Lauantaiaamuna minä, Joni ja Pranav kokosimme itsemme edellisen illan ilakoinnin jäljiltä ja pakkauduimme autoon. Ikävä kyllä havaitsin että jos ilmaisen epäselvästi että tarkoitus on lähteä kello noin yhdeksän, se tarkoittaa että kolmen hengen ryhmä pääsee liikenteeseen aikaisintaan puoli yhdeltätoista.
Kieroina kettuina emme ajaneet suorinta reittiä Genevestä Milanoon. Säästimme noin 50 euroa tulleissa ajamalla mahdollisimman pitkään Sveitsin puolella, jossa moottoriteistä ei tarvitse maksaa tulleja. Emme ilmeisesti olleet ainoita jotka olivat saaneet tämän idean, sillä hieman ennen Alppien ylitystä maantie oli täysin tukossa. Vuorilla onneksi tilanne helpottui.
Näkymät Alpeilla olivat varsin vaikuttavat ja korvat naksuivat tiheään ajaessamme Simplonin solan kummallakin puolella. Ylämäkeen mennessä menoveden kulutus suorastaan hirvitti, mutta vastaavasti moottorijarrutuksella ajettavat alamäet kompensoivat keskikulutuksen varsin inhimilliseksi. Pieni insinööri sisälläni tiesi piipittä,ä että tälläinen energian säilyminen saattaisi olla jopa jotenkin yleistä ja fysiikan lakien mukaista (oletetaan toki kitka nollaksi).
Italian rajalla passivirkailija oli kiinnostunut Intialaisesta ja jopa ihan oikeasti luki sitten kaikkien passit läpi. Ensimmäinen kerta Keski-Euroopassa. Ensimmäisenä aidon italialaisena asiana huomasin liikeenteen. Ilmeisesti lähin nopeusrajoituskyltti on Italian paras vitsi. Tältä ainakin tuntui kun nynnynä turistina ajoin 100km/h 60km/h maantiellä ja kaikki natiivit painoivat ohi häpeilemättä. Italialaiset autostradat ovat muutenkin hauskoja siksi, että teoriassa joka kaistalla on oma nopeusrajoituksensa, joka on 60km/h oikeanpuolimmaisella ja 130km/h vasemmanpuolimmaisella. Käytännössä kaikki kaistat ajavat kuitenkin yhtä nopeasti, jos toki Porschet, Maseratit ja avo-Fiatit (lol) ajavat yksinomaan vasemmalla.
Jonin kämppiksen GPS-navigaattorin avulla löysimme perille yhden tähden yöpaikkaamme, Hotel Salukseen. Hotelli oli varsin halvan oloinen, mutta 20e/yö -hintaan ei ihan kauheasti voi olettaakaan. Onneksi sentään hotellihuoneen seinällä oli kuva alastomasta naisesta. Sanottakoon alastomuudesta taiteessa mitä vain, tunnistin kuvan välittömästi pehmopornoksi.
Heitettyämme vähät tavaramme autosta huoneeseen lähdimme kävelemään kohti lähintä metroasemaa. Matka hotellilta metroasemalle oli varsinaista slummia ja pelottavaa seutua kaiken kaikkiaan. Miljöö innoittikin Pranavin tiedustelemaan lasketaanko Italia kehittyneisiin vai kehitysmaihin. Alan pikku hiljaa vakuuttua siitä, että jokaisen eurooppalaisen pitäisi nähdä kotimannertaan jostain eri kulttuurista tulevan henkilön seurassa. Nämä kun osaavat kyseenalaistaa kaikki ne asiat, joita eurooppalaiset pitävät itsestäänselvinä. Totuus löytyy lasten ja intialaisten suista.
Milanon maanalainen koostuu kolmesta linjasta ja jenkkityylisistä vaunuista. Järjestelyt pelaavat hyvin ja asematkin ovat varsin siistejä. Turistit voivat ostaa itselleen 24h lipun, joka maksaa 3 eur. Linjat on asemoitu järkevästi kolmion muotoon siten, että joka pysäkiltä pääsee kaikkialle yhdellä vaihdolla.
Ensialkuun menimme Duomon pysäkille ja syömään. MacSapuska maittoi ja oli jopa edullista. Emme vielä menneet sisälle itse D'Uomo -kirkkoon vaan kävimme katsastamassa viereisen Galleria Vittorio Emanuelen ostoskeskuksen, joka ylittää mauttomuudessaan kaikki tähänasti käymäni. Koska 70 euron ei-mittatilauspaidat tai kalliit solmiot eivät kiinnostaneet, jatkoimme matkaamme kohti Castello Sforzescoa. Castello on näkemisen arvoinen vaikkei linnassa olevissa museonäyttelyssä tahtoisikaan käydä. Siellä täällä olevista esittelytauluista oppii paljon Milanon historiasta.
Castellosta oikaisimme jalan kohti Santa Maria delle Grazien kirkkoa, jossa on kuuluisa Leonardo da Vincin maalaama fresko viimeisestä ehtoollisesta. Ikävä kyllä freskoa pääsee katsomaan vain etukäteisvarauksella, mutta näimmepähän tämänkin kirkon.
Kirkollisen hetken jälkeen oli aika suunnata kohti Suvi Tommitaipaleen paljastamaa Alzaia Naviglio Granden kävelykatua. Katu oli varsin kaunis ja sen varrella on ravintoloita toisensa perään. Pysähdyimme ensimmäiseen paikkaan, joka mainosti mitä tahansa drinkkiä + naposteltavabuffettia hintaan 6,50 eur. Kiireetön terassilla tissuttelu oli varsin nautinnollinen kokemus. Kokeilimme Jonin kanssa myös Vermentino-rypäleistä tehtyä valkoviiniä, joka osoittautui varsin erinomaiseksi. Suosittelen lämpimästi. Illemmalla myös paikalliset alkoivat saapua iltakävelyilleen ja koko alue kuhisi elämää. Raati suosittelee varauksetta.
Milanon tämän vuoden muoti näytti suorastaan kivuliaan painovoimaa uhmaavalta. S-fysiikan lukijana Joni kuitenkin tiesi valistaa minua ja kertoi että painovoimaa ilmiönä ei vielä täysin ymmärretä. Päädyimme siis toteamaan että painovoima Milanossa ei ole vakio ja siksi kesän muotivaatteet ovat fyysisesti mahdollisia. Alunperin veikkasin Helium-implantteja normaalin silikonin tilalla. Olin muutenkin huomaavinani varsin paljon merkkejä plastiikkakirurgiasta ohikulkijoissa. Italialaiset tekevät miltei mitä vain pro forma.
Illalla palasimme metrolla hotellille pelonsekaisin tuntein. Hotelli nimittäin sijaitsi varsin ikävällä alueella ja jollen olisi ollut osa kolmen hengen ryhmää, olisin pelännyt toden teolla kadulla ryyppääviä maahanmuuttajaryhmiä. Ostimme kebabit hotellihuoneeseen vietäväksi paikallisesta intialaisesta ravintolasta, jonka pitäjät paljastuivatkin bangladeshilaisiksi ja joka myi lähinnä alkoholia vietäväksi. Jonin rohkeus riitti kebabin tuhoamiseen. Itse muistin että kebab-varrasta ei pidetty lämpimänä ja katsoin parhaaksi jättää riemun välistä.
Seuraavana aamuna lähdimme kukonlaulun aikaan (no melkein), katsastamaan Milanon Tuomoa, joka osoittautui maineensa veroiseksi. Sisällä oli sunnuntaiaamun kunniaksi jumalanpalvelus, ja paikan akustiikka ja katolilaisen jumalanpalveluskaavan korullisuus tekivät tilaisuudesta varsin mahtipontisen. Kirkkoa kiertäessäni silmäni osuivat yhteen pyhimyspatsaaseen, joka näytti aivan Kalkkikselta. Duomon katto oli myös käymisen arvoinen ja vertaansa vailla oleva photo opportunity. Kaiken kaikkiaan päälimmäisenä kirkosta jäi mieleen sen järjetön mahtipontisuus ja siihen upotettujen miestyövuosien ja rahan määrä. <sarkasmi> Milanolaiset ovat varmasti kovin hurskasta väkeä kun rakentavat moisia kirkkoja.</sarkasmi>
View Larger Map
Uuvutimme navigaattorin akun ajaessamme pois Milanosta, mutta pääsimme kuitenkin onnellisesti Comon kaupunkin samannimisen järven rannalla. Nautittuamme hyvän ja edullisen pizzalounaan yritimme saada venelippuja läheiseen Lennon kaupunkiin. Onnistuimme kuitenkin ajoittamaan lipunoston mahdollisimman huonosti, sillä seuraavaan lähtöön oli yli puolitoista tuntia. Päätimme ottaa riskin ja ajaa Lennoon järven rantaa kulkevaa pikkutietä.
Paikan päällä kävelimme maitse Villa Balbianelloon. Villassa on kuvattu kaikki järviseudun kohtaukset Attack of the Clonesissa.Päätimme ottaa ohjatun kiertokäynnin sisätiloissa pelkän puutarhakiertelyn asemesta. Kierros oli hieno ja kertoi paljon paikan historiasta. Se kuitenkin venähti yli puoleentoista tuntiin luvatusta tunnista, joten aikataulumme venyi entisestään. Kierros oli kuitenkin ehdottomasti hintansa väärti ja puutarha ja näköala olivat aivan uskomattomat. Suosittelen lämpimästi, mutta suosittelen varaamaan enemmän aikaa.
Paluu autolla Lennosta Comoon osoittautui helvetiksi. Osuimme tismalleen iltaruuhkaan pienellä rantatiellä, jolla onnistuimme etenemään 15 km 1,5 tunnissa. Tämän jälkeen olimmekin jo tuntikaupalla myöhässä aikataulusta. Ehdimme Alppien juurelle juuri auringonlaskun aikaan. Iltahämärässä Alppien profiili näyttää varsin kunnioitusta herättävältä, varsinkin kun tietää joutuvansa ylittämään ne pimeällä.
View Larger Map
Alppien ylitys pimeällä osoittautui lopulta varsin kivuttomaksi, jos toki nopeutta ei voinut pitää kovin korkealla näkyvyyden takia. Alppilaaksojen rinnekylät näyttävät jopa varsin vakuuttavilta pimeällä.
Lopen uupuneina pääsimme kotiin noin kello yhdeltä aamuyöstä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti