon.fr:stä. Visa saattaa kohta vinkua aika kimakasti.
keskiviikko 4. kesäkuuta 2008
Sateinen päivä
Edellisen illan pubireissu ei toteutunutkaan vaan istuimme iltaa kotona. Intialaisten kanssa oli mukava keskustella maailmankatsomuksista ja uskonnoista. Sachim lupasi kokata joskus intialaista ruokaa ja toi mukanaan mielenkiintoisia mausteita.
Lupaavan aurinkoisesti alkanut päivä muuttui Kriken ennustuksista huolimatta sateiseksi lounaan jälkeen. Lounaan aikana oli myös saapunut tieto siitä, että tilinavauspaperini olivat valmiina päärakennuksessa UBS:n konttorissa. Pääsin siis talsimaan mailin suuntaansa sateessa hyräillen. Omistan sitten tätä nykyä virallisesti tilin sveitsiläisessä pankissa. Loogisesti en kuitenkaan pääse käsiksi tiliini ennen ensi viikkoa, jolloin saan pankkikortinkin.
Pankkivirkailija selitti minulle ehdot tileille ja tarkastelin muutenkin UBS:n tarjontaa. Ilmeisesti yhteistyö CERNin kanssa on ainakin pankille edullista, sillä tileille ei tarjottu juuri minkäänlaisia korkoja. Käyttötilin (jollainen minulla on) korko 0.125% kuulosti lähinnä siltä, että pankin on pakko antaa edes jonkinlaista korkoa. Päälle lätkäisty kuukausittainen 7 CHF tilinhoitomaksu vielä korostaa sitä, että UBS ei halua pitää tyhjiä tilejä "statuksen vuoksi".
Lupaavan aurinkoisesti alkanut päivä muuttui Kriken ennustuksista huolimatta sateiseksi lounaan jälkeen. Lounaan aikana oli myös saapunut tieto siitä, että tilinavauspaperini olivat valmiina päärakennuksessa UBS:n konttorissa. Pääsin siis talsimaan mailin suuntaansa sateessa hyräillen. Omistan sitten tätä nykyä virallisesti tilin sveitsiläisessä pankissa. Loogisesti en kuitenkaan pääse käsiksi tiliini ennen ensi viikkoa, jolloin saan pankkikortinkin.
Pankkivirkailija selitti minulle ehdot tileille ja tarkastelin muutenkin UBS:n tarjontaa. Ilmeisesti yhteistyö CERNin kanssa on ainakin pankille edullista, sillä tileille ei tarjottu juuri minkäänlaisia korkoja. Käyttötilin (jollainen minulla on) korko 0.125% kuulosti lähinnä siltä, että pankin on pakko antaa edes jonkinlaista korkoa. Päälle lätkäisty kuukausittainen 7 CHF tilinhoitomaksu vielä korostaa sitä, että UBS ei halua pitää tyhjiä tilejä "statuksen vuoksi".
tiistai 3. kesäkuuta 2008
Töitä ja intialaisia
Ranskaa sivuava kulma
Heräsin aamulla noin tuntia ennen herätyskellon soittoa edellisessä postauksessani mainitsemani linnun lauluun. Se siitä söpöstä luontokappaleesta sitten. Lähdimme Krikken kanssa (minulle) ensimmäistä kertaa jalan töihin. Kotiovelta lähdettyämme saimme katsella, kuinka viereisellä tontilla olevassa maatalossa paimennettiin lehmiä päiväksi laitumelle. Paska haisi ja muutenkin tunsi olevansa maaseudulla.
Työmatkaan meni 35-40min eli näppituntumalta arvioisin etäisyydeksi 3-4km. Koska olimme ajoittaneet itsemme oikein, pääsimme kulkemaan aamulla ja illalla auki olevasta Ranskan puoleisesta portista. Aikaisemmin tämä portti oli auki vain pysyville työntekijöille ja gridiryhmän kesäharjoittelijat joutuivat moraalin kohotukseksi kulkemaan 2km kauempana, Sveitsin puolella olevasta portista ja sitten palaamaan aidan sisäpuolella 1,5km takaisin. Varmasti kohotti moraalia. Ajattelin ottaa tavakseni kulkea töihin jalan, koska pyöriä ei enää tässä vaiheessa kesää oikein tahdo saada.
Työpäivän aikana minulle alkoi hieman valjeta se, mitä tekemään minut on tänne tuotu, kai. Paljon on vielä auki, mutta näyttää siltä että tulen tutustumaan uusiin lyhenteisiin tänä kesänä. Ilmeisesti täällä saa varsin vapaasti kierrellä erinäköisissä seminaareissa kunhan vain hoitaa työnsä kunnolla. Ensi viikolla on iltapäivän mittainen seminaari immateriaalioikeuksista (tai noh, intellectual propertystä) ja sitä seuraavalla varsin lupaavan oloinen luentosarja hahmontunnistuksesta korkeaenergiafysiikassa(?), high energy physics kuitenkin englanniksi.
Le Lion -joki
Päivän mittaan saapuivat viimeiset kesävahvistukset (ja mökin asukkaat) Sachim ja Pranav. Heidät ja Krikke heitettiin autolla mökille ja minä jäin vielä työpaikalle irkkaamaan ja blogaamaan. Olin kuulevinani sanan Charly's toiselta puolelta toimistoa, joten voi olla että tänään pitää mennä istumaan hieman iltaa.
Byrokratiaa
Aamuiset Juravuoret mökin ovelta
Suunnistus Cernissä on varsin mielenkiintoista. Rakennuksilla on vain numeroita, mutta ne eivät mene mitenkään numerojärjestyksessä. Kaikki tiet on nimetty kuuluisien fyysikoiden ja proto-fyysikoiden mukaan. (Uskon vakaasti että esimerkiksi Demokritos olisi laskenut itsensä ensisijaisesti filosofiksi.)
Myös Jyryn suosikkifyysikolla on oma nimikkokatunsa
Arkkitehtuuri alueella on kiltisti sanottuna "yllätyksetöntä, mutta vaihtelevaa". Toisin sanoen rakennukset näyttävät omien aikakausiensa tuotoksilta, joissa arkkitehtuuriin ei ole panostettu yhtään enempää kuin on pakko.
Ehdin varsinaiselle työpaikalleni rakennukseen 272 vasta juuri ennen lounasta joten pääsin heti palaamaan jälkiäni Ravintolaan numero 2. Ruuan noutojärjestelyt olivat varsin kaoottisia, mutta vanhana Dipolin veteraanina onnistuin kuin onnistuinkin ruokkimaan itseni ja maksamaan ostokseni.
Keskellä valkoisena rakennus 272
Kaikkien CERNiin tulevien tulee käydä katsomassa tunnin mittainen turvallisuusvideo. ATK-taistelijana en usko pääseväni/joutuvani yhteenkään kiihdytintunneliin, mutta toisaalta video oli itsessään varsin huvittava koska se oli selkeästi käännetty ranskasta englanniksi. Erityisesti mieleen jäi kohta "What to do in the presence of the beam". Huvittavuudestaan huolimatta kaikki turvallisuuskäytännöt vaikuttivat järkeviltä ja kohtuullisilta eri riskeihin nähden. Paikallisia turvapamppuja varmaan huojentaa suunnattomasti se, että hyväksyn täkäläiset turvallisuusmääräykset.
Tyylikäs hattu ja asustus erottavat hiukkasfyysikoiden suojatien rahvaan suojateistä.
Työpäivän lopussa lähdimme takaisin mökille, jossa allekirjoitimme vuokrasopimuksen. Meitä asuu pienessä mökissä 5, mikä tekee 1330 euron kuukausivuokrasta siedettävän.
Illan kruunasi ostosreissu paikalliseen Siwaan. Brändit olivat suurimmalta osalta vieraita, mutta keskieurooppalainen leipähylly, laajahko juustovalikoima ja kohtuullinen viinivalikoima kompensoivat mukavasti. Ensivilkaisulla halvin shampanja oli 14 euroa, mutten ehtinyt katsoa koko viinihyllyä läpi. Valtaosa juustohyllystä oli harmittavasti palvelutiskin takana, joten sen läpikäymiseen vaaditaan melkoista rohkeutta. Hintataso tuntui suomalaisittain varsin normaalilta.
Illalla olinkin sitten autuaasti jouten ja luin Elokuun tykit viimeinkin loppuun. Havaitsin myös että tismalleen ikkunani yläpuolella pesii jokin lintu, mutten halunnut häiritä sitä.
maanantai 2. kesäkuuta 2008
Matka
Puuh, vihdoinkin perillä ja Internetin ääressä. Puran kokemuksia kronologisessa järjestyksessä lähdöstä.
Kauhean kiireen ja kohtuullisen stressaamisen jälkeen päädyin lentokentälle noin puolitoista tuntia ennen koneen lähtöaikaa. Lentokentällä kävelin Matti Nykäsen ohi. Masa istuskeli muina miehinä kahvilla ja hänellä ei poikkeuksellisesti ollut alkoholijuomaa edessään. En kuitenkaan jäänyt ottamaan kohukuvia Seiskalle pienen kiireen johdosta. Poikkeuksellisesti isäni antama neuvo e-checkinistä osoittautui hyväksi, sillä jono varsinaiseen checkiniin oli kohtuuton. Tämän kikan johdosta onnistuin jopa nauttimaan yhdestä oluesta ennen koneeseen menoa.
Lento oli varsin mitäänsanomaton lukuunottamatta sitä, että missasimme ensimmäisen slottimme syystä X. Perillä Genevessä lentokenttä oli täynnä kahdenlaisia mainoksia: kelloja ja pankkeja. Erityisesti silmääni jäi National Bank of Abu Dhabi (Suisse) sekä joku toinen pankkifirma, jonka mainoksessa oli uponnut sota-alus. Liekö ollut viittaus natsi-Saksan kulta-aarteen varmimpaan loppusijoituspaikkaan.
Kentällä meitä oltiin vastassa joten kyyti "mummonmökkiin" sujui varsin vaivattomasti. Kannoimme tavarat sisään ja lastasimme niiden tilalle jo aiemmin paikalle saapuneen Kristerin ja lähdimme välittömästi St. Genis'n keskustaan pubiin nimeltä Charly's (terkut ars:lle). Päivällinenkin hoitui naapurin kebabravintelista varsin vaivattomasti.
Kauhean kiireen ja kohtuullisen stressaamisen jälkeen päädyin lentokentälle noin puolitoista tuntia ennen koneen lähtöaikaa. Lentokentällä kävelin Matti Nykäsen ohi. Masa istuskeli muina miehinä kahvilla ja hänellä ei poikkeuksellisesti ollut alkoholijuomaa edessään. En kuitenkaan jäänyt ottamaan kohukuvia Seiskalle pienen kiireen johdosta. Poikkeuksellisesti isäni antama neuvo e-checkinistä osoittautui hyväksi, sillä jono varsinaiseen checkiniin oli kohtuuton. Tämän kikan johdosta onnistuin jopa nauttimaan yhdestä oluesta ennen koneeseen menoa.
Lento oli varsin mitäänsanomaton lukuunottamatta sitä, että missasimme ensimmäisen slottimme syystä X. Perillä Genevessä lentokenttä oli täynnä kahdenlaisia mainoksia: kelloja ja pankkeja. Erityisesti silmääni jäi National Bank of Abu Dhabi (Suisse) sekä joku toinen pankkifirma, jonka mainoksessa oli uponnut sota-alus. Liekö ollut viittaus natsi-Saksan kulta-aarteen varmimpaan loppusijoituspaikkaan.
Kentällä meitä oltiin vastassa joten kyyti "mummonmökkiin" sujui varsin vaivattomasti. Kannoimme tavarat sisään ja lastasimme niiden tilalle jo aiemmin paikalle saapuneen Kristerin ja lähdimme välittömästi St. Genis'n keskustaan pubiin nimeltä Charly's (terkut ars:lle). Päivällinenkin hoitui naapurin kebabravintelista varsin vaivattomasti.
Muutaman jälkeen lähdimme käymään viereisessä kiertävässä tivolissa, jossa innokkaammat yrittivätkin tappaa itsensä Le Speed -nimisessä laitteessa.
perjantai 30. toukokuuta 2008
Esittelyä
Ehkä paras hetki kirjoittaa rehellisesti itsestään on aamuyöllä kun ajatus ei luista itsekritiikkiin asti. Toivottavasti tätä blogia eksyy lukemaan edes joku joka ei tunne minua ennestään ja toivottavasti minut jo tuntevat henkilöt tunnistavat minut tästä kuvauksesta.
Olen 23-vuotias opiskelija TKK:lla (vielä hetken ennen kuin nimi muutetaan tyhmemmäksi). Pääaineenani luen informaatiotekniikkaa. Sivuaineesta ei ole hajuakaan ja elänkin para-aikaa akateemista shoppailuvaihetta sen suhteen. Kuten lääkiksen pääsykokeessa käynnistä voi päätellä, en ole lainkaan varma edes siitä, mille alalle aion "sitten joskus aikuisena".
Opinnot ovat edenneet suositusvauhtia eli verrattain hyvin. Vaikka olen 23-vuotias olen vasta lopettelemassa kolmatta vuosikurssia. Vietin ylimääräisen vuoden lukiossa ja heti sen perään toisen ylimääräisen vuoden Suomen suurimmassa hernekeiton tuhoamossa. Omaan fuksivuosikertaani verrattuna olen siis aloittanut opintoni hieman varmempana itsestäni ja onnistunut välttämään etsikkoajan, jota monet ovat tuntuneet ottavan vuoden tai useammankin (ja jotkut viettävät sitä yhä).
Mainitsen opintojen etenemisen lähinnä siksi, että haluan korostaa sitä että hakeakseen CERNiin kesäharjoittelijaksi ei ole pakko olla tutalainen tai fyysikko yli nelosen keskiarvolla ja viiden vuoden valmistumisajalla.
Henkilönä en sitten osaakaan kertoa juuri mitään itsestäni. Olen oppinut kotoa tavan, jossa ihmisten luonteenpiirteitä kuvataan negatiivisen kautta. Erityisenä painopisteenä luonteenpiirteiden vertautuvuudet ICD-taudinkuviin. Ilmeisesti lääkärivanhempieni on ollut helpointa kommunikoida keskenään monimutkaisia käsitteitä yhteisellä opitulla termistöllä. Jälkikasvulle tämä ja kaikille ihmisille luontainen sokeus omia vikoja kohtaan estää varsin tehokkaasti monimutkaiset itseanialyysit. Ainakin painokelpoiset sellaiset.
Ehkäpä kuitenkin nyt on aika vetäytyä lepäämään ennen huomisen hirveää bullshit-maratonia , jonka maalissa loistaa kevään viimeinen koulusuoritus. (Jos luet tätä Leo, pyydän anteeksi tulevan harkkatyöpalautukseni sisältöä.)
keskiviikko 28. toukokuuta 2008
Kiire
Lääkiksen pääsykokeet jäivät eiliseen ja päätäkin särkee vain vähän eli on mainio hetki polkaista tämä blogi käyntiin.
Tarkoituksenani on kronikoida kokemuksiani kesäharjoittelustani CERNissä. Käytän blogia osittain yhteydenpitovälineenä kotiväkeä kohtaan, jotta minun ei tarvitsisi kertoa joka kokemusta miljoonaan kertaan kotiin palattuani. Toisaalta tarkoitus on myös matkia Antti Rasisen suoritusta kesäharjoittelijan elämän esittelyssä. Antin blogi oli se sysäävä voima, joka sai minut aikanaan kiinnostumaan kesäharjoittelusta Sveitsin ja Ranskan rajamailla. Toivottavasti ainakin muutama lukija saa tästä blogista innoitusta hakea kesätöihin, sillä viime vuosina ainakaan näihin HIPin kesätyöpaikkoihin ei ole ollut mikään hirmuinen tunku tai ryysis.
Tiedossa siis kuvia, avautumista kulttuurishokista ja epämääräistä tajunnanvirtaa elokuun loppuun asti.
Yllämainitusta tekosyystä jätin melkein kaikki käytännön valmistautumiset viime tinkaan. Ennen lähtöä sunnuntaina 1.6. pitäisi tyhjentää asunto, vuokrata se kesävuokralaiselle, metsästää verokortti vanhalta työnantajalta (TKK), tehdä yksi harjoitustyö, tehdä toimarisitsien läsy, osallistua ao. sitseille ja hoitaa noin miljoona pikkujuttua.
Palaan asiaan piakkoin mm. pienellä esittelyllä. Tajusin vasta äsken että tässä maailmassa saattaa olla ihmisiä jotka eivät tiedä "kuka mä oon". Vaikeaa tämä egoistin elämä.
Tarkoituksenani on kronikoida kokemuksiani kesäharjoittelustani CERNissä. Käytän blogia osittain yhteydenpitovälineenä kotiväkeä kohtaan, jotta minun ei tarvitsisi kertoa joka kokemusta miljoonaan kertaan kotiin palattuani. Toisaalta tarkoitus on myös matkia Antti Rasisen suoritusta kesäharjoittelijan elämän esittelyssä. Antin blogi oli se sysäävä voima, joka sai minut aikanaan kiinnostumaan kesäharjoittelusta Sveitsin ja Ranskan rajamailla. Toivottavasti ainakin muutama lukija saa tästä blogista innoitusta hakea kesätöihin, sillä viime vuosina ainakaan näihin HIPin kesätyöpaikkoihin ei ole ollut mikään hirmuinen tunku tai ryysis.
Tiedossa siis kuvia, avautumista kulttuurishokista ja epämääräistä tajunnanvirtaa elokuun loppuun asti.
Yllämainitusta tekosyystä jätin melkein kaikki käytännön valmistautumiset viime tinkaan. Ennen lähtöä sunnuntaina 1.6. pitäisi tyhjentää asunto, vuokrata se kesävuokralaiselle, metsästää verokortti vanhalta työnantajalta (TKK), tehdä yksi harjoitustyö, tehdä toimarisitsien läsy, osallistua ao. sitseille ja hoitaa noin miljoona pikkujuttua.
Palaan asiaan piakkoin mm. pienellä esittelyllä. Tajusin vasta äsken että tässä maailmassa saattaa olla ihmisiä jotka eivät tiedä "kuka mä oon". Vaikeaa tämä egoistin elämä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
